Kotitarveviljely osana kotien omatoimista varautumista

Kotitarveviljely osana kotien omatoimista varautumista

Moni pohtii tällä hetkellä, miten omassa arjessa voisi vahvistaa omavaraisuutta ja varautumista. Yksi konkreettinen ja helposti lähestyttävä tapa on kotitarveviljely. Viljely voi tukea arjen turvallisuutta, ruokahuoltoa ja omia taitoja yllättävänkin paljon.

Kotitarveviljely ei tarkoita täydellistä omavaraisuutta tai suurta maatilaa. Jo pienikin viljely lisää ymmärrystä ruoantuotannosta ja tarjoaa mahdollisuuden kasvattaa osa omasta ruoasta itse. Samalla opitaan taitoja, joista voi olla hyötyä myös poikkeustilanteissa.

Poikkeusoloissa monien tuotteiden saatavuus voi heikentyä nopeasti. Silloin omat viljelytaidot, siementen säilyttäminen ja kyky hyödyntää omaa pihaa, kasvimaata tai parveketta voivat tuoda turvaa arkeen.

Viljely on myös tapa lisätä ruokaturvaa paikallisesti. Kun ihmiset osaavat kasvattaa edes osan omasta ruoastaan, ymmärrys sesongeista, säilyvyydestä ja ruoantuotannon merkityksestä vahvistuu.

Suomessa kotitarveviljelyllä ja omatoimisella ruoantuotannolla on pitkä historia. Maa- ja kotitalousnaiset ovat vuosikymmenten ajan ohjanneet suomalaisia hyödyntämään puutarhoja, säilömään ruokaa ja käyttämään uusia raaka-aineita myös poikkeusoloissa. Sota- ja pulavuosina omat viljelytaidot olivat monille välttämättömiä arjen selviytymisen kannalta, mutta myös nykyään ne voivat vahvistaa kotien varautumista ja ymmärrystä ruokaturvasta.

Ajan myötä ruokapulan sijaan haasteiksi ovat nousseet esimerkiksi ruokaketjujen haavoittuvuus ja ihmisten etääntyminen ruoantuotannosta. Siksi myös ruokakasvatuksen ja käytännön viljelytaitojen merkitys on noussut uudelleen esiin.

Viljely onnistuu monessa ympäristössä

Viljelyn voi aloittaa hyvin erilaisissa ympäristöissä. Suuri pelto ei ole välttämätön.

Avoimella pellolla voidaan kasvattaa suurempia määriä esimerkiksi perunaa, porkkanaa ja kaalia. Kotipihalla tai kasvimaalla onnistuvat hyvin herneet, salaatit ja monet juurekset. Kaupunkiviljelyssä taas voidaan hyödyntää parvekkeita, laatikoita ja ruukkuja esimerkiksi yrttien ja tomaattien kasvatukseen.

Kasvihuone mahdollistaa lämpöä vaativien kasvien viljelyn ja pidentää kasvukautta. Toisaalta myös hyvin pienillä ratkaisuilla voidaan päästä alkuun. Muutama ruukku yrttejä ikkunalaudalla voi olla ensimmäinen askel kohti laajempaa kotitarveviljelyä.

Mitä kannattaa kasvattaa?

Varautumisen näkökulmasta hyödyllisiä ovat erityisesti helposti säilyvät ja monikäyttöiset kasvit. Peruna, sipuli, porkkana, punajuuri ja erilaiset kaalit ovat suomalaisiin olosuhteisiin hyvin sopivia vaihtoehtoja.

Myös siementen merkitys korostuu. Osa kasveista mahdollistaa omien siementen keräämisen seuraavaa kasvukautta varten. Tämä lisää omavaraisuutta ja auttaa säilyttämään viljelytaitoja vuodesta toiseen.

Kotitarveviljelyssä tärkeää ei ole täydellisyys vaan kokeileminen. Jokainen kasvukausi opettaa jotain uutta.

