Blogi
01.09.2026

Investoida vai odottaa?

Moni maatalousyrittäjä pohtii tällä hetkellä samaa kysymystä: kannattaako investoida nyt vai odottaa parempia aikoja?

Moni maatalousyrittäjä pohtii tällä hetkellä samaa kysymystä: kannattaako investoida nyt vai odottaa parempia aikoja? Kustannusten vaihtelut, markkinoiden epävarmuus ja maatalouden jatkuva toimintaympäristön muutos tekevät päätöksenteosta haastavaa. Mutta entä jos suurin riski ei olekaan investointi, vaan sen lykkääminen liian pitkään? 

Investointien lykkääminen voi tuoda konkreettisia haasteita. Vanheneva kalusto lisää korjauskustannuksia ja lisää työmäärää aivan turhaan. Myös maatilan potentiaali ja tuottavuus junnaavat paikallaan, joka voi talouden lisäksi vaikuttaa motivaatioon ja jaksamiseen sekä maatilan tulevaisuuteen. Jos liian pitkään odottelee, on korjausvelan määrä valtava ja maatila ei ole jatkamiskelpoinen. 

Toisaalta, totta on, että kaikki investoinnit eivät silti ole oikeita ratkaisuja. Oleellista onkin selvittää tilan pitkän aikavälin näkymä. Millaisia tavoitteita tilalla on 5- 10 vuoden päähän? Miltä lähiympäristö ja maatalouden näkymät laajemmin näyttävät tulevaisuudessa? Onko tilalle jatkajaa omassa lähipiirissä? Missä tila sijaitsee?  ”Hyvä investointi tukee tilan strategiaa. Huono investointi sitoo resursseja vuosiksi.” 

Mikäli pohdit investointeihin liittyviä kysymyksiä, et ole yksin. Hallitut investoinnit –koulutus auttaa hahmottamaan tilan tulevaisuuden mahdollisuuksia, arvioimaan investointien tarpeellisuutta ja kannattavuutta sekä tunnistamaan investointeihin liittyviä riskejä. Koulutuksessa pääset verkostoitumaan toisten investointia suunnittelevien tilojen kanssa sekä vierailemaan investoineilla tiloilla. 

Hallitut investoinnit -koulutuksen tavoitteena on auttaa yrittäjiä löytämään juuri oman tilansa kannalta perustellut ratkaisut, oli lopputuloksena investointi nyt, myöhemmin tai ei lainkaan. 

Ilmoittaudu nyt mukaan maksuttomaan koulutukseen, joka toteutetaan Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. Koulutus alkaa lokakuulla. Ilmoittautuminen: Hallitut investoinnit – Suomen Yrittäjäopisto 

 

Lisätietoja: 

Katariina Kalliokoski 

katariina.kalliokoski@syo.fi 

puh. 0408099383