Nimisuoja – hyvä tapa brändätä tuotteita!

Nimisuojalla on iso merkitys ruokakulttuurin vahvistamisessa ja elintarviketuotannon monipuolistamisessa. Kuluttajalle suojaus on tae siitä, että tuotteen alkuperä, raaka-aineet ja valmistusmenetelmä tunnetaan. Sen tavoitteena on suojata tuotteita vakiintuneen nimen väärinkäytöltä ja edullisemmilta väärennöksiltä, mutta se myös lisää tuotteiden ja alueiden tunnettuutta ja helpottaa niiden markkinointia. Nimisuojalla voidaan perustella hintamielikuvaa: myyntihinta on keskimäärin kaksinkertainen verrattuna vastaaviin rekisteröimättömiin tuotteisiin. Sillä on iso merkitys myös ruokamatkailussa ja tarinallistamisessa. Nimisuoja on hyvä tapa brändätä tuotteita!

Nimisuojamerkintöjä on kolmenlaisia. Suojatussa alkuperänimityksessä (SAN) tuotannon, jalostuksen ja käsittelyn pitää tapahtua tietyllä maantieteellisellä alueella. Suojatussa maantieteellisessä merkinnässä (SMM) vähintään yhden vaiheen (tuotanto, jalostus, käsittely) pitää tapahtua tietyllä maantieteellisellä alueella. Aidon perinteisen tuotteen nimisuoja (APT) korostaa tuotteen koostumusta ja valmistustapa.

EU:n nimisuojajärjestelmässä on nyt noin 4 000 tuotetta mm. Prosciuttodi Parma, Champagne, Puruveden muikku, Scottish salmon, Karjalanpiirakka, Kainuun rönttönen, Irish whiskey. Suomalaisia nimityksiä on järjestelmään rekisteröity 18. Tänä vuonna nimisuojan on saanut Aitoo perunarieska ja Savolainen talkkuna. Viime vuonna nimisuojan sai Yläsavolainen muurinpohjalettu ja Savolainen mustikkakukko. Nyt on jätetty hakemukset mm. lörtsyn ja Puruveden muikunmädin osalta.

Karjalanpiirakka sai APT-nimisuojan jo vuonna 2002. Nimisuojan myötä karjalanpiirakan tunnettuus ja arvostus kohosi ja se onkin yksi merkittävimmistä kansallisruokalajeista. Se on myös ruokamaakunta Pohjois-Karjalan sydän. Moni pohjoiskarjalainen leipomo on saanut alkusysäyksen kasvuun karjalanpiirakoista, ja nyt leipomoja on peräti 43 % elintarvikealan yrityksistä. Karjalanpiirakalla on ollut iso merkitys myös Pohjois-Karjalan ruokamatkailun kehittymisessä ja vetovoimassa. Karjalanpiirakalla voisi olla hyvät edellytykset myös vientituotteena, sillä karjalanpiirakasta on kiinnostuttu ihan Itä-Aasiaa myöten. Kaikki tykkäävät aidoista karjalanpiirakoista!  😊

Johanna Rinnekari
Yritysasiantuntija
Koordinaattori, Karelia à la carte -verkosto
Hankevastaava, Pellolta pöytään näkyväksi

Pellolta pöytään näkyväksi -hankkeessa on tehty tunnetuksi EU:n nimisuojajärjestelmää.

Blogin kirjoittaja on saanut innoituksen Itä-Suomen nimisuojatuotteet – tarinoista tuloksiin -tapahtumasta 15.4.2026, jossa mm. Helsingin yliopiston Ruralia Instituutin Marjo Särkkä kertoi Suomen nimisuojajärjestelmästä ja nimisuojan merkityksestä tuotteiden brändäämisessä. 

Mitä hevoskuva kertoo – ja mitä sinun täytyy kertoa sen puolesta?

Minna muistutti, että kuva kertoo yhdestä hetkestä, ei siitä mitä on tapahtunut ennen kuvaa tai sen jälkeen, toisin kun video, josta voi nähdä kokonaisen tai osittaisen tapahtumien ketjun. On myös muistettava, että kuvan julkaisijalla on väliä, kuvaviestin tavoitteet eroavat yleismedian, hevosmedian, hevosjärjestön, ulkopuolisen järjestön, sosiaalisen median, oman somen, yhteistyökumppaneiden ja mainostajien välillä. Kaikkien pitäisi myös tietää, ettei kotirauhan piiriin kuuluvia kuvia saa julkaista ilman asianomaisten lupaa, julkiset tilanteet ovat taas avointa kuvaukselle. Kuka saa sitten julkaista kuvan? Kuvaaja itse tai taho, jonka puolesta kuva on otettu. Someen kuvaa ei saa julkaista ilman kuvaajan lupaa.

