Blogi
06.03.2025

30 vuotta maaseudun palveluksessa

Haminan maaseutupalveluden päällikkö Tuula Ahonen kertaa blogissa työuransa vaiheita.

Aloitin nykyisen työurani Vehkalahdella elokuussa 1994 määräaikaisena ja puolipäiväisenä maataloussihteerinä. Olin samaan aikaan myös opettajana Anjalan maatalousoppilaitoksella. Muistan hyvin, kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995. Isännät katsoivat lettipäistä nuorta naista ja hymyilivät: “Meinaatko likka selvitä”. Hyppäsin siis syvään päätyyn isäntiä neuvomaan ja muutenkin miesvaltaiselle alalle.

Ensimmäiset tukipolitiikkaan liittyvät viranomaiskoulutukset olivat valtavia massatilaisuuksia ja päivien jälkeen pää oli pyörällä kuin Haminan kaupunki. Aika oli myös viljelijöille mullistavaa. He usein muistelevat, kuinka jonottivat keväisin maaseutupalveluihin palauttaakseen tukihakemuksensa.

Nyt 30 vuotta myöhemmin pohdin, mitä on saatu aikaan. Tunnelmat ovat yhä samat ohjelmakausien vaihtuessa, muutosten ja osaamisen paineissa. Hallinnon palvelut ovat sähköistyneet ja koulutukset järjestetään usein etäyhteyksin. Onneksi virkatyöstä voi kuitenkin tehdä omannäköistä ja löytää vaihtoehtoisia toimintamalleja sekä erilaisia näkökulmia ihmisten kohtaamiseen.

Haminan maaseutupalveluissa olemme halunneet ylläpitää vuoropuhelua ja yhteyksiä viljelijöihin sekä maaseutuyrittäjiin. Perehdymme yritysten toimintaan ja heidän arkeensa toimialasta riippumatta. Järjestämme muille Haminan kaupungin yksiköille työhyvinvointimatkoja, joissa tutustumme eteläkymenlaaksolaisiin yrityksiin ja niiden palveluihin. Olemme myös lisänneet toimialoja ylittävää yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Tämä kaikki innostaa meitä ja lisää omaa työhyvinvointiamme!

Maaseudulla on tärkeä oma rooli lähiruuan, luontoelämysten ja matkailun mahdollistajana meille kaikille ympäri vuoden. Oman toimintaympäristön tunteminen ja perusasioiden muistaminen on mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Se pitää jalat maassa ja antaa mahdollisuuden omalle jaksamiselle. Yhteinen innostus vie meitä eteenpäin; uuden löytäminen, onnistuminen, tunnustuksen saaminen ja tarpeellisuuden tunne. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

Terveisin elämästä tältä kohtaa,

Tuula Ahonen
Maaseutupäällikkö