Viljely lisää ymmärrystä ruoasta

Viljely ei ole pelkästään ruokaa varten tehtävää työtä. Se lisää arvostusta ruokaa ja ruoantuottajia kohtaan. Kun itse kasvattaa edes pienen osan omasta ruoastaan, ymmärtää paremmin, kuinka paljon aikaa, säätä, osaamista ja työtä ruoantuotanto vaatii.

Samalla viljely voi tarjota hyvinvointia, ulkoilua ja onnistumisen kokemuksia. Monelle se toimii myös keinona rauhoittua ja viettää aikaa luonnossa.

Pienestä voi aloittaa

Kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi. Omavaraisuuden ja varautumisen taitoja voi opetella vähitellen, omien kiinnostusten ja mahdollisuuksien mukaan. Jo muutama yrttiruukku, kasvulaatikko tai pieni perunamaa opettaa paljon ruoantuotannosta ja sen vaatimasta työstä.

Samalla ymmärrys sesongeista, säilyttämisestä ja ruokaturvasta vahvistuu käytännön kautta. Monelle kasvattaminen tuo myös hyvinvointia, onnistumisen kokemuksia ja uudenlaista yhteyttä omaan lähiympäristöön.

Kylä haltuun -hankkeessa haluamme nostaa esiin arjen taitoja, jotka lisäävät omatoimisuutta, yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Pienillä teoilla voidaan vahvistaa sekä omaa että koko yhteisön varautumista. Toukokuun alussa hanke järjesti webinaarin kotitarveviljelystä. Tallenteen löydät: https://youtu.be/htLJV7GvJME

Fermentoinnista uusia ratkaisuja kalateollisuudelle

Voisiko tuhansia vuosia vanha teknologia avata uusia mahdollisuuksia kalateollisuudelle ja lisätä kotimaisen kalan, erityisesti vähän hyödynnettyjen lajien elintarvikekäyttöä?
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Anna-Liisa Välimaa uskoo, että fermentointi voi olla juuri se ratkaisu, jota ala tarvitsee.
– Kalateollisuus voisi soveltaa fermentointia, mutta teollisuus tarvitsee lisätietoa fermentoinnin vaikutuksesta eri kalaraaka-aineiden prosessoinnissa, Välimaa sanoo.

Tätä tietoa etsitään Kalasta viisaasti fermentoimalla -hankkeessa, jota rahoittaa Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahasto ja jota Välimaa itse vetää. Välimaan mukaan kalaraaka-aineen fermentointi on Suomelle vielä pitkälti hyödyntämätön mahdollisuus.
– Suomessa ei tietääkseni ole tehty kokonaisesta kalasta fermentoituja tuotteita.
Fermentointi mahdollistaa uudenlaisia ruokatuotteita ja ainesosia fileistä, kokonaisista kaloista ja kalasivuvirroista, hän kertoo.

Monelle kalan fermentoinnista tulee ensiksi mieleen hapansilakka, jonka hajua ja makua usein vierastetaan. Välimaa huomauttaa kuitenkin, että hankkeessa keskitytään hallitun fermentoinnin menetelmiin.
– Kun käytetään tunnettuja mikrobeja sisältäviä hapatteita, voidaan tuottaa kuluttajia miellyttäviä haju- ja makuyhdistelmiä.

Tavoitteena on löytää juuri kalan fermentointiin sopiva hapate, joka käynnistää ja ohjaa fermentointiprosessia ennustettavasti. Hankkeen taustalla on maa- ja metsätalousministeriön kotimaisen kalan edistämisohjelma, jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa kotimaisen kalan kulutus vuoteen 2035 mennessä. Suurena haasteena on nuorten kuluttajien innostaminen.
– Aistinvaraiset ominaisuudet eivät kohtaa heidän vaatimuksiaan, joten tarvitaan uudenlaisia tuotteita, Välimaa toteaa.

Fermentointi voi tarjota ratkaisuja erityisesti vajaasti hyödynnettyjen kalalajien, kuten silakan, jalostukseen. Lisäksi tuotteiden suolapitoisuutta voidaan vähentää fermentoinnin avulla. Fermentointi tukee myös kalateollisuuden siirtymää kohti kiertotaloutta tuomalla uusia ratkaisuja sivujakeiden hyödyntämiseen.
– Haluamme huomioida kiertotalouden tässä hankkeessa. Fermentointiprosessi soveltuu sekä tuotteiden että ainesosien valmistukseen kalasivuvirroista, Välimaa kertoo.

Fermentointi on ympäristöystävällinen teknologia, joka parantaa kalan säilyvyyttä ja käytettävyyttä sekä vähentää ruokahävikkiä. Se tukee myös kestävää kalastusta ja ruokaturvaa. Hankkeessa ovat mukana Luonnonvarakeskus, Turun yliopisto ja Aktion Österbotten. Se jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka.

IlmastoAKIS-verkoston webinaari kokosi toimijat yhteen – katse käytännön ratkaisuihin

IlmastoAKIS-verkostoa on alettu rakentaa vuoden 2025 lopusta alkaen kokoamalla yhteen toimijoita ilmasto-osaamisen ja -tiedon ääreltä. Taustalla on selkeä tavoite: varmistaa, että ilmasto-osaaminen ja ajantasainen tieto löytävät tiensä sujuvasti eri toimijoiden välillä – ja ennen kaikkea maatilojen arkeen. Tavoitteena on, että ilmastotoimet olisivat tulevaisuudessa viljelijöille paitsi saavutettavia myös aidosti kannattavia.

AKIS tulee sanoista Agricultural, Knowledge and Innovation Systems – käytännössä kyse on siitä, että tieto liikkuu, yhteistyö toimii ja kaikki hyötyvät.

Verkostotyö sai alkunsa Proagrian toteuttaman ClimateSmartAdvisor-hankkeen toimenpiteistä, mutta mukaan liittyivät nopeasti myös EVECSA-hanke sekä Maaseutuverkosto. Ensimmäinen kohtaaminen järjestettiin Seinäjoella marraskuussa 2025, ja nyt verkosto kokoontui jälleen – tällä kertaa webinaarin äärelle. Linjoille kokoontui noin 30 osallistujaa neuvonnasta, koulutuksesta, tutkimuksesta ja käytännön kentältä. Yhteinen kysymys oli: miten ilmastotieto saadaan paremmin käyttöön arjessa?

Webinaarissa pyrittiin lisäämään ymmärrystä ja mahdollistamaan keskustelu neljästä ajankohtaisesta teemasta sekä tulla tutummiksi toimijoiden välillä. Yksi keskustelun teemoista oli vertaisryhmien vaikuttavuus – ja esimerkkinä neuvonnan vaikuttavuus ja miten sitä voidaan vahvistaa vertaisoppimisen avulla. Tällä hetkellä tieto jää turhan helposti pienen joukon sisälle eikä leviä laajempaan käyttöön. Ratkaisuksi nostettiin esiin kevyet ja joustavat pop-up-vertaisryhmät, joissa viljelijät, neuvojat ja tutkijat kohtaavat tietyn teeman äärellä. Näissä ryhmissä korostuvat käytännönläheisyys, osallistujien oma motivaatio sekä mahdollisuus oppia suoraan toisilta.

Toinen teema liittyi tapahtumiin – erityisesti pellonpiennarpäiviin ja erilaisiin demoihin. Niissä syntyy valtavasti käytännönläheistä tietoa, mutta sen hyödyntäminen jää usein paikalliseksi. Ratkaisuksi ehdotettiin jo olemassa olevien kanavien, kuten Maaseutuverkosto.fi ja AgriHubin, aktiivisempaa käyttöä sekä koottujen sisältöjen, esimerkiksi uutiskirjeiden, kehittämistä. Lisäksi katse kääntyy jo tulevaan: työn alla on myös uusia ratkaisuja, kuten chatbot, joka voisi helpottaa tiedon löytämistä ja hyödyntämistä arjessa.

Keskustelussa oli myös oppimisympäristöjen merkitys ilmasto-osaamisen varmistamiseksi jo oppilaitoksissa. Ilmastoviisas maatalous ei synny pelkästään teoriasta – se rakentuu käytännön kokeiluista, vuorovaikutuksesta ja monipuolisista oppimistilanteista. Esimerkiksi oppilaitosten Living Lab -toiminta sekä erilaiset virtuaaliset ympäristöt tarjoavat uusia ja innostavia tapoja oppia, kokeilla ja jakaa osaamista.

Verkoston rooli nähtiin kokonaisuudessa keskeisenä. Säännölliset kohtaamiset, avoin tiedonvaihto ja hyvien käytäntöjen jakaminen vievät verkostoa kohti aidosti aktiivista ja itseohjautuvaa toimintaa. Samalla korostui käytännönläheisten tapahtumien merkitys – ja niiden kehittäminen yhä tiiviimmässä yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa. Tavoitteena on luoda tapahtumia, jotka todella houkuttelevat mukaan ja tarjoavat osallistujille arvoa. Samalla halutaan ymmärtää paremmin, mikä saa eri toimijat jakamaan tietoa aktiivisesti ja osallistumaan yhteiseen tekemiseen.

Webinaari vahvisti yhden keskeisen oivalluksen: ilmastoälykkään maatalouden edistäminen ei synny yksittäisistä ratkaisuista. Se rakentuu jatkuvasta yhteistyöstä. Kun tieto liikkuu, ihmiset kohtaavat ja kokeiluja viedään käytäntöön, syntyy edellytykset myös laajemmille muutoksille maatilojen arjessa. Työ jatkuu ja seuraavan kerran kokoamme verkostoa koolle syksyllä!

Kauas – uusi kotimainen kestävän kehityksen sertifiointiohjelma yrityksille ja yhdistyksille

Kauas-tilin luominen, ohjelmaan tutustuminen ja kestävyysraportin luominen on maksutonta eikä sido mihinkään. Kestävyysraportti luodaan vastaamalla kestävän kehityksen kriteereihin, jotka kattavat ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnan lisäksi kulttuurin ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen.

Sertifiointiin kuuluu kestävyysraportin asiantuntijatarkistus ja auditointi sekä sertifikaatti kahdeksi vuodeksi. Sertifikaatti myönnetään, jos kestävän kehityksen taso ja suunnitelmat ovat puolueettoman auditoijan mukaan riittävät. Toisin kuin yleensä, sertifioinnin hinta on sama riippumatta hakijan koosta.

Nopeimmillaan tunnusten luomisesta sertifikaatin myöntämiseen menee vain neljä päivää.

Kauas on suomalaisten asiantuntijoiden kehittämä. Ohjelman kriteerien taustalla ovat kansainväliset kestävän kehityksen tavoitteet ja standardit. Kauas-ohjelman kehittämiseen on saatu apua Helsingin kaupungista ja Lapin yliopistosta sekä useilta etujärjestöiltä ja yrityksiltä.

Kauas nimenä viittaa siihen, että päätöksenteon vaikutuksia pitäisi miettiä kauas tulevaisuuteen. Emme huomaa useita hitaasti eteneviä muutoksia ympäristössämme, koska vertailua pitäisi tehdä yli sukupolvien.

Kauas löytyy osoitteesta kauas.earth.

Lisätietoja: Antti Pöysä, antti@kauas.earth tai 040 564 5508.


Virtuaalivierailu toi maatilan luokkahuoneisiin

Luonnonvarakeskuksen tutkijan Pia Smedsin vuonna 2017 julkaistun väitöskirjan mukaan monilla suomalaisilla alakoululaisilla on edelleen puutteellinen käsitys ruoantuotannosta ja sen merkityksestä arjessa. Tutkimus osoittaa, että opiskelu maatilaympäristössä parantaa oppimistuloksia selvästi verrattuna perinteiseen luokkaopetukseen: oppilaat ymmärtävät paremmin, mistä ruoka tulee ja millainen työ sen taustalla on. Maatilakokemus auttaa myös oikaisemaan virheellisiä mielikuvia maataloudesta ja tukee oppimista sekä kiinnostusta ruokaketjua kohtaan.

Ruokaketju tutuksi koko suomelle

Aina ei ole kuitenkaan mahdollista pakata koko luokkaa linja-autoon ja suunnata maatilalle, ja tähän ongelmaan avuksi on ajateltu virtuaalisia maatilavierailuja.  Maaliskuussa 2026 Safkan jäljillä -hanke toteutti virtuaalivierailun maitotilalle osana ruokakasvatuksen viikkoa. 

Safkan jäljillä -hankkeen virtuaalivierailu pidettiin Koskenojan tilalla Etelä-Pohjanmaalla, Kurikan Luopajärvellä. Vierailulla Koskenojan tilan Liisa Vuorela ja Anni Uusi-Pohjola esittelivät tilansa toimintaa sekä kertoivat mitä navetassa tehdään, ja mitä kaikkea eläinten hyvinvointiin liittyy.

Vierailu toteutettiin Teamsin välityksellä, ja parhaimmillaan linjoilla oli yhteensä 164 käyttäjää. Tilaisuudesta tehtiin tallenne, joka oli nähtävissä kahden viikon ajan ruokakasvatusyhdistys Ruukun verkkosivuilla. Vierailu tavoitti laajan yleisön koko Suomen alueelta.

Navetta herättää kysymyksiä

Striimin lopuksi osallistujat saivat esittää kysymyksiä tilalle. Lasten ja nuorten kiinnostus ei kohdistunut pelkästään siihen, mistä maito tulee, vaan kysymyksiä nousi liittyen eläinten hyvinvointiin, tilan arkeen sekä ihmisten ja eläinten väliseen vuorovaikutukseen.

Virtuaalivierailu tarjoaa turvallisen ja saavutettavan ympäristön oppia ja kysellä maaseudusta ja ruokaketjusta. Virtuaalinen toteutus mahdollistaa yhdenvertaisen tavan tutustua maatalouteen ja ruoantuotantoon myös niille, joilla ei ole mahdollisuutta päästä vierailemaan fyysisesti maaseutuympäristöön.

Safkan jäljillä – ruokaketju tutuksi nuorille

Safkan jäljillä -hankkeen tavoitteena on vahvistaa ala- ja yläkouluikäisten ymmärrystä ruoantuotannosta, ruoan alkuperästä ja ruokajärjestelmän merkityksestä. Tavoitteena on tarjota ajantasaista ja luotettavaa tietoa maatalouden keskeisistä ulottuvuuksista sekä tukea kestävän ja lähellä tuotetun ruoan ymmärtämistä opintoretkien ja virtuaalisten maatilaympäristöjen avulla.

Kirjoittajat työskentelevät Seinäjoen ammattikorkeakoulussa Safkan jäljillä – hankkeessa, jota rahoittaa Maa- ja metsätalousministeriö Ruokaviraston kautta.  Hankkeen päätoteuttajana on Savonia-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Koulutuskeskus Brahe. 

Tämä kirjoitus perustuu alun perin @SEAMK-verkkolehdessä julkaistuun artikkeliin ”Virtuaalivierailu toi maatilan luokkahuoneisiin”.

Hoidetut hanhipellot käyttöön hanhivahinkojen torjunnassa

Länsi-Euroopassa talvehtineiden valkoposkihanhien kevätmuutto on parasta aikaa meneillään. Arktisten hanhien muuttoa seurataan hienona luonnonnäytelmänä, mutta sillä on myös kääntöpuolensa hanhien verottaessa muuttomatkallaan huomattavia määriä Itä-Suomen nurmiviljelyksiä. Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) on rauhoitettu Suomessa luonnonsuojelulailla ja Euroopan unionin tiukasti suojelema, lintudirektiivin liitteeseen I kuuluva laji. Valkoposkihanhen karkottaminen pois pellolta vaatii näin ollen poikkeusluvan Lupa- ja valvontavirastosta. Hanhipaimentoiminta vaatii ison joukon talkooväkeä, apuvälineitä ja tarkkaa suunnittelua ja rinnalleen hanhille sallittuja lintupeltoja, jotta vahingot eivät siirtyisi edelleen eteenpäin, ja muuttavilla linnuilla on mahdollisuus lepoon ja ruokailuun. Parasta aikaa keväällä 2026 lakimuutosta valkoposkihanhien suojametsästykseen valmistellaan.

Viimeisten vuosikymmenien aikana Venäjän tundralla pesivien valkoposkihanhien massamuutto on siirtynyt kulkemaan itäisen Suomen kautta ja laajentunut pikkuhiljaa länteen päin aina Pohjois-Savoon saakka. Valkoposkihanhi osaa hyödyntää kevään ja syksyn muuttomatkoillaan tehokkaasti viljeltyjä nurmia ja viljanorasta. Lämpimämmät keväät ovat laajentaneet muuttoreittiä ja ruokailualueita vähitellen myös pohjoisemmaksi. Ilmastonmuutoksen myötä pidentynyt kasvukausi tarjoaa hanhille jäätiköiden sulaessa laajemmat pesintämahdollisuudet ja rehevää nurmiravintoa pidempään, mikä parantaa poikasten selviytymistä. Pidemmällä aikavälillä ilmastonmuutoksesta voi olla valkoposkihanhillekin kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä mm. petojen lisääntyessä niiden pesimäalueilla.

Valkoposkihanhi aiheuttaa vuosittain 2,5–4 miljoonan euron vahingot maataloudelle ja sen aiheuttamia tuhoja pyritään ehkäisemään useilla eri tavoilla; ennallistamalla luontaisia lintukosteikkoja, perustamalla hanhipeltoja ja organisoimalla hanhipaimennusta suojaamaan tärkeitä tuotantopeltoja.

Hanhipaimenten tarkastuskäynti

Hanhipellot vähentävät viljelysvahinkoja  

Viljellyillä pelloilla kasvaa satoa eri vaiheissa, syksyllä ja aikaisin keväällä kylvetyt pellot ovat kevään edistyessä oraalla, ja säilörehua korjataan pelloilta useampi sato kasvukauden aikana. Alkukesän rehuheinä on usein ravintorikkainta ja satoisinta. Kevään muuttoajankohdan vuoksi valkoposkihanhien aiheuttamat vahingot kohdistuvat juuri säilörehun ensimmäiseen satoon. Sadon menetystä voi kuitenkin tapahtua myös myöhemmin kasvukaudella vaurioituneen kasvuston heikentäessä myöhempää rehun laatua ja määrää. Siksi on ratkaisevaa, että muuttavat hanhet saadaan pois tuotantopellolta. Osaratkaisuna hanhivahinkojen ennaltaehkäisyssä on hanhien ruokailuun ja levähtämiseen sallittujen hanhipeltojen lisääminen, jolloin niiden laidunnuspaine ei kohdistuisi niin merkittävästi tärkeille tuotantopelloille. Hanhikannan ollessa suuri hanhipeltojen rooli satovahinkojen ehkäisyssä on tärkeä. Onnistunut hanhipaimentoiminta (hanhet karkotetaan pois tuotantopellolta) vaatii rinnalleen riittävästi hanhipeltoja, etteivät vahingot leviäisi edelleen uusille tuotantopelloille.

