Vapaaehtoisella yhteistyöllä pitkään ja paljon, Järvenpään ratsastusseura ry.

Järvenpään Ratsastusseura ry on mahdollistanut hevosharrastuksen jo vuodesta 1968. Ratsastuskoulun toimintaa pyörittää voittoa tavoittelematon yhdistys. Seura tarjoaa harrastusmahdollisuuksia kaiken ikäisille, työllistää neljä henkilöä sekä joukon toiminimiyrittäjiä osa-aikaisesti.

Ratsastustuntia on tarjolla 6 päivänä viikossa ja sunnuntait ovat varattu tapahtumapäiväksi kisoille, koulutukselle, valmennuksille sekä muulle toiminnalle.

Seuran tallia asuttavat sekä ratsastuskoulun hevoset sekä yksityiset ratsut. Ratsastuskoulussa työskentelevät hevoset ja ponit ovat joko yhdistyksen omia tai vuokrattuja. Tontti on Järvenpään kaupungin ja seura omistaa tallit ja maneesit.

Seuran arvot hevostaidot, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys kattavat toimintaa laajalti. Yhdistyksen hallitus johtaa toimintaa ja tekee yhdessä päätökset, toimii esimiesvastuussa ja on aktiivisesti toiminnan operatiivisessakin toiminnassa kuten uuden maneesihallin rakennusprojektissa.

Seura harjoittaa monella tavalla kestävää toimintatapaa. Tallilla on tilaa menenlaisille ihmisille lapsesta vaariin ja tekemistä on kaikille käsille kerhoissa, kilpailuissa ja tallin pihapiirissä. Tehtävistä tiedotetaan avoimesti tallin ilmoitustaululla. Hyvä yhteishenki ja yhteisöllisyys ja monenlaisten ihmisten mukana olo on mahdollistanut paljon. Uusi maneesi, joka on rakennettu kierrätysmateriaaleista, valmistui syksyllä 2025 ja tallin laajennus 1990-luvulla on rakennettu talkoilla. Ilman hankaluuksia uusi maneesikaan ei valmistunut ja jo kertaalleen rakennettu teräsrakenteinen halli oli purettava ja työ aloitettava miltei alusta. Uuden yrityksen materiaaleiksi valikoitui vankat kierrätysmateriaalit, nyt maneesin katto kestää talvisen lumikuorman, eikä aikaisemmin vaadittu lumen poisto kustannuksineen aiheuta enää huolta.

Hyvä ilmapiiri ja halu kuulua porukkaan sitouttaa kävijöitä seuran toimintaan ja ehkäisee huonoa käytöstä. Järvenpään ratsastusseuran tallilla on muun muassa kiusaamisen vastainen suunnitelma ja ponikummitädit auttavat uusia nuoria ratsastuksen ja hevosharrastuksen alkuun, vapaaehtoisesti. Harrastus- ja seuratoiminnan mukana tuomat eväät kantavat kauas ja talleilla tehtävä hyvä työ opettaa lapsille ja nuorille muun muassa paljon esiammatillisia taitoja, ei ainoastaan oppia käytännön töistä, vaan myös enenevissä määrin työelämässä tarvittavia ns. metataitoja kuten yhteistyö, kommunikointi ja selviytymistä vaihtelevista tilanteista. Talliympäristössä kaikenikäiset voivat saada elämyksiä, mitkä kaupunkiympäristössä on muutoin haasteellista saavuttaa. Hyvässä talliyhteisössä luodaan ystävyyssuhteita ihmisiin ja eläimiin, turvallisessa fyysisessä ja psyykkisessä ympäristössä.

Asiakastyytyväisyys ja hyvät käytänteet ratsastuskoulun menestystekijänä, Niihama Riding Oy

Tampereen keskustan tuntumassa toimii Niihama Riding Oy, Tampereen Ratsastusseuran kiinteistöissä, Tampereen kaupungin tontilla. Ratsastuskoulua pyörittää kymmenettä vuotta Laura Nyman yhdessä henkilökuntansa ja 46 ratsun kanssa. Ratsastuskoulu on julkisten liikenneyhteyksien varrella, eikä automatka Tampereen keskustastakaan kestä, kuin 15 min.

