Kalatalouden kehittäminen on kestävyyslaji – sopeudu pieniin askeliin ja ajoittaiseen sulkasatoon

Kalatalous on antanut minulle uran, unohtumattomia tarinoita ja elinikäisiä ystävyyksiä. Jos jotain tekisin toisin, yrittäisin ehkä toimia enemmän kuin kana, joka on sopeutumisen mestari.

Jään eläkkeelle vuoden vaihteessa. Lähes 35 vuotta kalatalousalalla on sisältänyt niin onnistumisia kuin vastoinkäymisiäkin ja ennen kaikkea monta hyvää tarinaa, joita ei raporteista löydy. Kaikkein tärkeintä ovat kuitenkin olleet ihmiset ja merkitykselliset kohtaamiset, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen ja muuttaneet minua paremmaksi ihmiseksi.

Olen ollut mukana toteuttamassa kymmeniä hankkeita ja viime vuosina myös rahoittamassa niitä Saaristomeren Kalaleaderin kautta. Aina ei kaikki ole sujunut suunnitelmien mukaisesti – olen kokenut projektin koko tunnekirjon alkuinnostuksesta helvetilliseen sekaannukseen ja syyllisten etsintään. Toisaalta on ollut myös hetkiä, jolloin pitkästä väännöstä huolimatta saavutettiin tuloksia. Se tuntui yhtä hienolta kuin kalansaalis, joka saa verkonmerkit sukeltamaan.

Hankkeissa olen tehnyt tiivistä yhteistyötä erityisesti ammattikalastajien kanssa. Vuosien varrella heistä on tullut minulle enemmän kuin yhteistyökumppaneita. Olemme jakaneet yhteisen tavoitteen ja kantaneet huolta Saaristomeren tulevaisuudesta sekä elinkeinokalatalouden elinvoimaisuudesta. Arvostan kalastajia, ihmisinä ja ammattilaisina, korkealle. Luulen, että olen entisessä elämässäni ollut Myrskyluodon Manta.

Elinkeinokalatalouden tämänhetkisistä haasteista huolimatta uskon alan tulevaisuuteen Suomessa, ja näen sen valoisampana kuin nykytilanne antaa ymmärtää. Elämme ajassa, jossa epävakaus korostaa huoltovarmuuden ja omavaraisuuden merkitystä. Maailma tarvitsee ruokaa, sitkeyttä ja kotimaisia tekijöitä. Jos saisin lähettää päättäjille viestin, sanoisin, että jättäkää korulauseet sikseen ja kysykää, mitä ala todella tarvitsee ollakseen elinvoimainen. Panostakaa niihin nuoriin, joita ala kiinnostaa, mutta kuunnelkaa myös vanhojen hiljaista tietoa ennen kuin se katoaa. Puhukaa asioista niiden oikeilla nimillä.

Työvuosieni varrella on ollut aikoja, jolloin olen tuntenut uupumusta ja masennusta. Niistäkin on kuitenkin aina noustu takaisin pintaan, kiitos yhteisen päämäärämme ja toivon, joka ei ole koskaan täysin sammunut. Työni olisi ehkä kuitenkin ollut henkisesti helpompaa, jos olisin ollut vähän enemmän kuin kana ja vähän vähemmän porilainen. En tarkoita, että olisi pitänyt juosta sinne tänne pää rytmikkäästi nykien, ja erityisen vauhdikkaasti silloin, kun ruokaa on tarjolla. Enkä sitä, että tarvittaessa ei kannattaisi puskea läpi harmaan kiven. Ajatustani voi ehkä parhaiten selventää esimerkin avulla.

Miten on mahdollista, että onneton kanariepu, jolla ei ole mitään myrkkyjä tai puolustautumismekanismeja, on selvinnyt täällä miljoonia vuosia? Asiantuntijoilla on tähän vastaus:

– Kanat eivät pohdi asioita, vaan ne toimivat vaistojensa ohjaamina. Ne mukauttavat toimintaansa sen mukaan, onko se hyödyllistä tai haitallista. Itsepäiset eläimet ovat kuolleet sukupuuttoon, mutta kana, joka osaa muuttaa mielipidettään, on jäänyt henkiin (eläintenkouluttaja Tommy Wirén).

Siksi kana on yhä täällä. Ja juuri siksi minun on aika siirtyä eläkkeelle.

Haluan sydämestäni kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita yhteisistä vuosista, tuestanne ja luottamuksestanne. Erityisesti haluan kiittää kalan alkutuottajia arvokkaasta elämäntyöstänne meidän suomalaisten kuluttajien hyväksi. Kiitos ystävyydestänne. Kiitos kaikesta, mitä minulle opetitte.

Maria Saarinen

kalatalousaktivaattori

Saaristomeren Kalaleader