Maailma on muuttunut, nykyisin on jo laajalti tietoa hevosten kokemuksista, ilmeistä, eleistä, mitä tietoa ne meille välittävät. Muutoksen myötä täytyy myös pohtia, mitä viestiä kuvat välittävät hevosalasta. Kuvia ei ole tarpeen sensuroida ja julkaista ainoastaan positiivisia kuvia, se ei läpinäkyvää, eikä edes uskottavaa. Kuvatessa otettava aina huomioon hevosen hyvinvointi ja kerrottava olennaiset asiat kuvan tapahtumista ja varmistettava, että kuva ja teksti vastaavat toisiaan.

Mikä muu on muuttunut? Laitteet, nykyisin materiaalia on paljon, tuhansia kuvia ja kuvausmahdollisuuksia, kaikkien ulottuvilla kaiken aikaa.

Mitä voimme nähdä kuvasta? Näemme kuvausympäristön ja kuvanottohetken, hevosen ilmeen, eleen. Voiko kivun nähdä kuvasta? Kuvasta voi nähdä korvat, silmät, suun ja huulet, etogrammeja, jotka viittaavat kipuun sillä hetkellä.

Fyysiseen ponnistukseen liittyviä kipuja ei ole tutkittu vielä tarpeeksi. Pitäisi pystyä vertaamaan eri tavalla koulutettuja hevosia. Hevosen pelko näkyy silmistä, sieraimista ja kasvojen lihaksista. Kivun ja pelon voimakkuutta emme kuitenkaan kuvasta voi nähdä, onko se hetken epämukavuutta, vai 10 minuutin tai pidempiaikaista kipua.

Mitä kuvasta kannattaa tarkastaa ennen julkaisua? Ympäristö, ilmeet, eleet, varusteet, hevosen kunto. Eikö siis voi julkaista muita, kuin täydellisiä kuvia? Normalisoi kehitys, sanoita kuvan tapahtumat, ”ei täydellistä, mutta mennään eteenpäin”. Tämä on yksi parhaista tavoista riisua somen kasvotonta kritiikkiä. Varmista myös, että sanat ja teot kohtaavat toisensa.

Yleisöstä kysyttiin kumpaa hevoskuvissa seurataan enemmän hevosta vai ihmistä, Minna vastasi, että riippuu katsojasta.

Nuotiolla kokkaaminen on vanha taito, jolle löytyy käyttöä edelleen

Nuotiolla kokkaaminen on vanha taito, jolle löytyy käyttöä edelleen

Monelle nuotio tarkoittaa retkeä, makkaranpaistoa tai kesäiltaa mökillä. Vielä muutama sukupolvi sitten avotuli oli kuitenkin paljon enemmän kuin tunnelman luoja, sillä se oli välttämättömyys. Ruoka valmistettiin puuhelloilla, leivinuuneissa, takoissa ja avotulella. Tulen sytyttäminen, ylläpitäminen ja hyödyntäminen ruoanlaitossa olivat arjen perustaitoja, jotka opittiin jo nuorena. Kun taas nykyään suurin osa ruoanlaitosta tapahtuu nappia painamalla. Sähköhellat, uunit ja mikroaaltouunit tekevät arjesta helppoa, mutta samalla monet vanhat taidot ovat jääneet vähemmälle käytölle.

Ruoanlaittotaito ei ole kiinni sähköstä

Poikkeustilanteista puhuttaessa huomio kiinnittyy usein ruokavarastoihin. Yhtä tärkeää on kuitenkin miettiä, miten ruoka valmistetaan, jos sähköä ei ole käytettävissä. Monesta kodista löytyy edelleen takka, puuhella, grilli tai tulipaikka. Ne tarjoavat mahdollisuuden valmistaa ruokaa myös silloin, kun tavalliset keittiölaitteet eivät ole käytössä. Taitoja kannattaa kuitenkin harjoitella etukäteen. Ensimmäinen nuotiolla valmistettu ateria ei välttämättä onnistu täydellisesti. Tulen hallinta, oikean lämpötilan arviointi ja ruoan kypsentäminen vaativat kokemusta siinä missä mikä tahansa muukin ruoanlaitto.

Perinnetaitoja kannattaa vaalia

Nuotiolla kokkaaminen on paljon muutakin kuin varautumista. Se on osa suomalaista ruokakulttuuria ja perinnetaitoja. Moni muistaa lapsuudestaan lettujen paistamisen nuotiolla, pannukahvit metsäretkellä tai mökkirannassa valmistetut ateriat. Näiden kokemusten kautta opitaan taitoja, jotka säilyvät käytössä vain harjoittelemalla. Samalla syntyy ymmärrys siitä, kuinka paljon osaamista aiemmat sukupolvet tarvitsivat jokapäiväisessä elämässään.

Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä

Tulen käsittelyyn liittyy aina myös vastuu. Nuotiota ei saa tehdä metsäpalovaroituksen aikana, ja tulipaikan ympäristö tulee tarkistaa huolellisesti ennen tulen sytyttämistä. Myös takkojen, saunan kiukaiden ja leivinuunien nuohous täytyy muistaa ammattilaisena tekemänä hoitaa säännöllisesti. Sammutusvälineiden, kuten veden tai sammutuspeitteen, tulee olla helposti saatavilla. Tulen äärellä ruokaa valmistettaessa on huolehdittava myös siitä, ettei tuli jää koskaan ilman valvontaa.

Turvallisuus ei vähennä tekemisen iloa vaan päinvastoin. Kun perusasiat ovat kunnossa, voidaan keskittyä siihen, mikä nuotiolla kokkaamisessa on parasta: yhdessä tekemiseen, hyvään ruokaan ja luonnossa olemiseen.

Vanhat taidot ovat edelleen arvokkaita

Nuotiolla valmistettu burgeri ei ehkä muuta maailmaa. Se voi kuitenkin muistuttaa siitä, että monet vanhat taidot ovat edelleen käyttökelpoisia. Kun opettelemme käyttämään tulta turvallisesti, valmistamaan ruokaa ilman sähköä ja hyödyntämään erilaisia ruoanvalmistusmenetelmiä, vahvistamme samalla omaa osaamistamme. Ja kuten monissa muissakin taidoissa, tärkeintä on harjoittelu. Perinnetaidot säilyvät vain käyttämällä niitä.

Kylä haltuun -hanke mukana vahvistamassa arjen taitoja

Keväällä 2026 järjestetty Nuotioburgeri-työpaja tarjosi osallistujille mahdollisuuden harjoitella ruoan valmistamista avotulella turvallisesti ja käytännönläheisesti. Samalla tutustuttiin taitoihin, jotka ovat kuuluneet suomalaiseen arkeen sukupolvien ajan ja joille löytyy käyttöä edelleen niin retkillä, mökillä kuin erilaisissa häiriötilanteissakin.

Ensiaputaito voi olla tärkein varautumisvälineesi

Ensiaputaito voi olla tärkein varautumisvälineesi

Jokainen meistä voi joskus olla tilanteessa, jossa tarvitsee apua. Yhtä hyvin autettava voi olla naapuri, ystävä, harrastuskaveri tai täysin tuntematon ihminen. Siksi ensiaputaidot eivät ole vain henkilökohtainen taito, ne ovat osa yhteisön turvallisuutta ja toimintakykyä.

Todennäköisemmin kohtaamme arjessa kaatumisen, haavan, sairaskohtauksen tai tukehtumisen kuin pitkän sähkökatkon tai muun poikkeustilanteen. Juuri näissä tilanteissa ensiaputaidot näyttävät arvonsa. Silti moni kokee epävarmuutta siitä, osaisiko toimia oikein. Uskaltaisinko auttaa? Muistanko mitä pitää tehdä? Entä jos teen jotain väärin? Juuri siksi ensiaputaidot ovat tärkeä osa varautumista.

Varautuminen on muutakin kuin tavaraa

Varautuminen mielletään helposti tavaroiden hankkimiseksi. Kotivara täytetään, paristot tarkistetaan ja varmistetaan, että kaapista löytyy ruokaa muutamaksi päiväksi.