Ratsastuskoululla on panostettu hyvään ja turvalliseen asiakaskokemukseen. Tallilla on runsaasti hyviä käytänteitä talliarjen pyörittämiseen sekä asiakkaiden opastamiseen tallin toiminnoista. Toiminnan peruskiviä on läpinäkyvyys sekä asiakastyytyväisyys. On tärkeää, että asiakkaat saavat ohjeita, joko henkilökunnalta tai tallin kirjallisista ohjeista. Henkilökunta on paikalla, silloin, kun asiakkaatkin, mutta kävijät löytävät tietoa ja ohjeita toiminnasta, hevosista ja käytänteistä myös opastetauluista, joita löytyy monesta paikasta.

Tallin asiakkailta kerätään säännöllisesti palautetta toiminnasta sekä vapaamuotoisesti, mutta myös kohdentaen. Tallin toimintaa pyritään kehittämään jatkuvasti ja huomioimaan asiakaspalautteet aina silloin, kun se on mahdollista. Myös henkilökunta tiedottaa toisiaan tallin tapahtumista, vahingoista ja esimerkiksi putoamisista tehdään kirjaukset, jotka auttavat myös yrittäjä Lauraa seuraamaan, että hevoset pystyvät tekemään työnsä ja toiminta pysyy turvallisena.

Talliympäristössä huomioidaan hyvin myös hevosten lajityypillinen käyttäytyminen, hevoset tarhaavat kahdessa laumassa, tammat ja ruunat omissaan. Hevoset siirtyvät kujanteen kautta tarhoihin. Uudet hevoset tutustuvat ympäristöönsä kahden viikon karanteenitarhan kautta. Hevosten tarha-alueet ovat hiekka pinnalla ja tarhoissa on useita heinäruokintapaikkoja, heinäverkoissa on vapaa heinä ja veden saanti on varmistettu kaikkina vuoden aikoina lämpökontin kautta. Tarhojen vedet menetät imeytyskentän kautta ojaan. Tallin lannat kulkeutuvat lämpökompostorista lantalaan ja siitä uusiokäyttöön kaupallisen toimijan toimesta. Tallia johdetaan ammattimaisesti ja se toimii laajasti kestävästi ja vastuullisesti, nämä seikat hyvän sijainnin lisäksi, ovat myös kilpailuetuja hyvän asiakaskokemuksen rinnalla.

 

Työtapaturmia sattuu vuoden aikana joka kuudennelle maatalousyrittäjälle – tapaturmapäivänä 13.3. huomio maatilojen riskienhallintaan

”Tärkeimmät syyt tapaturmille maatiloilla ovat kiire, kiire, kiire ja jokin muu odottamaton tekijä”, sanoi eräs maanviljelijä Safehabitus-hankkeen maatalouden turvallisuustyöpajassa viime vuonna.

Maatalous tarjoaa työn ihmiselle, joka pitää eläimistä, koneista ja luonnosta. Mutta maatiloilla viljelijät kohtaavat myös paljon tapaturmariskejä, jotka kannattaa tiedostaa ja tunnistaa. Jo riskien tunnistaminen on tapaturmien riskienhallintaa ja riskienhallinnan ensiaskeleita.

Maataloudessa sattui 2800 työtapaturmaa vuonna 2024. Suhteutettuna sataa maatalousyrittäjää kohden työtapaturmia sattuu vuoden aikana joka kuudennelle maatalousyrittäjälle. Lisäksi maataloudessa sattuu suhteellisesti eniten vakavia tapaturmia verrattuna muihin toimialoihin. On arvioitu, että pahimmillaan jopa 90 prosenttia tapaturmista maatiloilla johtuu henkilön omasta toiminnasta kuten kiireestä ja riskien aliarvioinnista. Siten työkulttuuria eli työtapaa ja toimintaa kehittämällä voisi vähentää maatiloilla sattuvia työtapaturmia.

Generatiivisen riskienhallintateorian mukaan turvatekijän, tai mieluusti useammankin, lisääminen voi torjua tai vähentää vahinkoriskiä merkittävästi. Hyvässä lykyssä näin monesti on, mutta toisaalta Aku Ankan tilalla saattaa tulla päivä, jolloin pätee professori Murphyn teoria: ”Jos jokin voi mennä pieleen, se menee”.

Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että kaikilla viljelijällä olisi samat turvallisuus- ja terveysriskit kuin muilla. Työtehoseuran Janne Karttusen mukaan on paljon viljelijöitä, joille ei ole sattunut urallaan yhtään tapaturmakorvaushakemusta Melasta. Jokainen maatilan johtaja voi vähentää omaa ja työntekijöiden tapaturmariskiä huomattavasti työn suunnittelulla, ajanhallinnalla, riskienhallinnalla tai ihan vain juttelemalla työturvallisuuden huomioimisesta tilallaan tai muiden viljelijöiden kanssa. Jo keskustelu pitää asian mielessä ja on osa työturvallisuuskulttuurin edistämistä maatiloilla. Työturvallisuusasioita maataloudessa ei kannata vähätellä, sanoo tilasto. Vaarallisinta on juuri ylimielisyys ja ali- tai yliarviointi, kun vastassa on vaikkapa 500 kiloinen mullikka, traktorimönkijä, ampiaispesä tai torjunta-ainepönikkä.

Maatalouden vuoden 2020 turvallisuuskulttuurikyselyn mukaan suurin osa viljelijöistä (60 %) ei ole keskustellut yhteisössään työturvallisuusasioista. Ja vielä suurempi osuus (71 %) ei ole käynyt tai saanut työturvallisuuskoulutusta. Koulutuksissa ja työpajoissa paras motivaatio on kuitenkin niillä, joille on jotakin sattunut. He kertovat, että paljon olisi aikaa, vaivaa ja rahaa säästynyt ilman sitä pahuksen tapaturmaa. Vakavin paikka on kiireaikaan, kun pitäisi lähteä peltotöihin, mutta ei pystykään ja seuraavan talven perheen toimeentulo on siitä kiinni.

Onneksi monilla tiloilla on nykyään tehty varautumissuunnitelmia ja varamiesjärjestelyjä tällaisten hätätilanteiden varalta ja eläintiloilla toimii lomittajajärjestelmä. Vuonna 2006 tutkijan urani alun turvallisuuskyselyssä maatiloille 10 % maatiloista ilmoitti tehneensä pelastussuunnitelman, kun vuonna 2021 jo noin puolella maatiloista oli pelastussuunnitelma. Suomalaiset maatilat ovat kuitenkin EU:n mittakaavassa parasta A-ryhmää varautumisen suhteen.

Savonia ammattikorkeakoulu ja Luonnonvarakeskus ovat järjestäneet vuosina 2023–2026 maatalouden työturvallisuuden työpajoja osana Safehabitus-hanketta. Alustajina eri työturvallisuuskysymyksistä työpajoissa ovat olleet useat aihealueen asiantuntijat, neuvojat ja MTK:n edustajat ja viljelijät. Työpajoissa sivutaan myös politiikkatoimenpiteitä maatalousyrittäjien ja -työntekijöiden hyvinvoinnin ja työturvallisuuden edistämiseksi. Keväällä järjestetään vielä yksi työturvallisuustyöpaja ja syyskuussa politiikkatyöpaja.

Lisätietoa tutkimushankkeesta 

 

Jarkko Leppälä toimii erikoistutkijana Luonnonvarakeskuksessa yritystalouden tutkimusryhmässä. Hän on maatalous-metsätieteiden maisteri ja tekniikan tohtori. Leppälä johtaa Safehabitus EU-hankkeessa Communities of practice –työpakettia ja riskienhallinnan tehtäväosiota.

 

Perjantai 13. päivä muistuttaa tapaturmien ennaltaehkäisystä

Suomessa vietetään tapaturmapäivää perjantaina 13.3. Tapaturmapäivä on ainutlaatuinen turvallisuutta edistävä suomalainen tapahtuma. Muissa maissa tällaista tapahtumaa ei järjestetä perjantaina 13 päivä. Suomessa sitä on järjestetty vuodesta 1995 alkaen.