Hanhipelloksi kutsutaan hanhille sallittuja peltolohkoa, joka houkuttelee hanhia ja tarjoaa niille mahdollisuuden ruokailuun ja lepoon häiriöttä. Häiriötön ruokailu hanhipellolla vähentää lintujen ylimääräistä lentelyä ja tätä kautta niiden energian kulutusta sekä edelleen satovahinkoja. Vastaavaa menetelmää on käytetty myös joutsenten ja kurkien aiheuttamien satovahinkojen vähentämiseen.

Hanhipellolla viljeltävä kasvilaji valitaan ja lohkon rakenne suunnitellaan satovahinkoja aiheuttavien lintujen näkökulmasta. Lohkolta on mahdollista korjata satoa, mutta päätarkoituksena on houkutella levähtävät linnut kyseiselle lohkolle ja siten vähentää niiden aiheuttamia vahinkoja ympäröiville viljelyksille. Viljelijällä on mahdollista saada tietyin ehdoin hanhipellon perustamiseen ympäristösitoumuksen lintupeltotukea valkoposkihanhien muuttoaikaisilla ruokailupelloilla, joilta on ilmoitettu toistuvia viljelysvahinkoja. Erityisesti vesistöjen äärellä lintupelloista voi olla yleisempääkin hyötyä luonnon monimuotoisuudelle. Tällöin ne saattavat tarjota elinympäristön mm. monille kahlaajalajeille.

Lintupelloilla ei ole tarkoitus korvata rauhoitettujen lajien aiheuttamista vahingoista maksettavien avustusten järjestelmää, mutta oikein kohdennettuna ne voivat vähentää satovahinkojen lisäksi viljelijöiden ja lintujen välisiä konflikteja. Vaihtoehtoisena vahinkojen korvauskäytäntönä tuotantopelloilla toimii rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen ns. Raulako-korvaus, jota haetaan sähköisesti elinvoimakeskuksesta aluehallinnon asiointipalvelun kautta.

Houkuttelevan lintupellon sijainti ja kasvusto ratkaisee

Hanhia houkuttelevan lintupellon tulee sijoittua hanhien merkittävälle muuttoaikaiselle levähdysalueelle. Tämä on kriteerinä myös lintupeltojen ympäristötuelle oikeutettujen kohdentamisalueiden sijoittumisessa. Suuri peltoalue houkuttelee hanhia ja hanhipelloksi varatut lintupeltolohkot tulisi suunnitella alueelle mahdollisuuksien mukaan lähekkäin erillisten peltolohkojen peltoryppäänä. Lintupeltojen sijoittelussa on tärkeää huomioida muut viljelijät ja alueen tuotantopellot, joilta sato tarvitaan talteen karjan rehuksi.

Vesistön läheisyys on hanhille mieluisaa ja valkoposkihanhi sietää myös metsän läheisyyttä, jos lähellä on yöpymiseen sopivaa avovettä. Vesistöjen lähellä olevat peltoalueet ovat suurimman laidunpaineen alaisia ja alttiita toistuville hanhivahingoille. Mahdollisuuksien mukaan hanhipeltojen tulisi sijaita samoilla lohkoilla, koska valkoposkihanhet ruokailevat mielellään samojen peltoaukeiden samoilla paikoilla vuodesta toiseen. Häirinnän tulisi olla lintupeltojen läheisyydessä niin vähäistä kuin mahdollista.

Lintupelloksi suunnitellun pellon tulee olla hyvässä kasvukunnossa, eikä siemenkuluissa voi säästää. Kasvustot tulisi olla täysitiheitä, peittäviä ja hyvin hoidettuja. Vanhat ja harvat nurmet eivät hanhille kelpaa, niissä rikkakasvipaine kasvaa ja hanhiongelma siirtyy seuraavalle viljelijälle. Valkoposkihanhille soveltuva lintupelto kannattaa perustaa laadukkaalla nurmiseoksella, jossa on perustana runsaasti valkuaisaineita sisältävää timoteita. Apilapitoiset säilörehunurmet ovat valkoposkihanhelle myös mieluista ruokaa. Lisäksi apila on hyvä maanparantaja sekä typensidontakasvi, josta hyötyy myös peltomaa. Nurmiseokseen voi sekoittaa myös hernettä. Hanhille maittavimpia nurmikasveja ovat puolestaan timotei (Phleum pratense), nurmikat (Poa spp.) ja nadat (Festuca spp.).