Tärkeää on kuitenkin myös osaaminen. Hätätilanteessa ensimmäinen auttaja on harvoin terveydenhuollon ammattilainen. Useimmiten paikalla on tavallinen ihminen, jonka toiminta ensimmäisten minuuttien aikana voi olla ratkaisevaa. Nopeasti annettu ensiapu voi pelastaa hengen tai vähentää vammojen vakavuutta. Siksi ensiaputaitojen harjoittelu on yksi konkreettisimmista tavoista vahvistaa omaa ja yhteisön varautumista.

Taito, jota pitää myös ylläpitää

Ensiaputaidot eivät ole sellainen taito, jonka oppii kerran ja muistaa lopun elämäänsä. Moni on käynyt ensiapukurssin koulussa, armeijassa, työpaikalla tai harrastuksen kautta. Viimeisimmästä koulutuksesta voi kuitenkin olla kulunut vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Muisti on armoton, ellei asioita harjoittele, ne unohtuvat.

Säännöllinen kertaaminen auttaa pitämään tiedot ajan tasalla ja lisää varmuutta toimia silloin, kun tilanne sitä vaatii. Samalla myös ensiapusuositukset muuttuvat ja kehittyvät ajan myötä. Muutaman vuoden välein käyty ensiapukurssi voi palauttaa mieleen yllättävän paljon ja ennen kaikkea lisätä rohkeutta auttaa.

Varautumisessa onkin kyse samasta asiasta kuin monissa muissakin arjen taidoissa: osaamista kannattaa harjoitella silloin, kun sille ei vielä ole akuuttia tarvetta.

Tärkeintä on uskaltaa toimia

Elvytys, verenvuodon tyrehdyttäminen tai tajuttoman henkilön auttaminen ovat taitoja, joita on hyvä harjoitella käytännössä. Koulutuksessa asioita pääsee kokeilemaan turvallisessa ympäristössä, jolloin tositilanteessa toimiminen tuntuu huomattavasti helpommalta. Täydellistä suoritusta ei kuitenkaan tarvitse tavoitella. Tärkeintä on, että joku uskaltaa toimia. Monessa tilanteessa pienikin apu on parempi kuin se, ettei kukaan tee mitään.

Yhteisö on vahvempi, kun osaamista löytyy

Varautumisesta puhuttaessa korostetaan usein yhteisöjen merkitystä. Naapurit, kyläyhdistykset, harrastusryhmät ja paikalliset toimijat muodostavat verkoston, joka auttaa poikkeavissa tilanteissa. Sama pätee ensiaputaitoihin. Mitä useampi osaa tunnistaa hätätilanteen, hälyttää apua ja antaa ensiapua, sitä turvallisempi yhteisö on. Ensiaputaito ei hyödytä vain sen osaajaa. Se voi auttaa perheenjäsentä, ystävää, naapuria tai täysin tuntematonta ihmistä. Siksi ensiapukoulutus on paljon enemmän kuin yksittäinen kurssi. Se on investointi yhteiseen turvallisuuteen.

Varautuminen alkaa ihmisistä

Kotivara on tärkeä. Samoin retkikeittimet, taskulamput ja muut varusteet. Silti kaikkein tärkein varautumisen väline kulkee mukana joka päivä. Se on tieto siitä, miten toimia silloin, kun toinen ihminen tarvitsee apua.

Kylä haltuun -hanke mukana vahvistamassa arjen turvallisuutta

Keväällä 2026 järjestetty SPR:n Hätäensiapukurssi tarjosi osallistujille mahdollisuuden kerrata ja harjoitella henkeä pelastavia perustaitoja. Koulutus oli osa Kylä haltuun -hankkeen toimintaa, jossa vahvistetaan kyläläisten käytännön valmiuksia toimia erilaisissa arjen häiriö- ja hätätilanteissa.

Varautuminen ei ole pelkästään tavaroita ja suunnitelmia. Se on myös taitoja, joita harjoitellaan etukäteen, pidetään yllä ja joiden merkitys voi joskus olla korvaamaton.

Kenttäkeitin ei tee ruokaa yksin

Kenttäkeitin ei tee ruokaa yksin

Kenttäkeitin on vaikuttava näky. Suuri kattila, savuava piippu ja höyryävä ruoka herättävät helposti ajatuksen siitä, että ruokaa syntyy lähes itsestään.

Todellisuudessa kenttäkeitin ei tee ruokaa yksin.

Tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat käyttää laitteita, suunnitella ruokamääriä, huolehtia hygieniasta ja tehdä yhteistyötä. Tarvitaan osaamista, jota ei voi opetella vasta silloin, kun sitä tarvitaan.

Vielä muutama vuosikymmen sitten suurten ihmisjoukkojen ruokkiminen talkoissa, kyläjuhlissa, metsätyömailla tai erilaisissa tapahtumissa oli monissa kylissä tavallinen taito. Ruokaa valmistettiin suurissa padoissa, kahvia keitettiin pöntössä ja käytännön osaaminen siirtyi luontevasti tekijältä toiselle. Emännät ja paikalliset pitokokit ruokkivat helposti isommankin väen heinätalkoissa tai kyläjuhlissa.

Tänä päivänä moni näistä taidoista on jäänyt vähemmälle käytölle. Samalla on ehkä unohtunut, kuinka paljon osaamista onnistunut joukkomuonitus vaatii.

Sadan annoksen keitto ei synny samalla logiikalla kuin perheen päivällinen. Raaka-aineiden määrät kasvavat, kypsennysajat muuttuvat ja huomioon on otettava myös tarjoilu, astiahuolto, veden saanti ja elintarvikehygienia. Kenttämuonitus on kokonaisuus, jossa jokaisella työvaiheella on merkitystä.

Juuri siksi näitä taitoja kannattaa harjoitella.

Varautumisesta puhuttaessa huomio kiinnittyy usein tavaroihin. Puhutaan kotivarasta, retkikeittimistä, aggregaateista ja erilaisista varusteista. Ne ovat kaikki tärkeitä, mutta yhtä tärkeää on osaaminen. Jos laitteita ei ole koskaan käyttänyt tai suurten ruokamäärien valmistamista ei ole koskaan kokeillut, voi niiden hyödyntäminen olla haastavaa silloin, kun tilanne vaatii nopeaa toimintaa.

Harjoittelu onkin parhaimmillaan ennakointia. Kun toimintatavat ovat tuttuja ja välineet tunnetaan, voidaan mahdollisissa häiriötilanteissa keskittyä olennaiseen.

On myös hyvä muistaa, ettei oppimisen tarvitse olla vakavaa.

Monelle kenttäkeitinkoulutuksesta jäävät mieleen ensimmäisenä yhdessä valmistettu ruoka, pönttökahvin tuoksu ja mukavat keskustelut. Samalla, kun opetellaan käyttämään keitintä tai arvioimaan ruokamääriä suurelle joukolle, syntyy jotain muutakin: yhteisöllisyyttä.

Yhteinen tekeminen kokoaa yhteen ihmisiä, joilla on erilaista kokemusta ja osaamista. Joku muistaa vanhoja käytäntöjä vuosikymmenten takaa, toinen tutustuu kenttämuonitukseen ensimmäistä kertaa. Tiedon ja kokemusten vaihto tapahtuu luontevasti työn lomassa.

Ehkä juuri siinä piilee perinnetaitojen todellinen arvo. Kyse ei ole vain vanhojen menetelmien säilyttämisestä, vaan siitä, että osaaminen pysyy elävänä. Taito käyttää kenttäkeitintä, valmistaa ruokaa suurelle joukolle tai järjestää yhteinen ruokailu poikkeavissa olosuhteissa on hyödyllinen myös tänä päivänä.

Kun osaamista harjoitellaan yhdessä, syntyy samalla luottamusta siihen, että tilanteista voidaan selvitä yhdessä.

Kenttäkeitin on lopulta paljon enemmän kuin kattila ja tulipesä. Se on väline, jonka äärellä opitaan, tehdään yhteistyötä ja pidetään yllä taitoja, joille voi löytyä käyttöä vielä vuosienkin päästä.

Kylä haltuun -hanke mukana vahvistamassa kylien osaamista

Kevään aikana järjestetyt kenttäkeitinkoulutukset ovat osa Kylä haltuun -hanketta, jossa vahvistetaan salolaisten kylien yhteisöllisyyttä, arjen taitoja ja varautumisosaamista. Kenttämuonitus on yksi esimerkki perinnetaidosta, joka säilyy vain käyttämällä ja harjoittelemalla. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden kokoontua yhteen, oppia uutta ja vahvistaa kylien kykyä toimia myös muuttuvissa tilanteissa.

Pääkirjoitus: AI tuli kylään

Saavuimme puolisoni kanssa mökillemme ja totesimme, että valkosipulin lehdet olivat viikon aikana kellastuneet kärjistään. Puolisoni otti tekoälysovelluksen auki puhelimestaan ja samalla kun avasi kameran videotilaan, puhui puhelimeensa: ”mikä näitä valkosipuleita vaivaa?”

Kuuntelin järkyttyneenä, miten puhelimen kaiutin alkoi selittää, ei kankealla kirjakielellä tai koneäänellä, vaan rennosti kuin kaveri: ”Eipä noissa mitään isompaa huolta, tollanen lehtien kellastuminen on ihan tavallista valkosipulilla tälleen kevätaikaan. Se voi olla typen puutetta tai siinä voi olla kuivuuttakin taustalla.”

Keskustelu jatkui jonkun aikaa, kunnes jossain vaiheessa puhelin valitti, että nyt ”hän” näkee vain ruohikkoa ja kengät. 57-vuotiaalle tietoturva-ahdistusta kokevalle virkamiehelle se oli liikaa.

Moni varmaan jakaa kokemukseni: tekoäly ja siihen perustuva tekniikka vyöryvät elämäämme sellaisella vauhdilla, että vastaavia hämmästyksen hetkiä tulee vastaan vähintään viikoittain.

Utopistisina joskus pidetyt ajatukset ovat maataloustukien hallinnossa viljelijöille jo arkipäivää. Muutaman päivän välein Sentinel-satelliitit skannaavat kaikki Euroopan tukihakemuksiin ilmoitetut peltolohkot, tekoälysovellukset analysoivat niiltä muun muassa lehtivihreän määrän sekä kasvilajit. Havaitessaan poikkeamaa tukihakemuksen tietoihin järjestelmä lähettää viljelijälle käskyn kävellä peltolohkolle ja ottaa sovelluksellaan kuvan kasvustosta. Tästä keväästä alkaen tekoäly on analysoinut ja hyväksynyt viljelijöiden lähettämiä kuvia. Epäselvissä tapauksissa kuntien maaseutupalveluiden asiantuntijat voivat kuitata, että kuvassa on todellakin kauraa, jota metsän varjo oli hiukan hämärtänyt tekoälylle tunnistamattomaksi.

Kehityksessä mukana pysyminen on niin sanotulle diginatiiville sukupolvelle luontaista, mutta viljelijöiden korkea keski-ikä viittaa myös muihin kuin kännykän kanssa koulutiensä kulkeneisiin. Uteliaisuus uutta kohtaan olisi välttämätöntä meille jokaiselle. Keskinäinen kokemusten ja osaamisen jakaminen on korostunut viime vuosina vauhdikkaasti kehittyvillä tuotannonaloilla, ja siinä myös maaseudun kehittämishankkeet ovat toimineet katalysaattoreina. Otetaanpa tavaksi tiedon ja havaintojen jakamisen kulttuuri ja hypätään uhkaavalta tuntuvan teknologisen murroksen aallonharjalle. Uskon että se vielä ”sataa suoraan laariin” kuten näin alkukesästä on tapana sanoa.

Tässä lehdessä esitellään EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen mahdollisuuksia ja vaikutuksia Lounais-Suomessa. Haloo maaseutu! -lehti on ilmestynyt Varsinais-Suomessa jo vuodesta 2017, mutta tänä vuonna levikkialue on laajentunut aluehallintouudistuksen seurauksena myös Satakuntaan. Lehden sisältöä on suunniteltu yhteistyössä koko Lounais-Suomen maaseutuverkoston kanssa. EU:n maatalousrahoitusta myöntävät Lounais-Suomessa elinvoimakeskus ja kuntien maaseutupalvelut; EU:n maaseuturahoitusta taas elinvoimakeskus ja Leader-ryhmät. Lounais-Suomen maaseutuverkoston toimijoihin voit tutustua tämän lehden takakannessa olevasta kartasta.

Tänä vuonna lehden teemaksi on valittu osaaminen, digitalisaatio ja innovaatiot. Ne ovat teemoina myös molempien maakuntien alueellisissa maaseudun kehittämissuunnitelmissa. Lehti on täynnä inspiroivia esimerkkejä maatalouden ja maaseudun kehittämisestä. Kiitokset kaikille haastatelluille kokemusten ja onnistumisten jakamisesta!

