Tuhkalannoitus suometsissä – tehokas keino lisätä kasvua ja hallita vesitaloutta

Suometsissä tuhkalannoitus on tehokas keino lisätä puuston kasvua, vahvistaa metsän elinvoimaa ja samalla tukea vesitalouden hallintaa. Tuhkalannoitus on noussut uudelleen esiin suometsien hoidossa, eikä syyttä. Ojitetuilla turvemailla puuston kasvua rajoittaa usein ravinteiden epätasapaino: typpeä voi olla riittävästi, mutta erityisesti fosforia, kaliumia ja joskus myös booria on liian vähän. Näihin tilanteisiin puutuhka sopii hyvin, koska se sisältää typpeä lukuun ottamatta puiden tarvitsemia ravinteita oikeassa suhteessa.

Miksi tuhkalannoitus kiinnostaa juuri nyt Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa?

Pohjois-Pohjanmaalla on paljon ojitettuja suometsiä vaiheessa, jossa niiden kasvua ja tuottavuutta voidaan vahvistaa tuhkalannoituksella ennen uudistamisvaihetta. Maakunnassa turvemaiden osuus metsätalousmaasta on noin puolet ja metsämaan soita on noin 980 000 hehtaaria. Näistä noin 856 000 hehtaaria on ojitettu ja noin 540 000 hehtaaria on jo turvekangasvaiheessa. Kun lisäksi metsien ikärakenne painottuu 61–80-vuotiaisiin metsiin ja varttuneita kasvatusmetsiä on paljon, on selvää, että tuhkalannoitukseen soveltuvia kohteita löytyy runsaasti Pohjois-Pohjanmaalta. Lapissa puolestaan ilmaston lämpeneminen nostaa kasvukauden aikaista lämpösummaa, joka näkyy jo nyt puuston kasvussa. Samalla tuhkalannoituksen taloudellinen kannattavuus paranee Lapin turvemailla.

Tuhkalannoituksen vaikutus on merkittävä: kasvua voi lisätä keskimäärin noin 3 kuutiometriä hehtaaria kohden vuodessa, ja vaikutus voi kestää jopa 30–40 vuotta. Kun puusto vahvistuu ja latvus elpyy, myös veden haihdunta lisääntyy. Tämä voi auttaa pitämään pohjaveden pinnan metsän kasvulle suotuisampana ja samalla vähentää ojien kunnostustarvetta osalla kohteista. Lisäksi tuhkalannoitus tukee kiertotaloutta: puun poltosta syntyvä tuhka saadaan takaisin hyötykäyttöön metsään sen sijaan, että ravinteet jäisivät hyödyntämättä.

Suometsien puunkorjuun uudet tuulet -hanke kartoitti metsänomistajien näkemyksiä sulan maan aikaisesta puunkorjuusta ja suometsien hoitoon liittyen neuvonta tarpeita. Kyselyn mukaan kiinnostusta tuhkalannoitukseen löytyi sekä Pohjois-Pohjanmaan että Lapin metsänomistajien keskuudessa, mutta moni metsänomistaja tarvitsee tietoa lannoituksesta ja erityisesti lannoitukseen soveltuvista kohteista.

Millaisiin kohteisiin tuhkalannoitus sopii?

Tuhkalannoitus sopii erityisesti ojitetuille, runsastyppisille turvemaille, joilla puuston kasvua rajoittaa kaliumin ja fosforin niukkuus. Käytännössä parhaat kohteet löytyvät usein paksuturpeisilta suometsäalueilta, joilla on ravinne-epätasapainoa. Tuhkalannoituksesta hyötyvät havupuuvaltaiset metsät, joissa puustolla on muuten kasvuedellytykset kunnossa, mutta ravinnepuutos hidastaa kehitystä. Myös turvepelloilla ja entisillä turvetuotantoalueilla tuhka voi olla toimiva ratkaisu, jos jatkokäytössä päädytään metsittämiseen.

  • Tuhkalannoitus kannattaa ojitetuilla turvemailla, ei sovellu kivennäismaille
  • Paras vaste saadaan kohteilla, joilla typpeä on riittävästi mutta kaliumista ja fosforista on puutetta.
  • Kohteen tulee olla puustoltaan elinvoimainen tai sellainen, että ravinnetilan korjaaminen mahdollistaa selkeän kasvureaktion.
  • Vesitalouden on oltava vähintään kohtuullisesti kunnossa, jotta lisäravinteista saadaan todellinen hyöty.
  • Epäselvissä tapauksissa ravinnetilan arviointi kannattaa varmistaa asiantuntijan avulla tai neulasnäyteanalyysillä.

Suometsien puunkorjuun uudet tuulet -hankkeessa tuotettu verkkokurssi vastaa metsänomistajien tiedon tarpeeseen. Verkkokurssi tuhkalannoituksesta ja lannoitukseen soveltuvista kohteista löytyy Metsäkeskuksen verkkokoulutuksista; Suometsien hoidon verkkokurssit.

Tuhkalannoitus tukee myös vesitalouden hallintaa

Kun ravinnepuutoksesta kärsivä puusto virkistyy, myös veden haihdunta lisääntyy. Tämä auttaa pitämään pohjaveden pinnan metsän kasvun kannalta sopivalla tasolla, usein noin 30–40 cm syvyydessä kasvukaudella.
On kuitenkin tärkeää huomioida, ettei lannoitus aina korvaa ojien kunnostustarvetta, vaan ojituksen tila on arvioitava kohdekohtaisesti.

Ennen lannoituspäätöstä metsänomistajan kannattaa:

  • arvioida puuston kasvukunto ja mahdolliset ravinnepuutokset
  • tarvittaessa teettää neulasanalyysi
  • tarkistaa vesitalouden toimivuus ja teettää tarvittaessa kunnostustoimet
  • hyödyntää asiantuntijan arviota epävarmoissa tapauksissa
  • varmistaa tuhkan soveltuvuus metsälannoitukseen
  • huomioida, että kyseessä on pitkäjänteinen investointi

Yhteenveto

Tuhkalannoitus on tehokas keino parantaa suometsien kasvua, elinvoimaa ja vesitaloutta. Oikein kohdennettuna se tukee sekä metsän tuottavuutta että kiertotaloutta.

Blogi on tuotettu osana Suometsien puunkorjuun uudet tuulet – hanketta, jota toteuttavat Metsäkeskus ja Metsänhoitoyhdistys Oulun seutu. Hanketta rahoittaa Maaseuturahasto.

Lähteet


Leader-tuki antoi nuorille arvokasta työkokemusta ja edisti lepakkotutkimusta

Pääosin ilta- ja yötyötä, varusteina radiolähetin ja tehtävinä esimerkiksi radiopaikannusta ja akustista äänitystä sekä runsaasti hyttysiä. Sitä on tarjonnut Aktion Österbottenin tuella mahdollistettu kesätyö Maria Wideniukselle.

Widenius ja hänen kesätyökollegansa Rasmus Holmström ovat seuranneet Mustasaaren Köklotissa lepakoita kuukauden ajan. Heidän työnantajansa,  Suomen vanhin luonnontieteellinen yhdistys Osthrobothnia Australis r.f. on tutkinut Merenkurkkuun muuttavia lepakoita vuodesta 2013 saakka.

– Olemme tutkineet muun muassa sitä, miten kauas lepakot voivat saalistaessaan lentää. Vielä muutama vuosi sitten arveltiin, että ne eivät lennä kilometriä kauemmas, viime vuonna selvisi, että ne saattavat lentää kahden kilometrin päähän ja nyt arvioidaan, että matka voi olla vieläkin pidempi, Holmsröm selittää.

Tietoa tarvitaan siihen, että ymmärrettäisiin paremmin, miten metsien käyttö vaikuttaa lepakoihin ja miten lepakkoyhdyskuntia saataisiin säilytettyä kestävällä tavalla rakentamisesta ja ympäristön muutoksista huolimatta.

Widenius huomauttaa, että lepakot ovat tärkeä osa ekosysteemiä ja ihmiselle hyödyksi, koska ne syövät hyttysiä. Tutkimusta varten tarkkaillaan erään Köklotissa sijaitsevan mökin ympäristöä, siellä on laskettu asuvan noin 150 lepakkoa. Niiden liikkeellelähtöä seurataan yön hämärtyessä.

– Tietyt lepakot lähtevät heti metsästämään ja toiset vasta puolenyön jälkeen. Kuten Rusina ja Mörkö, Widenius antaa esimerkin heidän nimeämistään lepakoista.

– Ne voi erottaa esimerkiksi metsästystavan mukaan. Minulle on auennut kokonaan uusi maailma ja olen alkanut kiinnittämään lepakoihin aivan eri tavalla huomiota kuin aiemmin, Holmström lisää.

Nuorten työn avulla saadaan arvokasta tietoa tutkimusta varten ja nuoret puolestaan saavat kaivattua työkokemusta.

– Opiskelen biotieteitä Åbo Akademissa ja opiskelijoiden on vaikeaa löytää alansa töitä. Olen todella kiitollinen tästä työkokemuksesta, Widenius iloitsee.

Rasmus Holmström kuuntelee, ovatko lepakot hereillä. Yhdessä Maria Wideniuksen kanssa he ovat seuranneet lepakoiden elämää Köklotissa alkukesän aikana. Kuva: Kirsi Tikkanen

Lepakoihin kiinnitetään radiolähettimiä, jotta voidaan seurata niiden reittejä. Lepakoiden ääntelyä voidaan myös äänittää ja muuntaa ihmiskorvalle kuultavaksi. Työ on monipuolista, mutta ei välttämättä kovin kevyttä.

– Jos pitää juosta metsien läpi lepakkoa seuraten, niin silloin on raskasta. Jos taas tunnemme jo lepakon voi ottaa auton koska tiedetään, mihin se lentää, Widenius kertoo.

– Ja joskus pitää ottaa kumivene, jos pitää seurata niitä saarille, Holmström lisää.

– Otin veneen keskellä yötä ja kastuin eikä minulla ollut vaihtovaatteita. Vasta kotona tulen äärellä alkoi elämä voittaa. Mutta yövuorot sopivat minulle, ja lepakot ovat söpöjä, Widenius kertoo hymyillen.

Aktion Österbottenin myöntämällä Leader-rahoituksella mahdollistettiin kesätyö noin 15 – 20 nuorelle Pohjanmaalla 11 eri yhdistyksessä.

Monimuotoisuuden juhlaa – Kolme päivää kosteikkokarnevaaleja Pohjois-Savossa

Kosteikkojen kanssa eri puolilla Suomea työskentelevät ideoivat menneenä keväänä kansallisen Kosteikkokarnevaalien tapahtumaketjun. Savonian vetämä Vamos-hanke yhteistyökumppaneineen innostui lähtemään mukaan ja niinpä toukokuisina päivinä paistateltiin auringossa Vieremän vetetyillä suoalueilla, Maaningan lintuvesikohteilla ja Kiuruveden Toiviaisjärven maatalouden kosteikolla. Kohteissa vieraili kolmen karnevaalipäivän aikana ilahduttavat 150 osallistujaa, joista noin kolmannes oli lapsia ja nuoria.

Soiden vettäminen hyödyntää ympäristöä kustannustehokkaasti

Soiden vettämisen teemapäivä keräsi Vieremälle erityisesti metsäalan ammattilaisia. Juuri valmistuneella Nissilän Hirvisuon vettämiskohteella vesi virtasi uutta johdeojaa myöten noin 60 vuotta sitten metsäojitusten myötä kuivuneelle, pääosin avoimelle  suoalueelle. Noin 10 hehtarin suoalueen vesienpalautuksen suunnittelusta vastannut Metsäkeskuksen Juha Jämsén kertoi toteutukseen kuuluneen johdeojan kaivun lisäksi vain kaksi ojatukosta ja lyhyt pintavalli. Suunnittelu tehtiin mallinnuksen avulla, mukaillen suon aiempaa luontaista vesimäärää ja huomioiden suon valuma-alueen muuttuneisuuden. Suon eliöstön elpymisen kannalta sinne halutaan johtaa juuri sopiva määrä vettä. Käytännön toteutuksen tehnyt Veli Kamunen sanoi huomioineensa johdeojan kaivussa maaston valmiiksi pehmeimmät kohdat, metsäosan puuston säästämisen sekä veden ja linnunpoikasten liikkumamahdollisuudet uomasta suolle.

Hirvisuon vedenpintaa, poistuvan veden virtaamaa sekä veden ravinteita ja tummuutta seurataan Savonian, Metsäkeskuksen ja Syken yhteistyöllä Vamos-hankkeessa. Muutokset ovat hitaita, mutta jo nyt oli huomattavissa selkeä vedenpinnan nousu. Ajan myötä odotettavissa on vesistökuormituksen väheneminen vastaanottavaan Rotimo-järveen. Suon vettämisellä haetaan ojista irtoavan kiintoaineen, ravineteiden ja vesiä tummentavan hiilen pidättämistä. Kasvillisuus ja linnusto voivat reagoida vettämiseen melko nopeasti ja myös niistä kerätään havaintoja talteen Vamos-hankkeessa.

Karnevaalivieraat Hirvisuon johdeojalla. Kuva: SOTKA levähdysaluehanke

Salahmin Saarisuolla vettäminen toteutettiin Heinäpuron kunnostushankkeessa kesällä 2025. Noin 10 hehtaarin kokoinen suo oli kuivattu aikoinaan metsätalouskäyttöön, joten sen ennallistaminen vaati laajaa ojien tukkimista. Silti työ oli nopea ja kustannustehokas, kertovat Pohjois-Savon luonnonsuojelupiirin Emma Mähönen ja maanomistaja Seppo Ronkainen.

Suon läheisyyteen on tulossa myös kosteikko, jonka suunnittelija Janne Turunen Kymppimetsä Oy:stä korosti luonnon monimuotoisuuden edistämisen tärkeyttä vesiensuojelun tavoitteisiin pyrkiessä. Kosteikkojen täyden potentiaalin hyödyntämisestä niin vesiensuojelun, linnuston, kasvillisuuden, hyönteisten kuin muunkin monimuotoisuuden ylläpitäjänä käytiin vilkasta keskustelua myös osallistujien kesken. Maanomistaja aikoo ripustaa lähialueiden metsiin monimuotoisuutta tukemaan myös sata linnunpönttöä ja sai työstään luonnon hyväksi aplodit osallistujilta.

Suunnitelussa oleva kosteikko tulee osittain majavan aiemmin vettämälle alueelle.

Helteisen suopäivän antia pohdittiin vielä alkuillasta paikallisella koululla, syventäen tietoa valuma-aluetyöstä, paikkatietoaineistoista ja vesilinnuston haasteista. Lupaavaksi koettiin vettämisen kustannustehokkuus verrattuna odotettavissa oleviin monipuolisiin ympäristöhyötyihin. Keskusteluihin nousi muun muassa maanomistajien motivointi sopivilla rahoituksilla ja toteutuksen jouhevuudella sekä metsäosaajien ja suunnittelijoiden osaamisen lisääminen mahdollisimman vaikuttavien kohteiden aikaansaamiseksi. Ihmisten pohdiskellessa vettämisen mahdollisuuksia ja haasteita suokukka valmisteli kukintaansa ja linnut napostelivat herkkupalojaan yötä kohti viilenevillä vetetyillä soilla.

Avoimuudella ja allikoilla helpotusta vesilinnuston ahdinkoon

Toinen Kosteikkokarnevaalipäivä keskittyi vesilintuihin, joiden kannat ovat laskeneet Suomessa 1990-luvulta keskimäärin 50 %, vaihdellen lajeittain. Kuopion Maaningalla sijaitsee yksi sisävesien merkittävimmistä vesilintukeskittymistä, muun muassa Lapinjärvet ja Patalahti.

Lapinjärvien linnustoa on seurattu tarkkaan vuodesta 1985 lähtien Veli-Matti Väänäsen johdolla. Karnevaalivieraat tarkkailivat kaukoputkin kosteikkomaisen Pienen Lapinjärven elämää Väänäsen ja Metsähallituksen luontopalvelujen Ismo Laakson kertoessa linnustosta. Kuten muuallakin Suomessa, sotkien romahdus on ollut alueella totaalinen ja monet muut lajit, kuten nokikanat ovat taantuneet voimakkaasti. Tämän vuoden kevään kuivuus on haitannut linnustoa kuivien luhtien tarjotessa normaalia vähemmän ravintoa. Ilmaston muuttuessa erikoiset olosuhteet saattavat haitata linnustoa jatkossakin.

Pienen Lapinjärven saarekkeet ja avoin ranta-alue tarjoaa monimuotoisen elinympäristön linnuille. Kuva: SOTKA levähdysaluehanke

Toisaalta Lapinjärville 1990-luvulta lähtien tehdyt kunnostukset ovat osittain elvyttäneet linnustoa. Merkittävää on ollut Pienen Lapinjärven pesimäsaarekkeiden rakentaminen sekä rantojen avoimuuden lisääminen poistamalla puita ja pajukkoa juurineen. Näin alueesta on tehty vesi- ja rantalinnuille houkutteleva; petojen tähystely- ja kulkupaikkojen vähentyessä sopivia pesimä- ja ruokailupaikkoja löytyy niin vesiltä kuin rannoiltakin. Puustoa suositeltiin poistamaan ajoissa ennen sen muodostumista ihmisille maisemallisesti tärkeäksi.

Lapinjärven ranta-alueella tutustuttiin Helmi-ohjelmassa Itä-Suomen elinvoimakeskuksen Roosa Pesosen ohjaamana keväällä 2026 rakennettuun allas- ja allikkoalueeseen. Alue tarjoaa vetisissä painanteissa pieniä vesieläimiä ja kasvillisuutta lintujen ravinnoksi. Varsinkin poikaset tarvitsevat pieniä vesiselkärangattomia ensimmäisinä viikkoinaan, mutta käytännössä niitä tarjoavat vetiset alueet ovat tehokkaan kuivatuksen myötä vähentyneet monilta rannoilta. Tämän kohteen toteutuksesta voidaan kiittää maatalousyritystä, joka luovutti heikkotuottoisen peltoalueen linnuston elinympäristöksi. Töyhtöhyypät huutelivat altailta terveisensä karnevaalivieraille kaulushaikaran puhallellessa ruovikossa.

HELMI-ohjelmassa toteutetut altaan ja allikot, viljelemätön peltoalue sekä Lapinjärven ruovikko muodostavat monimuotoisen ympäristön. Kuva: SOTKA levähdysaluehanke

Asiantuntijat kertoivat myös laidunnuksen tukevan rantojen avoimutta ja tarjoavan lisäksi arvokasta ravintoa linnuille lantaläjissä lisääntyvien hyönteisten muodossa. Lintujen pesien sijainnin huomioivan laidunnuksen lisääminen niin Lapinjärvillä kuin muuallakin Suomessa tukisi vesilinnustoa. Tärkeässä roolissa Lapinjärven lintujen elinympäristön kehitykselle ovat olleet myös ne paikalliset viljelijät, jotka ovat jättäneet pesimiseen soveltuvia suojavyöhykkeitä ja huomioineet peltolinnustoa konetöissään. Parhaimmillaan maatalous voikin toimia vesilintujen elinympäristöjen edistäjänä.

Lapinjärvillä työ jatkuu sekä Helmi-ohjelmassa elinympäristökunnostuksina että Vamos-hankkeessa valuma-aluetyönä, tavoitteena vähentää välttävässä tilassa olevan vesistön kuormitusta maa- ja metsätalouden sekä muiden paikallisten toimijoiden yhteistyönä. Näin vesistön kasvillisuudelle, pohjaeläimistölle ja linnustolle pyritään turvaamaan hyvät elinmahdollisuudet. Maaningan lintuvesillä tehtyjen pitkäjänteisten kunnostusten vaikutusten seuranta on myös meneillään, että jatkossa voitaisiin osoittaa toimenpiteiden vaikutukset entistä paremmin. Julkaistua tietoa kunnostusten vaikutuksista Suomessa on vielä niukasti.

Patalahdella tarkasteltiin laajaa kunnostettua kosteikkoaluetta ja kuultiin Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistyksen Tiina Osmalan kertomana kosteikkolautoista, joiden avulla voidaan lisätä luonnon monimuotoisuutta ja parantaa veden laatua. Kosteikkolautat tarjoavat muun muassa pesimä- ja levähdyspaikkoja vesilinnuille. Yhdistys toteuttaa tämän vuoden loppuun saakka lauttojen rakennustalkoita eri puolilla Pohjois-Savoa ja Pohjois-Karjalaa. Lauttojen vaikutuksia ja niiden soveltuvuutta Suomen olosuhteisiin selvitetään osana Savo-Karjalan vedet ja valuma-alueet -hanketta vuoden 2028 loppuun saakka.

Patalahden lintutornista avautuu hulppeat näkymät linnuston suosimalle kosteikolle.

SOTKA levähdysaluehankkeen Veli-Matti Pekkarinen kertoi sorsalintujen pesäputkien rakentamisesta ja mahdollisuudesta perustaa vesilinnustukselta vapaita syyslevähdysalueita. Vesilinnuston yhtenä haasteena on liian aikainen pakomuutto, jonka laukaisee metsästyksen alkaessa häiriöttömien syyslevähdysalueiden puute. Pakomuuton alkaessa nuoret linnut eivät ole ehtineet riittävän vantteriksi ja aikuisten naaraiden vararavinnon kartuttaminen on kesken. Mitä paremmassa kunnossa vesilinnut lähtevät syysmuutolle, sitä tuottavampia ne ovat keväällä palatessaan lisääntymisalueilleen Suomessa. Levähdysalueilla linnut saavat rauhassa kerätä voimia muuttoa varten.

Rakennettavilla pesäputkilla voidaan tarjota maapedoilta turvallisia pesimäpaikkoja sorsille, kertoi Veli-Matti Pekkarinen.

Osallistujien kesken keskusteltiin myös lintujen ruokinnalla houkuttelun ongelmista. Metsästäjät kertoivat tavanomaisen metsästyksen vähentyneen lintujen siirtyessä syksyisin yhä enemmän ruokinnoille. Haasteeksi nähdään ruokintojen mahdollistamat suuret saalismäärät, joita taantunut vesilintukanta ei kestäisi. Myös metsästäjien etuna olisi lintukantojen elpyminen ja tämän tavoitteen eteen kaivattiin yhteisiä ponnistuksia. Joku kiteytti asian lintukantojen kehitykseen ja kosteikkojen monimuotoisuuteen liittyen: ”Se mikä on vesilintujen etu, on myös ihmisen etu”. Patalahden telkät nyökyttelivät.

Lapset ja nuoret kosteikkoa tutkimassa

Kolmantena Kosteikkokarnevaalipäivänä suunnattiin Kiuruveden Toiviaisjärven puolitoistavuotiaalle Toivo-kosteikolle, jota ylläpitää aktiivinen järviyhdistys Toiviaisjärven seutu ry. Noin hehtaarin kosteikko on rakennettu osana valuma-aluehanketta järviyhdistyksen, Savonian, Metsäkeskuksen ja Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistyksen yhteistyönä. Erikoisuutena kosteikolla on altaaseen upotettu puupuhdistamo, jonka toimintaa järviyhdistyksen ja Savonian yhteisessä hankkeessa seurataan. Tavanomaisuudesta poikkeaa myös kosteikon ylläpidon ratkaisu: Paikallinen viljelijä vuokrasi kosteikon alueen järviyhdistykselle ylläpidettäväksi.

Karnevaaliaamuna kosteikon täytti vilkas puheensorina ja moneen suuntaan vipeltävät innokkaat tutkijat, kun Rytkyn kyläkoulu saapui paikalle. Vastassa oli järviyhdistyksen Jukka Väätäinen ja Raimo Väisänen, Savonian asiantuntijat ja Veli-Matti SOTKA levähdysaluehankkeesta. Koululaiset suuntasivat reippaina pienryhmissä tutustumaan järven kunnostukseen, kosteikon toimintaan ja vesilintujen elämään.

Rytkyn kyläkoululaiset kosteikon toiminnasta kertovalla pisteellä.

Ihastusta herätti kosteikolla liirailevat pörheän palleroiset telkänpoikaset. Niitten katselun kiikareilla moni nostikin päivän parhaaksi jutuksi. Kun veden äärelle kyykistyi, löytyi sieltä myös paljon muuta mielenkiintoista: kotiloita, vipeltäviä nuijapäitä ja muita hauskoja vesieläimiä. Koululaiset oppivat, että linnut viihtyvät tällaisissa paikoissa, kun ruokaa on paljon tarjolla: ”Parasta on, että on kaikenlaista elävää ja kaikenlaisia ankkoja, erilaisia lintuja.” Mukavia juttuja kotipihan linnuista ja muista eläimistä pääsi kuulemaan myös järjestäjät: ”Meillä on kotona linnunpönttö ja sieltä on tulossa poikaset”. Osa tiesi myös ennakkoon, että kosteikko puhdistaa vettä. Yksi oppilaista viihtyi erityisen hyvin kosteikon vesirajan lähellä ja tähän selvisikin syy oppilaan kertoessa, että hänestä tulee isona järvitutkija. Tuleva järvitutkija ja muut pienet kosteikkovierailijat saivat lopuksi suut makeaksi järviyhdistyksen herkullisesta pullapitkosta ja Olvin tarjoamista limuista.

Hieman myöhemmin kosteikolle saapui luokallinen Kiuruveden lukiolaisia biologian opettajansa Sari Tikkasen kanssa. Opiskelijat pääsivät ottamaan vesinäytteitä ja mittaamaan veden happipitoisuutta sekä miettimään kosteikon vaikutusta veden laatuun ja monimuotoisuuteen. Kosteikolla lukiolaisille kerrottiin myös asiantuntijoiden uratarinoita. Lukiolaisten kommentit vierailusta olivat positiivisia: Oli kiinnostavaa kuulla, miksi kosteikko on toteutettu. Tämäntyyppistä tietoa ei lukiolaisten mielestä ei saa helposti muualta. Tietenkin linnunpoikaset olivat ihania myös lukiolaisten mielestä. Myös opettajan mukaan kosteikkovierailu sopi hyvin lukion ensimmäisen vuoden biologian opintojen teemaan.

Kosteikon poistoputken luona viihtyvät kotilot ja nuijapäät pääsivät koululaisten ihmeteltäviksi.

Alkuillasta kosteikolla tarjottiin vielä tietoiskuja aikuisille, kun Maaseutuverkoston Salla Ruuska haastatteli järviyhdistystä ja paikalla olevia asiantuntijoita. Myös maanomistaja ehti maatöiltä nokipannukahveille poikansa kanssa. Jukka ja Raimo kertoivat, että jo ensimmäisinä vuosina kosteikkoa on huollettu poistamalla talvella puustoa saarekkeilta ja huoltamalla patoja. Linnusto olikin ottanut huolletut saarekkeet mieluusti käyttöönsä. Järviyhdistys edistää myös muuta valuma-aluetyötä ja järven kunnostusta esimerkiksi hoitokalastuksella. Tavoitteena on parantaa Toiviaisjärven tilaa hiljalleen. Lopuksi kosteikolla puheensorina jatkui, kun sitä kierrettiin katsomassa pienryhmissä. Telkkäpoikueen lisäksi nähtiin vilahduksia sinisorsa- ja tavipoikueesta.

Nokipannukahvit ja keskustelut maistuivat Toivo-kosteikolla.

Yhteistyössä on voimaa

Pohjois-Savon kosteikkokarnevaalien kantaviksi teemoiksi nousi yhteistyö sekä luonnon monimuotoisuuden ja ihmistoiminnan yhteensovittaminen. Moni jakoikin ajatuksen, jossa monimuotoisuuden ylläpitämiseksi kunnostukset tulee toteuttaa ensisijaisesti lintujen ja muiden eliöiden näkökulmasta ennemmin kuin ihmisten virkistyskäytön näkökulmasta.

Yhteistyökin kaipaa monimuotoisuutta eli maanomistajien, yritysten, tutkijoiden, kouluttajien, suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja monenlaisten paikallisyhteisöjen osallistumista. Lapset ja nuoret tuovat mukana raikkaita ajatuksia ja voivat innostua toimimaan ympäristön hyödyksi. Tärkeää on kokeilla moninaisia yhteistyön muotoja, joissa huomioidaan erilaisia osaamisia ja kiinnostuksen kohteita. Tähän yhteistyöhön Kosteikkokarnevaalit olivat hieno sysäys ja sen hedelmiä poimitaan jatkossa ihan varmasti. Toivoa tulevaisuuteen nähtiin sekä aikuisissa että lapsissa, vaikka elämme haasteiden aikaa: ”Tulevaisuus on täällä. Kuvaamme droonilla ennallistamiskohteessa toukokuun helteessä.”

Pohjois-Savon tapahtumien toteutuksesta vastasi Maaseuturahoituksella rahoitettu, Savonia-ammattikorkeakoulun luotsaama Monimuotoisuutta valuma-alueyhteistyöllä -hanke (Vamos-hanke). Ensimmäisen päivän toteutus tehtiin yhteistyössä Pohjois-Savon luonnonsuojelupiirin ja kolmas Toiviaisjärven seutu ry:n kanssa. Mukana toteutuksessa olivat lisäksi mm. SOTKA levähdysaluehanke, Suomen Metsäkeskus, Kymppimetsä Oy, Metsähallituksen luontopalvelut, Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistys ja Elinvoimakeskus/HELMI-ohjelma.

Turvemaiden päästövähennyksiin tarvitaan alueellista osaamista

Turvemaat ja erityisesti niiden maankäytöstä syntyvät ympäristöpäästöt ovat puhuttaneet laajasti Suomessa viime vuosina. Keskustelun kohteena ovat olleet esimerkiksi turvepeltojen ja energiaturvetuotannon ilmastopäästöt sekä turvemaiden ojituksesta syntyvät vesistöpäästöt ja suoluonnon heikkeneminen. Tämä näkyy lisääntyneenä kritiikkinä turvemaiden maankäyttömuotoja kohtaan. Samalla turvemaita koskettavan sääntelynä ja uusien maankäsittelymuotojen tarve on lisääntynyt. Kesäkuussa esimerkiksi sosialidemokraattinen ajatuspaja eli Kalevi Sorsa -säätiö otti kantaa turvepeltojen viljelyyn ja ympäristölle haitallisiin maataloustukiin (Ronkainen 2026).

Turvemaiden maankäytön muutoksia ei voida toteuttaa ilman kunnollista tutkimus- ja kehittämistyötä. Vain siten voidaan turvata myös turvemaiden taloudellista käyttöä koskeva oikeudenmukainen siirtymä. Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SEAMK) Muutoskykyiset maatalous- ja energiaratkaisut -tutkimusryhmä toteuttaa Etelä-Pohjanmaalla ajankohtaista, alueellisesti ja kansallisestikin merkittävää TKI-toimintaa, jossa keskiössä ovat ojitettujen suometsien, turvepeltojen ja turvetuotannosta vapautuvien suonpohjien kasvihuonekaasupäästöt.

Turpeen hiilen hapettuessa syntyvä hiilidioksidi kiihdyttää ilmaston lämpenemistä, joten ilmastonmuutoksen torjunta ja maaperän hiilikysymykset ovat tiimin toiminnan ytimessä. SEAMK on osallistunut maa- ja metsätalousministeriön Nappaa hiilestä kiinni -ohjelmaan, muun muassa tutkimalla metsityksen vaikutuksia käytöstä poistuneiden turvetuotantoalueiden päästöihin sekä osallistumalla jatkuvatoimisen kasvihuonekaasujen mittausaseman perustamiseen yhdessä Helsingin yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Oulun yliopiston kanssa Soinin Naarasnevalle. Mittausasema toimii tällä hetkellä osana Euroopan unionin osarahoittamaa Turvetuotantoalueiden palauttaminen suometsäksi (TUPSU)-hanketta.

SEAMKin tutkimusryhmä kehittää maataloussektorille ratkaisuja turvepeltojen kestävään käyttöön koulutuksen ja osallistavien pilotointien avulla. Uusien hiiltä sitovien viljelymenetelmien kehittäminen sekä paikalliseen tutkimukseen perustuva tiedonvälitys ovat keskeisiä keinoja tukea maatilojen siirtymää kestävämpiin käytäntöihin. SEAMK on vahvasti mukana myös esimerkiksi Turvemaiden kestävän käytön osaamisklusterissa. Parhaillaan on päättymässä moni oikeudenmukaisen siirtymän rahoituksen (Just Transition Fund, JTF) hanke ja tutkimustoiminta on laajentunut myös suonpohjien kosteikkoviljelyn ja aurinkovoiman tuotannon ympäristövaikutusten tutkimiseen.

Uusi SEAMKissa julkaistu kokoomateos vetää yhteen vuosien mittaan tehtyä työtä turvemaiden oikeudenmukaisesta tulevaisuudesta. Maaliskuussa julkaistu teos kokoaa yhteen kymmenen artikkelia, joissa tarkastellaan turvemaiden kehitystä menneisyydestä nykyhetkeen ja pohditaan tulevaisuuden ratkaisuja. Energiaturpeen nopea alasajo, EU:n ennallistamisasetus ja kansalliset ilmastotavoitteet ovat vauhdittaneet turvemaiden käytön laajaa muutosta. Artikkeleissa tätä murrosta lähestytään eri näkökulmista, kuten maankäytön historiasta, kasvihuonekaasujen tutkimuksesta, ennallistamisesta, uusista käyttömuodoista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä ja maanomistajien roolista. Kokoomateos perustuu SEAMKin Luonnonvara ja biotalous -tiimin sekä yhteistyöverkostojen tutkimus- ja kehittämistyöhön.

Teos tarjoaa monipuolisen ja tutkimukseen nojaavan kokonaiskuvan turvemaiden muutoksesta. Turvemaat nähdään sekä ilmastohaasteena että mahdollisuutena kehittää uusia maankäytön ratkaisuja, ekosysteemipalveluja ja elinkeinoja. Kestävä ja oikeudenmukainen siirtymä edellyttää tiivistä yhteistyötä tutkimuksen, viranomaisten, maanomistajien ja paikallisyhteisöjen välillä sekä pitkäjänteistä etenemistä. Julkaisussa tuodaan esiin sekä muutoksen monimutkaisuus että siihen liittyvät mahdollisuudet. Artikkeleiden lopussa on esitetty hankkeiden rahoittajat, joista keskeisin on ollut Euroopan unioni.

Kokoomateos: Taru Mäki, Suvi Karirinne, Anu Palomäki, Kari Laasasenaho, Risto Lauhanen & Minna Karvonen (toim.)
Turvemaiden oikeudenmukaista tulevaisuutta tekemässä
Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 203
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026031921554

Teos on vapaasti ladattavissa Theseuksessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026031921554

 

Lähteet:

Ronkainen, A. 2026. Suo, kuokka ja maataloustuet: Suomen maatalouden tukijärjestelmien ongelmat oikeudenmukaisen siirtymän kannalta sekä politiikkasuositukset kestävään maatalouteen siirtymiseksi. Kalevi Sorsa säätiö. ISSN 2984-2042 (painettu) ISSN 2984-2050 (verkkojulkaisu). kss-suo-kuokka-ja-maataloustuet-web.pdf.

Kuva: kuvaaja Perttu Palkia 2026

Luonnonlaidunliha on lihansyöjän vastuullinen valinta – laiduntavat eläimet hoitavat arvokkaita luontotyyppejä

Kesä on grillaamisen sesonkiaikaa, ja monen suomalaisen grillissä kypsyy myös lihaa. MKN kannustaa pohtimaan lihavalintoja kestävyyden näkökulmasta. Kun lihaa syödään, kannattaa suosia lähellä tuotettua luonnonlaidunlihaa, riistaa tai poroa.

Laidunnus on aktiivista luonnonhoitoa

Luonnonlaidunliha, riista ja poronliha ovat ekologisesti kestävämpiä vaihtoehtoja kuin tehotuotettu liha. Luonnonlaidunlihalla tarkoitetaan perinnebiotoopeilla ja muilla luonnonlaitumilla vapaana laiduntavien nautojen ja lampaiden lihaa. Laidunkauden aikana eläimet eivät saa lisäruokintaa, vaan ne syövät ainoastaan laitumen luontaista kasvillisuutta.

Laiduntaminen ei ainoastaan mahdollista eläimille niiden luontaista käyttäytymistä, vaan sillä on myös tärkeä rooli luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä. Luonnonlaitumet, kuten rantaniityt, hakamaat, kedot ja muut perinnebiotoopit, ovat nykyisin harvinaistuvia luontotyyppejä. Niiden säilyminen edellyttää laidunnusta tai niittoa. Ilman hoitoa ne kasvavat vähitellen umpeen, jolloin niille ominainen kasvi- ja hyönteislajisto taantuu tai häviää kokonaan.

”Jokaisella luontotyypillä on oma kasvilajistonsa ja siihen erikoistuneet hyönteislajinsa”, sanoo MKN Keskuksen kehitysjohtaja Leena Lahdenvesi-Korhonen.

”Monet perhoset, kovakuoriaiset ja pistiäiset ovat riippuvaisia tietyistä ravintokasveista. Kun laidunnus pitää niityt avoimina ja lajistoltaan monipuolisina, hyötyy koko ravintoverkko aina pölyttäjistä lintuihin ja muihin eläinlajeihin saakka.”

Luonnon monimuotoisuus on välttämätöntä niin ruoantuotannolle kuin ihmisten hyvinvoinnillekin. Sekä ilmastonmuutos että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen haastavat ruoantuotantoa ja heikentävät ympäristön kykyä sopeutua muutoksiin. Mitä monimuotoisempi luonto on, sitä paremmin se kestää häiriöitä ja sopeutuu muuttuvaan ilmastoon.

Tutkimusten mukaan suomalaisen ruokavalion vaikutuksia luontoon voidaan vähentää lisäämällä kasvisten käyttöä ja tekemällä harkittuja lihavalintoja.

”Kasvispainotteinen ruokavalio on ympäristön kannalta hyvä valinta, mutta myös sillä on merkitystä, millaista lihaa lautaselle päätyy” toteaa MKN kehityspäällikkö Marita af Klercker.
”Luonnonlaidunliha, riista ja poro ovat esimerkkejä kestävästi tuotetuista lihavaihtoehdoista.”

Vinkki kesän grillaajalle

Kesän ruokapöydässä voi yhdistää parhaat puolet: runsaasti sesongin kasviksia ja kohtuullisesti vastuullisesti tuotettua lihaa. Esimerkiksi erilaiset salaatit, grillatut kasvikset ja kotimaiset marjat täydentävät ateriaa, jonka pääraaka-aineena voi olla luonnonlaidunliha, riista tai poro.
Pienilläkin valinnoilla voi tukea sekä omaa hyvinvointia että luonnon monimuotoisuutta.

Luonnonlaidunlihaa saa suoraan tiloilta, lähiruokamyymälöistä ja yhä useammin myös päivittäistavarakaupoista. Lihan alkuperästä ja tuotantotavasta kannattaa kysyä.

Kun valitset luonnonlaidunlihaa, tuet samalla paikallista tuottajaa, laiduneläinten lajinmukaista käyttäytymistä ja arvokkaiden perinnebiotooppien hoitoa. Yksi valinta – monta hyvää vaikutusta.

Luonnonlaidunpäivää vietetään lauantaina 13.6.2026. Päivän aikana kuluttajilla on mahdollisuus tutustua luonnonlaidunnukseen käytännössä useilla maatiloilla ympäri Suomen.

Luonnonlaidunliha on lihansyöjän vastuullinen valinta – laiduntavat eläimet hoitavat arvokkaita luontotyyppejä – ePressi

Nimisuoja – hyvä tapa brändätä tuotteita!

Nimisuojalla on iso merkitys ruokakulttuurin vahvistamisessa ja elintarviketuotannon monipuolistamisessa. Kuluttajalle suojaus on tae siitä, että tuotteen alkuperä, raaka-aineet ja valmistusmenetelmä tunnetaan. Sen tavoitteena on suojata tuotteita vakiintuneen nimen väärinkäytöltä ja edullisemmilta väärennöksiltä, mutta se myös lisää tuotteiden ja alueiden tunnettuutta ja helpottaa niiden markkinointia. Nimisuojalla voidaan perustella hintamielikuvaa: myyntihinta on keskimäärin kaksinkertainen verrattuna vastaaviin rekisteröimättömiin tuotteisiin. Sillä on iso merkitys myös ruokamatkailussa ja tarinallistamisessa. Nimisuoja on hyvä tapa brändätä tuotteita!

Nimisuojamerkintöjä on kolmenlaisia. Suojatussa alkuperänimityksessä (SAN) tuotannon, jalostuksen ja käsittelyn pitää tapahtua tietyllä maantieteellisellä alueella. Suojatussa maantieteellisessä merkinnässä (SMM) vähintään yhden vaiheen (tuotanto, jalostus, käsittely) pitää tapahtua tietyllä maantieteellisellä alueella. Aidon perinteisen tuotteen nimisuoja (APT) korostaa tuotteen koostumusta ja valmistustapa.

EU:n nimisuojajärjestelmässä on nyt noin 4 000 tuotetta mm. Prosciuttodi Parma, Champagne, Puruveden muikku, Scottish salmon, Karjalanpiirakka, Kainuun rönttönen, Irish whiskey. Suomalaisia nimityksiä on järjestelmään rekisteröity 18. Tänä vuonna nimisuojan on saanut Aitoo perunarieska ja Savolainen talkkuna. Viime vuonna nimisuojan sai Yläsavolainen muurinpohjalettu ja Savolainen mustikkakukko. Nyt on jätetty hakemukset mm. lörtsyn ja Puruveden muikunmädin osalta.

Karjalanpiirakka sai APT-nimisuojan jo vuonna 2002. Nimisuojan myötä karjalanpiirakan tunnettuus ja arvostus kohosi ja se onkin yksi merkittävimmistä kansallisruokalajeista. Se on myös ruokamaakunta Pohjois-Karjalan sydän. Moni pohjoiskarjalainen leipomo on saanut alkusysäyksen kasvuun karjalanpiirakoista, ja nyt leipomoja on peräti 43 % elintarvikealan yrityksistä. Karjalanpiirakalla on ollut iso merkitys myös Pohjois-Karjalan ruokamatkailun kehittymisessä ja vetovoimassa. Karjalanpiirakalla voisi olla hyvät edellytykset myös vientituotteena, sillä karjalanpiirakasta on kiinnostuttu ihan Itä-Aasiaa myöten. Kaikki tykkäävät aidoista karjalanpiirakoista!  😊

Johanna Rinnekari
Yritysasiantuntija
Koordinaattori, Karelia à la carte -verkosto
Hankevastaava, Pellolta pöytään näkyväksi

Pellolta pöytään näkyväksi -hankkeessa on tehty tunnetuksi EU:n nimisuojajärjestelmää.

Blogin kirjoittaja on saanut innoituksen Itä-Suomen nimisuojatuotteet – tarinoista tuloksiin -tapahtumasta 15.4.2026, jossa mm. Helsingin yliopiston Ruralia Instituutin Marjo Särkkä kertoi Suomen nimisuojajärjestelmästä ja nimisuojan merkityksestä tuotteiden brändäämisessä. 

Mitä hevoskuva kertoo – ja mitä sinun täytyy kertoa sen puolesta?

Minna muistutti, että kuva kertoo yhdestä hetkestä, ei siitä mitä on tapahtunut ennen kuvaa tai sen jälkeen, toisin kun video, josta voi nähdä kokonaisen tai osittaisen tapahtumien ketjun. On myös muistettava, että kuvan julkaisijalla on väliä, kuvaviestin tavoitteet eroavat yleismedian, hevosmedian, hevosjärjestön, ulkopuolisen järjestön, sosiaalisen median, oman somen, yhteistyökumppaneiden ja mainostajien välillä. Kaikkien pitäisi myös tietää, ettei kotirauhan piiriin kuuluvia kuvia saa julkaista ilman asianomaisten lupaa, julkiset tilanteet ovat taas avointa kuvaukselle. Kuka saa sitten julkaista kuvan? Kuvaaja itse tai taho, jonka puolesta kuva on otettu. Someen kuvaa ei saa julkaista ilman kuvaajan lupaa.

Maailma on muuttunut, nykyisin on jo laajalti tietoa hevosten kokemuksista, ilmeistä, eleistä, mitä tietoa ne meille välittävät. Muutoksen myötä täytyy myös pohtia, mitä viestiä kuvat välittävät hevosalasta. Kuvia ei ole tarpeen sensuroida ja julkaista ainoastaan positiivisia kuvia, se ei läpinäkyvää, eikä edes uskottavaa. Kuvatessa otettava aina huomioon hevosen hyvinvointi ja kerrottava olennaiset asiat kuvan tapahtumista ja varmistettava, että kuva ja teksti vastaavat toisiaan.

Mikä muu on muuttunut? Laitteet, nykyisin materiaalia on paljon, tuhansia kuvia ja kuvausmahdollisuuksia, kaikkien ulottuvilla kaiken aikaa.

Mitä voimme nähdä kuvasta? Näemme kuvausympäristön ja kuvanottohetken, hevosen ilmeen, eleen. Voiko kivun nähdä kuvasta? Kuvasta voi nähdä korvat, silmät, suun ja huulet, etogrammeja, jotka viittaavat kipuun sillä hetkellä.

Fyysiseen ponnistukseen liittyviä kipuja ei ole tutkittu vielä tarpeeksi. Pitäisi pystyä vertaamaan eri tavalla koulutettuja hevosia. Hevosen pelko näkyy silmistä, sieraimista ja kasvojen lihaksista. Kivun ja pelon voimakkuutta emme kuitenkaan kuvasta voi nähdä, onko se hetken epämukavuutta, vai 10 minuutin tai pidempiaikaista kipua.

Mitä kuvasta kannattaa tarkastaa ennen julkaisua? Ympäristö, ilmeet, eleet, varusteet, hevosen kunto. Eikö siis voi julkaista muita, kuin täydellisiä kuvia? Normalisoi kehitys, sanoita kuvan tapahtumat, ”ei täydellistä, mutta mennään eteenpäin”. Tämä on yksi parhaista tavoista riisua somen kasvotonta kritiikkiä. Varmista myös, että sanat ja teot kohtaavat toisensa.

Yleisöstä kysyttiin kumpaa hevoskuvissa seurataan enemmän hevosta vai ihmistä, Minna vastasi, että riippuu katsojasta.

Nuotiolla kokkaaminen on vanha taito, jolle löytyy käyttöä edelleen

Nuotiolla kokkaaminen on vanha taito, jolle löytyy käyttöä edelleen

Monelle nuotio tarkoittaa retkeä, makkaranpaistoa tai kesäiltaa mökillä. Vielä muutama sukupolvi sitten avotuli oli kuitenkin paljon enemmän kuin tunnelman luoja, sillä se oli välttämättömyys. Ruoka valmistettiin puuhelloilla, leivinuuneissa, takoissa ja avotulella. Tulen sytyttäminen, ylläpitäminen ja hyödyntäminen ruoanlaitossa olivat arjen perustaitoja, jotka opittiin jo nuorena. Kun taas nykyään suurin osa ruoanlaitosta tapahtuu nappia painamalla. Sähköhellat, uunit ja mikroaaltouunit tekevät arjesta helppoa, mutta samalla monet vanhat taidot ovat jääneet vähemmälle käytölle.

Ruoanlaittotaito ei ole kiinni sähköstä

Poikkeustilanteista puhuttaessa huomio kiinnittyy usein ruokavarastoihin. Yhtä tärkeää on kuitenkin miettiä, miten ruoka valmistetaan, jos sähköä ei ole käytettävissä. Monesta kodista löytyy edelleen takka, puuhella, grilli tai tulipaikka. Ne tarjoavat mahdollisuuden valmistaa ruokaa myös silloin, kun tavalliset keittiölaitteet eivät ole käytössä. Taitoja kannattaa kuitenkin harjoitella etukäteen. Ensimmäinen nuotiolla valmistettu ateria ei välttämättä onnistu täydellisesti. Tulen hallinta, oikean lämpötilan arviointi ja ruoan kypsentäminen vaativat kokemusta siinä missä mikä tahansa muukin ruoanlaitto.

Perinnetaitoja kannattaa vaalia

Nuotiolla kokkaaminen on paljon muutakin kuin varautumista. Se on osa suomalaista ruokakulttuuria ja perinnetaitoja. Moni muistaa lapsuudestaan lettujen paistamisen nuotiolla, pannukahvit metsäretkellä tai mökkirannassa valmistetut ateriat. Näiden kokemusten kautta opitaan taitoja, jotka säilyvät käytössä vain harjoittelemalla. Samalla syntyy ymmärrys siitä, kuinka paljon osaamista aiemmat sukupolvet tarvitsivat jokapäiväisessä elämässään.

Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä

Tulen käsittelyyn liittyy aina myös vastuu. Nuotiota ei saa tehdä metsäpalovaroituksen aikana, ja tulipaikan ympäristö tulee tarkistaa huolellisesti ennen tulen sytyttämistä. Myös takkojen, saunan kiukaiden ja leivinuunien nuohous täytyy muistaa ammattilaisena tekemänä hoitaa säännöllisesti. Sammutusvälineiden, kuten veden tai sammutuspeitteen, tulee olla helposti saatavilla. Tulen äärellä ruokaa valmistettaessa on huolehdittava myös siitä, ettei tuli jää koskaan ilman valvontaa.

Turvallisuus ei vähennä tekemisen iloa vaan päinvastoin. Kun perusasiat ovat kunnossa, voidaan keskittyä siihen, mikä nuotiolla kokkaamisessa on parasta: yhdessä tekemiseen, hyvään ruokaan ja luonnossa olemiseen.

Vanhat taidot ovat edelleen arvokkaita

Nuotiolla valmistettu burgeri ei ehkä muuta maailmaa. Se voi kuitenkin muistuttaa siitä, että monet vanhat taidot ovat edelleen käyttökelpoisia. Kun opettelemme käyttämään tulta turvallisesti, valmistamaan ruokaa ilman sähköä ja hyödyntämään erilaisia ruoanvalmistusmenetelmiä, vahvistamme samalla omaa osaamistamme. Ja kuten monissa muissakin taidoissa, tärkeintä on harjoittelu. Perinnetaidot säilyvät vain käyttämällä niitä.

Kylä haltuun -hanke mukana vahvistamassa arjen taitoja

Keväällä 2026 järjestetty Nuotioburgeri-työpaja tarjosi osallistujille mahdollisuuden harjoitella ruoan valmistamista avotulella turvallisesti ja käytännönläheisesti. Samalla tutustuttiin taitoihin, jotka ovat kuuluneet suomalaiseen arkeen sukupolvien ajan ja joille löytyy käyttöä edelleen niin retkillä, mökillä kuin erilaisissa häiriötilanteissakin.

Ensiaputaito voi olla tärkein varautumisvälineesi

Ensiaputaito voi olla tärkein varautumisvälineesi

Jokainen meistä voi joskus olla tilanteessa, jossa tarvitsee apua. Yhtä hyvin autettava voi olla naapuri, ystävä, harrastuskaveri tai täysin tuntematon ihminen. Siksi ensiaputaidot eivät ole vain henkilökohtainen taito, ne ovat osa yhteisön turvallisuutta ja toimintakykyä.

Todennäköisemmin kohtaamme arjessa kaatumisen, haavan, sairaskohtauksen tai tukehtumisen kuin pitkän sähkökatkon tai muun poikkeustilanteen. Juuri näissä tilanteissa ensiaputaidot näyttävät arvonsa. Silti moni kokee epävarmuutta siitä, osaisiko toimia oikein. Uskaltaisinko auttaa? Muistanko mitä pitää tehdä? Entä jos teen jotain väärin? Juuri siksi ensiaputaidot ovat tärkeä osa varautumista.

Varautuminen on muutakin kuin tavaraa

Varautuminen mielletään helposti tavaroiden hankkimiseksi. Kotivara täytetään, paristot tarkistetaan ja varmistetaan, että kaapista löytyy ruokaa muutamaksi päiväksi.

Tärkeää on kuitenkin myös osaaminen. Hätätilanteessa ensimmäinen auttaja on harvoin terveydenhuollon ammattilainen. Useimmiten paikalla on tavallinen ihminen, jonka toiminta ensimmäisten minuuttien aikana voi olla ratkaisevaa. Nopeasti annettu ensiapu voi pelastaa hengen tai vähentää vammojen vakavuutta. Siksi ensiaputaitojen harjoittelu on yksi konkreettisimmista tavoista vahvistaa omaa ja yhteisön varautumista.

Taito, jota pitää myös ylläpitää

Ensiaputaidot eivät ole sellainen taito, jonka oppii kerran ja muistaa lopun elämäänsä. Moni on käynyt ensiapukurssin koulussa, armeijassa, työpaikalla tai harrastuksen kautta. Viimeisimmästä koulutuksesta voi kuitenkin olla kulunut vuosia tai jopa vuosikymmeniä. Muisti on armoton, ellei asioita harjoittele, ne unohtuvat.

Säännöllinen kertaaminen auttaa pitämään tiedot ajan tasalla ja lisää varmuutta toimia silloin, kun tilanne sitä vaatii. Samalla myös ensiapusuositukset muuttuvat ja kehittyvät ajan myötä. Muutaman vuoden välein käyty ensiapukurssi voi palauttaa mieleen yllättävän paljon ja ennen kaikkea lisätä rohkeutta auttaa.

Varautumisessa onkin kyse samasta asiasta kuin monissa muissakin arjen taidoissa: osaamista kannattaa harjoitella silloin, kun sille ei vielä ole akuuttia tarvetta.

Tärkeintä on uskaltaa toimia

Elvytys, verenvuodon tyrehdyttäminen tai tajuttoman henkilön auttaminen ovat taitoja, joita on hyvä harjoitella käytännössä. Koulutuksessa asioita pääsee kokeilemaan turvallisessa ympäristössä, jolloin tositilanteessa toimiminen tuntuu huomattavasti helpommalta. Täydellistä suoritusta ei kuitenkaan tarvitse tavoitella. Tärkeintä on, että joku uskaltaa toimia. Monessa tilanteessa pienikin apu on parempi kuin se, ettei kukaan tee mitään.

Yhteisö on vahvempi, kun osaamista löytyy

Varautumisesta puhuttaessa korostetaan usein yhteisöjen merkitystä. Naapurit, kyläyhdistykset, harrastusryhmät ja paikalliset toimijat muodostavat verkoston, joka auttaa poikkeavissa tilanteissa. Sama pätee ensiaputaitoihin. Mitä useampi osaa tunnistaa hätätilanteen, hälyttää apua ja antaa ensiapua, sitä turvallisempi yhteisö on. Ensiaputaito ei hyödytä vain sen osaajaa. Se voi auttaa perheenjäsentä, ystävää, naapuria tai täysin tuntematonta ihmistä. Siksi ensiapukoulutus on paljon enemmän kuin yksittäinen kurssi. Se on investointi yhteiseen turvallisuuteen.

Varautuminen alkaa ihmisistä

Kotivara on tärkeä. Samoin retkikeittimet, taskulamput ja muut varusteet. Silti kaikkein tärkein varautumisen väline kulkee mukana joka päivä. Se on tieto siitä, miten toimia silloin, kun toinen ihminen tarvitsee apua.

Kylä haltuun -hanke mukana vahvistamassa arjen turvallisuutta

Keväällä 2026 järjestetty SPR:n Hätäensiapukurssi tarjosi osallistujille mahdollisuuden kerrata ja harjoitella henkeä pelastavia perustaitoja. Koulutus oli osa Kylä haltuun -hankkeen toimintaa, jossa vahvistetaan kyläläisten käytännön valmiuksia toimia erilaisissa arjen häiriö- ja hätätilanteissa.

Varautuminen ei ole pelkästään tavaroita ja suunnitelmia. Se on myös taitoja, joita harjoitellaan etukäteen, pidetään yllä ja joiden merkitys voi joskus olla korvaamaton.