Työn keventäminen ja järkeistäminen keskiössä – tallivierailu Larva-Jussilaan

Larva-Jussilan toiminta on kasvanut vuonna 2012 valmistuneesta kuuden karsinan tallista jopa 70-90 hevosen kokonaisuudeksi. Tallin toiminta perustuu hevoskasvatukseen eli siitostammojen ja varsojen hoitopalveluihin. Hevoset elävät nykyisin pihatoissa laumoissa ja karsinoita hyödynnetään erityisesti varsomisissa ja sairaustapauksissa.   

Hevosten pihattohalleja on muokattu aiemmin sikalakäytössä olleista rakennuksista. Uusimman talli- ja konehalliyhdistelmän suunnittelun lähtökohtana oli se, että rakennuksen sisään voidaan ajaa tarvittaessa traktorilla tai muilla koneilla. Karsinarakenteet ovat muunneltavia, ja niistä voidaan muodostaa ryhmäkarsinoita tai laajempia makuuhalleja tarpeen mukaan. Lisäksi jokaisesta karsinasta on käynti suoraan jaloittelutarhaan. 

Pihattohallien pohjana käytetään turpeen ja oljen yhdistelmää kestokuivikkeena. Olkea ja turvetta lisätään muutaman kerran viikossa, ja koko patja poistetaan traktorin etukuormaajalla noin kolmen kuukauden välein. Kestokuivike sitoo kosteutta, vähentää hajuhaittoja ja tuottaa lämpöä, mikä tekee sisäilman miellyttäväksi myös kovilla pakkasilla. Samalla se vähentää päivittäisen työn määrää ja kuormittavuutta. 

Tilan arjessa on tavoitteena keventää käsin tehtävää, fyysisesti raskasta työtä. Tämä näkyy niin tilaratkaisuissa, työvälineissä kuin investointien suunnittelussa. Pienkuormaajaa hyödynnetään makuuhallien kuivituksessa ja heinäpaalien siirtelyssä. Pienempien kantamusten, kuten väkirehujen, kuljettamiseen käytetään kärryjä. Loimet säilytetään telineessä, jonka voi vetää käytävällä lähelle hevosia. 

Lannan siivous jaloittelutarhoista on yksi aikaavievin ja merkittävin työvaihe tilalla. Alun perin tarhojen siivoukseen käytettiin pienkuormaajan kauhaa, jonne lannat talikoitiin käsin. Tämä vaati 2-3 henkilön työpanoksen; yksi ajaa konetta ja muut talikoivat lantaa.   

“Ollaan monta vuotta tutkittu ja katseltu että millä me saataisiin jotenkin tätä helpotettua. Tästä jo useampi vuosi sitten bongasin tuolta sosiaalisen median puolelta saksalaisen Farm Servant-koneen ja heidän videonsa ja siitä kiinnostus sitten heräsi ja näytti että tämä voisi olla ratkaisu tähän meidänkin ongelmaan. Nyt sitten päätettiin olla tällaisia pioneerejä niin sanotusti täällä Suomessa että kokeillaan, että jos tämä toimisi”, kertoo Riikka Takaneva tilalle hankitusta lannankerääjästä, jota on tähän asti käytetty lähinnä Keski-Euroopassa. Vastaavia laitteita ei ole tarjolla muilla valmistajilla. 

Lannankeräyskone kiinnitetään traktorin tai pienkuormaajan eteen, ja sen kumilamellit keräävät lannan ja muun irtoaineksen suoraan säiliöön, josta se voidaan käydä tyhjäämässä lantalaan. 

Lannankeräyskone toimii erityisen hyvin kovapohjaisilla tarhoilla, joille kertyy päivittäin paljon lantaa. Kone vähentää tarvetta manuaaliselle siivoamiselle, säästää työaikaa ja keventää fyysistä kuormitusta. Samalla se parantaa tarhojen hygieniaa ja hevosten hyvinvointia. Vaikka edelleen pieni määrä käsityötä tarvitaan jälkien siistimiseen, on laite merkittävä apu arjen rutiineissa. 

”Kun investoidaan jotain isompaa, kannattaa miettiä ja laskea hyöty ainakin kolme vuotta eteenpäin”, kertoo Ari Takaneva tilan investointien suunnittelusta. Koneiden ja rakenteiden hankinta on merkittävä kustannus, mutta jos ne säästävät työaikaa ja vähentävät kuormitusta, investointi maksaa itsensä takaisin. Tämä periaate näkyy tilan käytännön ratkaisuissa. 

Larva-Jussilan tila on esimerkki siitä, miten hevostenpitoa voidaan kehittää samanaikaisesti eläinlähtöiseksi, työhyvinvointia tukevaksi ja taloudellisesti kestäväksi.


CareCompanion-hanke käynnistyi – tekoälyä nautojen ja hevosten hyvinvoinnin tueksi

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä (Kpedu) ja Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ovat käynnistäneet valtakunnallisen CareCompanion-hankkeen, jossa kehitetään tekoälypohjaista chatbot-ratkaisua nautojen ja hevosten hyvinvoinnin arvioinnin ja omavalvonnan tueksi. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2026–30.6.2028, ja se on Euroopan unionin osarahoittama EIP-hanke. Hankkeen rahoittajaviranomaisena toimii Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus.

CareCompanionissa kehitetään kielimalliin perustuva neuvontachatbot, joka tukee lypsy- ja lihanautatiloja, sekä hevosalan toimijoita eläinten hyvinvoinnin mittaamisessa, arvioinnissa sekä eläinten hyvinvoinnin lainsäädäntöön ja tukiehtoihin liittyvien kysymysten tulkinnassa.

– Eläinten hyvinvointiin liittyvä tietoa kertyy koko ajan lisää ja tieto on usein laajaa ja hajallaan. Tavoitteemme on koota tutkimukseen ja sääntelyyn perustuva tieto helposti saavutettavaan muotoon tilojen arjen tueksi, kertoo projektipäällikkö Essi Wallenius Kpedusta.

Tutkimus ja käytäntö kohtaavat

Chatbot rakennetaan rajattuun ja asiantuntijoiden läpikäymään tietopohjaan. Tutkimustieto ja lainsäädäntö käsitellään erillisinä kokonaisuuksina, jotta käyttäjä näkee selkeästi, mihin vastaukset perustuvat.

Hankkeessa toimii monialainen innovaatioryhmä, jossa on mukana alkutuottajia, eläinlääketieteellistä asiantuntemusta, sekä elintarvikealan toimijoita. Ryhmä osallistuu aktiivisesti chatbotin kehittämiseen ja testaukseen.

– On tärkeää, että ratkaisu rakentuu aidosti käytännön tarpeista käsin. Innovaatioryhmä tuo tekoälyn kehitystyöhömme suoraan arjen näkökulman, sanoo hankkeen asiantuntija Lyydia Murto-Unkila HAMKista.

Pilotointi käynnistyy rajatuilla aineistoilla

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa keskitytään tutkimustiedon koostamiseen ja botin pilotointiin rajatuilla aineistoilla. Chatbotin tekninen kehitys ja testaus etenevät vaiheittain Kpedun opetusympäristöissä, innovaatioryhmän jäsenten kanssa sekä yhteistyötiloilla.

Hankkeen etenemistä kannattaa seurata aktiivisesti helmikuussa julkaistujen verkkosivujen kautta (www.kotielainapuri.fi). Hankkeen tapahtumista viestitään myös somessa, muun muassa Kpedu Kaustisen ja HAMKin kanavilla.

CareCompanion-hanke yhdistää tekoälyn, eläinten hyvinvointitutkimuksen ja käytännön maatilaympäristön. Tavoitteena on kehittää ratkaisu, joka tukee tilallisten itsensä tekemää nautojen ja hevosten hyvinvoinnin systemaattista arviointia ja tekee hyvinvointitiedosta helpommin saavutettavaa koko toimialalle.

Lisätietoja

Essi Wallenius
Projektipäällikkö, CareCompanion chatbot-hanke
Kpedu Kaustinen
045 348 6004
essi.wallenius@kpedu.fi

Kehittämisohjelmat eivät osu maaliinsa

Nykyisten kalatalouden kehittämisohjelmien perusongelma on, että ne eivät etsi ratkaistavakseen kalatalouden tai edes oman osa-alueensa suurimpia ongelmia. Sen sijaan ne toteuttavat osallistujiensa kannalta ihan luontevaa tehtävää, eli ratkaisevat niitä ongelmia, joita nämä tutkimus- ja kehittämislaitokset osaavat ratkaista. Kehittäjien kannalta siis ohjelmat toimivat hyvin, toimiala ei vaikuta lainkaan tyytyväiseltä, tai on tyytyväinen vain yksittäisiin hankkeisiin.

Oman analyysini mukaan kotimaisen luonnonkalan tärkeimmät ratkaistavat ongelmat ovat kysyntä ja tarjonta. Kummallisella tavalla kalaa kuluttajille kauppaavat tahot näkevät, että saatavuus on suurin ongelma, ja kalastajat päivittelevät huonoa menekkiä. Tämän ristiriidan tulisi olla useampien kehittämisohjelmien yhteisen huomion kohteena. Kalatalouden edistämisohjelma esittää tavoitteen kalan kulutuksen kasvusta. Ongelmat ja haasteet näyttävät tulevan esille, kun haastattelee alan toimijoita. Jo tämä yksi iso kohtaanto-ongelma on niin valtava, että se ei ratkea yhdellä hankkeella. Toistaiseksi kuitenkaan en ole nähnyt ainoatakaan hanketta tai ohjelmaa, joka pureutuisi juuri tähän. Vientihankkeet parantavat ehkä raaka-aineen menekkiä, mutta eivät tuota haluttuja kansanterveyden vaikutuksia, paranna alan työllistävyyttä, tai tuota kotimarkkinoille kalaa. Toisaalta liian moni hanke tuottaa tuloksenaan kasan julkaisuja, eikä mitään muutosta toimialalle. Julkaisu onnistumisen mittarina ei toimi kalatalouden kehittämistarkoituksessa.

Ministeriön ja toimialan – ymmärtääkseni – kaipaama ohjelmatasoinen kehittäminen ei siis toteudu, vaan tuloksia saadaan yksittäisistä, hajanaisista hankkeista. Samoin näyttää siltä, että kun jonkin hankkeen osalta on saatu hyviä tuloksia, lähdetään tätä tulosta laajentamaan ja ”vyöryttämään juoksuhautaa”. Se tuottaa kyllä tuloksia, mutta usein fakta on, että niitä uusia ongelmia on jo muualla, ja katse pitäisi nostaa niihin. Väitän, että yksi esimerkki tästä on hyljehankkeet. Hankkeissa ja osin kaupallisesti on synnytetty toimivat karkotinjärjestelmät, kerätty tietoa, kasattu kestäviä pyydyksiä, ja yleensäkin sopeuduttu rannikkokalastukseen hylkeiden kansoittamilla vesillä. Hylkeitä on, ne aiheuttavat edelleen tappioita ja vaivaa, mutta olennaista on, että vaikka hylkeet poistuisivat täysin, kalastus ei muutu silti kannattavammaksi, koska vaikeudet ovat aivan muualla. Olisiko aika jo löysätä siis hyljeongelman parista, ja suunnata kehittämisen voimavarat muualle? Voisimmeko luottaa, että markkinoilla jo olevat ratkaisut, ja ennen kaikkea toimijat, voisivat kehittyä ilman kallista tutkimuslaitoksen jatkuvaa kehittämispanosta?

Esimerkkini ei tietenkään ole ratkaisu kaikkeen. Vesiviljelyn ydinongelmat ovat täysin muualla, ehkä jalostuksessa kaivataan aikaa laajaakin otetta. Ohjelmatason kehittämiseltä toivoisi kuitenkin sen ohjelman kirkastamista, se yhteisen maalitaulun löytämistä. Sen jota kuvattiin esityksissä, kun ohjelmarakenteita suunniteltiin edellisen ohjelmakauden alkuvaiheissa.