 

Antti Jaatinen, maaseutuyksikön päällikkö

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Suomalaisten matkailu suuntaa nyt maaseudun rauhaan – “Asiakkaat etsivät aitoutta, mutta odottavat myös ammattimaisuutta”

Koronapandemian käynnistämä siirtymä kaupunkilomista luonnonrauhaan ei ollut ohimenevä ilmiö. Tuoreen valtakunnallisen kuluttajatutkimuksen mukaan maaseutumatkailusta on tullut pysyvä osa suomalaisten matkailutottumuksia, ja sen vetovoima näyttää vain vahvistuvan.

Vuosina 2024–2025 toteutettuun tutkimukseen vastasi yhteensä lähes 2 000 suomalaista. Tulokset osoittavat, että kotimaan maaseutumatkailu rakentuu ennen kaikkea luonnonläheisyyden, hiljaisuuden, paikallisuuden ja kiireettömyyden ympärille.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun lehtori Rositsa Röntysen analysoimassa tutkimuksessa korostuu myös matkailun ympärivuotisuuden kasvu. Vaikka kesä on edelleen selvästi suosituin matkustusajankohta, yhä useampi matkustaa maaseudulle myös syksyllä, viikonloppuisin ja sesonkien ulkopuolella. Erityisesti 55–70-vuotiaat seniorimatkailijat muodostavat tärkeän asiakasryhmän, jolla on joustavuutta matkustaa ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Tutkimuksen perusteella maaseutumatkailun vahvuudet ovat erittäin selviä. Suosituimpia aktiviteetteja ovat saunominen, patikointi, uinti sekä marjastus ja sienestys. Mökkikulttuuri pitää edelleen vahvasti pintansa: lähes kaksi kolmasosaa vastaajista majoittuu joko omassa tai vuokratussa mökissä.

Asiakastyytyväisyys on poikkeuksellisen korkealla tasolla. Yli 98 prosenttia vastaajista arvioi kokemuksensa positiivisiksi, ja erityistä kiitosta saavat ystävällinen palvelu, luonnon rauha sekä aidot kohtaamiset.

Samalla tutkimus nostaa esiin myös alan suurimmat haasteet. Yli 80 prosenttia matkailijoista liikkuu maaseutukohteisiin omalla autolla, mikä kertoo julkisen liikenteen puutteista. Autottomille matkailijoille monet kohteet jäävät edelleen vaikeasti saavutettaviksi.

Toinen merkittävä kehityskohde liittyy digitaaliseen löydettävyyteen. Kuluttajat kokevat tiedon hajanaiseksi: verkkosivuilta on vaikea löytää ajantasaisia aukioloaikoja tai tietoa siitä, mitkä palvelut ovat avoinna sesonkien ulkopuolella. Myös erityisruokavalioiden huomioiminen, esteettömyys sekä hinta-laatusuhde nousivat palautteissa esiin kehityskohteina.

Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että maaseutumatkailun kilpailuetu ei synny massiivisista investoinneista tai suurista elämyspaketeista, vaan luotettavuudesta, rehellisestä viestinnästä, laadukkaista peruspalveluista ja aidosta kohtaamisesta. Asiakkaat kaipaavat autenttisuutta ja paikallisuutta, mutta odottavat samalla ammattimaisuutta, sujuvaa digitaalista asiointia ja yhdenvertaista huomioimista. Maaseutu tarjoaa jo nyt sitä, mitä moni nykykuluttaja etsii – rauhaa, luontoa ja merkityksellisyyttä.

Lue koko tutkimus täältä Matka maaseudulle: Kuluttajatutkimus maaseutumatkailun nykytilasta ja kehittämistarpeista 2024-2025 (raportti) – Maaseutuverkosto

Tutkimus toteutettiin osana EU osarahoittamaa Rural Finland Tourism Hub –hanketta. Valokuvaaja Elmeri Elo.

Ojitusyhteisöistä lohkokohtaiseen vesienhallintaan – MTvesi-tietoiskusarja

MTvesi-hanke ja KVVY ry:n OMISTAJA-hanke toteuttivat yhteistyössä toukokuussa 2026 kolmiosainen webinaarisarja. Webinaarien muodossa toteutettu tietoiskusarja tarjoaa katsauksen ojitusyhteisöihin ja maatalouden vesienhallintaan. Sarjassa käsitellään ojitusyhteisöjen toimintaa ja aktivointia, maaperän kuivatuksen nykytilan selvittämistä ja suunnittelua sekä lohkokohtaista vesienhallinan kunnossapitoa.  Voit katsoa webinaarisarjan tallenteet tästä blogista tai MTvesi-hankkeen verkkosivuilta.

Asiantuntijana tietoiskuissa luennoi vesitalouden erityisasiantuntija ja OMISTAJA-hankkeen asiantuntija Mikko Ortmala KVVY ry:stä. Ortamalan erityisosaamista ovat ojitusyhteisöt ja valtaojakunnostukset sekä maatalouden vesienhallinnan kokonaisuudet perus- ja paikalliskuivatuksesta valumavesien hallintaan.

Kolmiosoainen webinaarisarja on osa Monitavoitteinen vesienhallinta (MTvesi) -hankkeen työpakettia ”Ojitusyhteisöt ja niiden aktivointi: Olenko minä ojitusyhteisön jäsen?”. Työpaketin tavoitteena on lisätä ymmärrystä ojitusyhteisöistä monitavoitteisen vesienhoidon toimijoina. Webinaarit on toteuttettu yhteistyössä KVVY ry:n OMISTAJA-hankkeen kanssa.

MTvesi tietoisku osa 1: Ojitusyhteisöjen aktivointi – mistä lähteä liikkeelle

Webinaarin sisältö:

Miten maatalouden vesienhallinta on kehittynyt ja miksi ojitusyhteisöillä on yhä keskeinen rooli toimivassa kuivatuksessa? Tässä tietoiskussa pureudutaan ojituksen historiaan ja käytänteisiin sekä ja vastuisiin.

Saat vastaukset kysymyksiin: kuulutko ojitusyhteisöön, mikä sen merkitys on ja miten toiminta voidaan saada uudelleen liikkeelle. Lisäksi käsitellään ojien kunnossapitoa ja annetaan konkreettisia vinkkejä ojitusyhteisön aktivointiin.

Voit lukea tai ladata itsellesi webinaarissa esitetyn materiaalin tästä.

MTvesi tietoisku osa 2: Kuivatuksen nyktilanteen selvitys ja tekninen suunnittelu

Webinaarin sisältö:

Toimiva kuivatus alkaa nykytilanteen ymmärtämisestä. Tässä webinaarissa käydään läpi, miten kuivatuksen tila selvitetään ja mitä tulee huomioida teknisessä suunnittelussa ja mitoituksessa.

Saat kokonaiskuvan siitä, miten laadukas suunnittelu vaikuttaa lopputulokseen ja millaisia ratkaisuja käytännön kohteissa on toteutettu. Mukana esimerkkejä, jotka auttavat hahmottamaan toimivia ratkaisuja omassa ympäristössäsi.

Voit lukea tai ladata itsellesi webinaarissa esitetyn materiaalin tästä.

MTvesi tietoisku osa 3: Lohkokohtainen vesienhallinta – uomakunnostuksesta seuraaviin askeliin

Webinaarin sisältö:

Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun uomakunnostus on tehty ja miten vesienhallintaa kannattaa kehittää tästä eteenpäin? Tässä tietoiskussa tarkastellaan lohkokohtaista vesienhallintaa eli salaojitusta ja peltomaan kosteusolosuhteiden optimointia osana laajempaa vesienhallinnan kokonaisuutta.

Webinaari avaa peruskuivatuksen ja paikalliskuivatuksen kokonaisuutta ja suhdetta sekä tulevaisuuden näkymiä muuttuvissa olosuhteissa. Saat eväitä siihen, miten vesienhallintaa voidaan tilatasolla kehittää toimivana kokonaisuutena.

Voit lukea tai ladata itsellesi webinaarissa esitetyn materiaalin tästä.

MTK-Satakunnan Monitavoitteinen vesienhallinta (MTvesi) -hanketta rahoittaa EU:n maaseuturahasto. OMISTAJA-hanketta rahoittaa Sisä-Suomen Elinvoimakeskus, Janakkalan kunta ja Päijät-Hämeen maaseutusäätiö.

Lisätietoja MTvesi-hankkeesta ja yhteystiedot: satakunta.mtk.fi/mtvesi
Lisätietoja OMISTAJA-hankkeesta: kvvy.fi/omistaja-hanke/

hankkeidenrahoittajien logot