Hyvä on myös huomioida, että hanhia houkuttelee matalana pidetty kasvusto (6–10 cm) ja syysniitto tulisi rytmittää hanhien muuttoajankohtaa silmällä pitäen. Puhdistusniitto olisi tärkeää tehdä murskaamalla. Havaintojen mukaan karheella oleva heinä ei houkuttele hanhia. Syksyllä valkoposkihanhi suosii usein sänkipeltoja, joissa on karisseita viljan jyviä ja suojaviljan alla oleva heinä- tai apilakasvusto.

 

Maaseudun Sivistysliitto jatkaa Itä-Suomen hanhipeltohankkeessa yhteistyökumppaneiden kanssa hanhivahinkojen ennaltaehkäisevää toimintaa viljelyksillä. Vuosien 2026–2028 aikana hanhipeltotoimintaa kehitetään edelleen Pohjois-Karjalan alueella sekä uusilla hanhivahinkoalueilla Pohjois- ja Etelä-Savossa. Lisäksi siirrämme Pohjois-Karjalassa saatuja kokemuksia ja käytäntöjä hanhivahinkojen ennaltaehkäisystä, hanhipaimentoiminnasta ja tuotantopelloille kohdistuvien hanhivahinkojen korvauskäytännöistä uusille Pohjois-Savon ja Etelä-Savon vahinkoalueille.  

Itä-Suomen hanhipeltohanketta toteuttavat yhteistyössä Maaseudun Sivistysliitto, MTK Pohjois-Savo ja MTK Etelä-Savo. Lisäksi hanke toimii tiiviissä yhteistyössä Itä-Suomen alueen kuntien maaseutupalveluiden, sekä alueellisten lintutieteellisten yhdistysten kanssa. Itä-Suomen elinvoimakeskus ylläpitää ArcGIS-paikkatietoaineistoa, jonne suunnitellut lintupeltolohkot voidaan tallentaa. Toiminta toteutetaan vuosien 2026–2028 aikana. Hanke saa rahoituksen Euroopan maaseuturahastosta. 


Lähteet:

Aivelo, Tuomas (2020), Ilmastonmuutos yllätti valkoposkihanhien muodossa. Maaseudun Tulevaisuus 23.6.2020. 

Autio, Olli; Heliölä, Janne; Rinkineva-Kantola, Leena (2020), Lintupellot rauhoitettujen lintulajien aiheuttamien satovahinkojen ennaltaehkäisevänä keinona. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus. Raportteja 16/2020. 

Korvaukset rauhoitettujen eläinten aiheuttamista vahingoista ja vahinkojen ennaltaehkäisemisestä; https://elinvoimakeskus.fi/korvaukset-rauhoitettujen-elainten-aiheuttamista-vahingoista-ja-vahinkojen-ennalta-ehkaisemisesta 

Kosteikot ja luonnonhoito; https://elinvoimakeskus.fi/web/turvetuotantoalueiden-jatkokaytto/kosteikot-ja-riistanhoito 

Rauhoitettujen eläinten aiheuttamat vahingot; https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus/lajien-monimuotoisuus/rauhoitettujen-elainten-aiheuttamat-vahingot 

Sitoumusehdot: ympäristökorvaus 2026 https://www.ruokavirasto.fi/tuet/maatalous/peltotuet/ymparistokorvaus/ymparistokorvauksen-sitoumusehdot/ymparistokorvauksen-sitoumusehdot-2026/