Blogi
02.07.2025

Hyvinvointia juurilta – kulttuuri rakentaa elävää maaseutua

Luonto, yhteisö ja mielenrauha – tulevaisuuden maaseutu rakentuu näistä. Väärän tila Mäntyharjussa on uusi esimerkki siitä, miten vanha voi versoa uutta: hyvinvointia, elpymistä ja yhteyttä. Sukella blogiin ja tutustu Väärän tilaan ja Green Care -toiminnan mahdollisuuksiin.

Väärän tilalla mietitään hyvinvointia ja luontoterveyttä

Maaseutu on viimeisten vuosikymmenten aikana käynyt läpi isoja myllerryksiä. Yksi tulevaisuudessa vahvistuva merkitys maaseudulle voi olla hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Väärän tilaa Mäntyharjussa onkin ryhdytty kehittämään tähän toimintaa yhdistäen luonnon ja kulttuuriperinnön tarjoamia mahdollisuuksia.

Nykyisessä tietoyhteiskunnassa ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa sisätiloissa, ja usein myös sähköisten ruutujen äärellä. Digiähkyn vastapainoksi tarvitaan monipuolista kehollista tekemistä, ja tilaa omien ajatusten tuulettamiseen.

”Luontoterveys” on käsite, joka viime aikoina alkanut nousemaan keskusteluissa yhä enemmän esille. Tähän saakka luontosuhde on ollut jokaiselle suomalaiselle itsestäänselvyys, mutta onko se enää jatkossa? Kuinka moni kaupungissa asuva lapsi ja nuori on kiipeillyt puissa, nukkunut yön teltassa tai juossut paljain jaloin nurmikolla?

Ajattelemme, että sairauksien hoitaminen tapahtuu lääketieteen keinoin, mutta suuri osa nykyisistä sairauksista johtuu vähäisestä liikkumisestä, stressistä tai yksinäisyydestä. Rakennetuissa ympäristöissä myös luontainen mikrobialtistus voi jäädä vähäiseksi, mikä tarkoittaa erilaisten allergioiden ja autoimmuunitautien lisääntymistä.

Ulos luontoon!

Ehkä olemme tulleet yhteiskunnassa siihen pisteeseen, jossa terveyttä pitää alkaa ajattelemaan ihan uudesta näkökulmasta. Sote-rakenteet eivät kestä nykyistä mielenterveysongelmien tai lastensuojelun haasteiden kuormaa. Jotain on vialla.

Norjassa ajatellaan ihmisten tarvitsevan välillä irtiottoja modernin elämäntavan paineista. Luonto antaa elämäniloa, ja antaa esimerkiksi lapsille itsenäisen selviytymisen taitoja. Tunturien rinteille ei myöskään lähdetä yksin, vaan usein ulkoiluklubien puitteissa, ja hyvien eväiden kera.

Luontosuhteen myötä ihminen saa itselleen aktiivisen elämäntavan, joka ylläpitää sekä kehon että mielen terveyttä. Sote-ammattilainen saa puolestaan luonto- ja eläinavusteisuuden taitojen myötä itselleen laajan määrän työvälineitä, joiden avulla tukea asiakkaita heidän tarpeissaan.

Psyykkistä turvaa

Luonnon ohella yhteisöllisyys on tärkeä voimavara ihmiselle. Tämänkin merkitys alkaa tulemaan yhä voimakkaammin esille, kun yhteiskunta on jo pitkään edennyt individualismin ja yksilöiden menestystä koskevan ihanteiden suuntaan.

Ihminen on kuitenkin laumaeläin. Viimeaikainen tutkimus on tuonut esille, miten ratkaisevasti toisten ihmisten läheisyys ja psyykkinen turva vaikuttavat myös autonomisen hermoston tasolla. Toisten ihmisten tuki on erityisen tärkeää haastavissa ja stressaavissa elämäntilanteissa. Psyykkinen turva tuo rauhoittuneen mielen, jolloin ihminen pystyy tunnepohjaisen reagoinnin sijaan paljon harkitumpaan ja tilannekohtaisesti joustavampaan toimintaan.

Väärän tilaa kehitetään tarjoamaan hyvinvointia

Väärän tila Mäntyharjussa saa rapistumisen sijaan uutta eloa, kun tilalle ja sen metsiin on ryhdytty kehittämään luonnon hyvinvointivaikutuksia hyödyntävää toimintaa. Tilan luonto lampineen sekä osin yli 120-vuotiaat rakennukset tarjoavat hienon toiminnallisen paikan virkistykseen ja luontotoimintaan. Palvelutoiminnan suunnitteluun on saatu EU:n maaseuturahoitusta Leader-ryhmältä Veej´jakaja ry.

Tilan metsiin on suunnitteilla terveysluontopolku rakenteineen ja harjoitteineen. Terveysluontopolku on kuin perinteinen luontopolku, mutta siinä on tietoisena päämääränä hyvinvoinnin kohentuminen. Sen linjauksessa huomioidaan luonnon erityisen elvyttävät paikat ja maisemat. Polulla ja siihen liittyvillä metsäkuvioilla pääsee liikunnan ohella kokeilemaan yksinkertaisia harjoitteita, jotka lisäävät ihmisen elpymistä.

Omaehtoisen virkistyksen ohella suunniteltava polku tarjoaa myös puitteet yhteisölliseen toimintaan ja palvelutarjontaan. Lisäksi tilan pihapiiri osin yli 120-vuotiaine rakennuksineen ja perinnebiotooppeineen muodostaa kunnostamisen jälkeen elämyksellisen paikan alueen yhteisöille.

Valokuva vanhan tilan pihapiiristä, jossa talon emäntä katsoo kanoja.
Väärän tila huokuu historiaa, josta ammentaa myös tulevaan toimintaan. Kuva Green Care Finland ry.

Lisätietoa https://www.gcfinland.fi/