Kalamuistoissa kalastus, ihana kesäpäivä ja omasta saaliista tehty ruoka ovat arvokkaita. Kuukauden Lähikala -hankkeen luotsaaja Anna Kari tunnelmoi ja esittelee myös Kuukauden Lähikala -hankkeen.
Kirjoittaja: Anna Kari, Ruoka-asiantuntija, Länsi-Suomen Maa- ja Kotitalousnaiset
Ruoka-asiantuntijana ruoka ja erityisesti kala on aina mielessä. Käynnissä on aina jokin kalahanke, joka edistää kalan käytön lisäämistä. Toiminnassamme on aina jotain kalan käsittelyyn liittyvää, kuten tilaisuuksia, samoin erilaisia ruokakursseja, mutta toki myös erilaisia livejä ja yllättäviä tilanteita mahtuu mukaan. Meillä Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisilla myös kala on pysynyt matkassa mukana saatujen rahoitusten kautta eli kiitokset hyville yhteistyökumppaneillemme <3.
Erityisen hauska ja maistuva muisto liittyy Huittisiin ja erääseen liveen. Silloisella hankkeella olimme Huittisissa Ripovuorella pitämässä liveä siiasta ja kauden kasviksista. Tulistelut ja itse live upealla laavulla onnistui oikein hyvin. Maisema ja hyvä ruoka toimi moitteetta. Kalaruoka oli hyvää ja maistuvaa. Retkikeitin oli oiva tulisija ja kala niin maistuvaa upean maiseman ääressä. Samalla kerralla myös toisistamme huomaamatta paikalle oli saapunut kaksi miestä suunnittelemaan tulevia häitä. Hyvin mahduimme samalle ”tontille” ja toivottavasti häistäkin tuli sitten myöhemmin ikimuistoiset.
Mikäli mieleesi saattoi jo tulla jokin oma onkireissu, ruokamuisto tai ehkäpä kadoksissa ollut kalaruokaresepti. Juuri näistä olemme kiinnostuneita Kuukauden lähikala-hankkeessa. Kaikista kerääntyneistä muistoista ja resepteistä kokoamme verkkokeittokirjan. Kuukauden lähikala -toiminnalla tuotetaan tietoa sosiaaliseen mediaan sekä kohdennetusti Saaristomeren Kalaleaderin alueen yhdistyksille, ammattikeittiöille, kalatalousyrittäjille sekä kalastusmatkailutoimijoille herättämään kiinnostusta lähellä tuotettuun kalaan ja kalaruokien tekemiseen.
Tähänastiset muistot ovat olleet kaikki lapsuuteen liittyviä muistoja. Kalamuistoissa kalastus, ihana kesäpäivä ja omasta saaliista tehty ruoka on ollut arvokasta. Huomioitavaa on, että kodeissa osattu käsitellä kalaa ja vähempi arvoiset kalat ovat päätyneet ruoaksi, koska parempaa ei ole ollut. Ruoka on kuitenkin ollut hyvää ja vahva muistijälki on jäänyt seuraamaan läpi koko elämän. Onko sinulla kalaan liittyvä muisto, jonka tahtoisit jakaa? Kerro se meille! https://link.webropol.com/s/kalamuistoja
Kuuntele tästä esimerkki ääniraita kalamuistosta: https://youtu.be/bLYGwslmG1k
Kuukauden lähikala -hanke
Hankeen toteutus
Kuukauden lähikala toiminnalla tuotetaan tietoa sosiaaliseen mediaan sekä kohdennetusti Saaristomeren Kalaleaderin alueen yhdistyksille, ammattikeittiöille, kalatalousyrittäjille sekä kalastusmatkailutoimijoille.
Tuotetaan reseptiikkaa kotitalouksiin, mutta myös ammattikeittiöihin, jotta paikallisen kalan käyttö lisääntyisi. Herätetään keskustelua hanketilaisuuksissa, voisiko näitä vaihtaa lähikalavaihtoehtoihin?
Hankkeen hyödyt
Edistää elinkeinokalataloutta tuomalla kalaa kaiken kansan kautta tutuksi. Kehittää yhteisöllisesti reseptejä (lähitapaamissa/ työpajoissa), joista on hyötyä alueen toimijoille, erityisesti matkailuun. Yhteistyötä mahdollisesti oppilaitosten kanssa. Hankkeella parannetaan kalan- ja kalataloudenjulkisuuskuvaa sekä samalla aktivoidaan alueen toimijoita. Kalareseptiikassa tuodaan julki kalan vastuullisuutta ruokavaliossa. Lähikalan syöminen on vastuullinen teko.
Saaristomeren Kalaleaderin asukkaat ja yrittäjät sekä alueen yhdistykset ja toimijat. Hanke toimii seuraavien kuntien alueella: Kaarina, Kemiönsaari, Kustavi, Masku, Mynämäki, Naantali, Paimio, Parainen, Raisio, Salo, Sauvo, Taivassalo ja Turku.
Yhdistykset: kyläyhdistykset, maa- ja kotitalousnaisten yhdistykset, maamiesseurat, 4H, eläkeyhdistykset, ja muut mahdolliset paikalliset yhdistykset.
Toimijat: paikalliset kala- ja ruoka-alan ammatilliset oppilaitokset, paikalliset ruoka- ja elintarvikeyritykset, kalatalouskeskus, ammattikalastajat ja kala-alan asiantuntijat.
Hankkeen rahoitus: Saaristomeren Kalaleader 75 % . Omarahoitusosuus Farman säätiöltä.
Hankkeen toiminta-aika on 2.1.2023- 31.12.2024
Hankeen toteuttaa Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset. Toimimme osana ProAgria Länsi-Suomea.
Genomförande av projektet
Genom att utföra projektet ”Månadens när-fisk” produceras information till sociala medier speciellt inriktat till föreningar, yrkeskök, fiskeföretagare samt för aktörer inom fisketurismen som är verksamma i skärgårdshavets fiske leaders områden.
Vi producerar recept till hushåll men även för yrkes kök, för att öka användningen av när-fisk. På projekttillfällena diskuterar man användningen av när-fisk i mat- och turismtjänster i området och hur lokal fisk kan bli ännu mer känd bland aktörer i projektområdet.
Nytta med projektet
Främjar den kommersiella fiskekonomin genom att göra fisken känd för alla människor. Tillsammans utveckla recept (på möten/workshops) som är användbara för aktörer i området, speciellt för turism. Eventuella samarbeten med utbildningsinstitutioner. Genom projektet förbättrar vi den offentliga bilden av fisk och fiske och samtidigt aktiverar aktörerna i området. I fiskrecepten tar man fram fiskens viktiga del i kosten. Att äta när-fisk är en ansvarsfull handling.
Väkommen med i projektverksamheten
Invånare och företagare i Skärgårdshavets fiskeleader, samt föreningar och verksamhetsutövare i området. Projektet är verksamt i följande kommuner: St.Karins, Kimitoön, Gustavs, Masko, Virmo, Nådendal, Pemar, Pargas, Reso, Salo, Sagu, Tövsala och Åbo.
Föreningar: Byaföreningar, lantbruks- och hushållskvinnoföreningar, lantmannagillen, 4H, pensionsföreningar, och andra möjliga lokala föreningar.
Aktörer: lokala yrkesskolor inom fisk- och livsmedelsindustrin, lokala mat- och livsmedelsföretag, yrkesfiskare och experter och rådgivare inom fisk industrin.
Projektfinansiering: Skärgårdshavets fiske leader
Projektets verksamhetsperiod är 2.1.2023- 31.12.2024
Projektet genomförs av Västra Finlands lantbruks- och hushållskvinnor. Vi verkar som en del av ProAgria Västra Finland.
Anna Kari
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili