Nautojen laiduntaminen Suomessa – perinnebiotoopit suurien maidontuottajien tukena

Laidunnus ei ole vain eläinten ulkoilua, vaan tärkeä osa ympäristöhoitoa ja maatalouden kestävyyttä. Suurilla maitotiloilla laidunnuksen toteuttaminen voi olla haastavaa, mutta perinnebiotooppien ja laidunpankin hyödyntäminen tarjoavat uusia mahdollisuuksia. Tässä tekstissä tarkastellaan, miten laidunnus voidaan sovittaa osaksi nykyaikaista tuotantoa ja ympäristöstrategiaa.

Yksi lapsuuteni vahvimmista muistoista on mummuni tarinat hänen karjakkoajoiltaan, jolloin lehmiä käytiin lypsämässä käsin laitumen laidalla. Lapsuudestani muistan myös, kuinka automatkoilla kesäisin ihailin laitumella laiduntavia nautoja. Vuosien kuluessa nautojen näkeminen laitumilla on vähentynyt ja joillain alueilla loppunut kokonaan.
Suomessa laidunnus on ollut vuosisatojen ajan luonnollinen osa karjataloutta. Pihattonavettojen yleistyessä ja karjakokojen kasvaessa myös laiduntamisen yleisyys väheni maidontuottajien keskuudessa. Suuret maitotalot ovat vastanneet kuluttajien kysyntään tarjoamalla laiduntavien lehmien maidosta lisähintaa ja näin ohjaavat maidontuottajia porkkanan avulla takaisin laidunnuksen pariin.

Laidunnuksen haasteet suurilla tiloilla

Suurta karjaa laiduntaessa esiin nousee kuitenkin monia ongelmia kuten peltoala, työaika ja logistiikka. Navettojen välittömässä läheisyydessä ei välttämättä ole laitumia, mikä on etenkin robottinavetoille välttämättömyys. Navetan vieressä oleva laidunala voi olla liian pieni koko karjan tarpeisiin. Laidunnus saatetaan myös kokea aikaa ja resursseja vievänä, jopa hyödyttömänä toimenpiteenä.
Laidunnuksen väheneminen ei ole vain tuotannollinen muutos, vaan myös ympäristökysymys. Kun laidunnus keskittyy yhä pienemmille alueille tai jää kokonaan pois, monimuotoisuus vähenee ja maisema umpeutuu. Samaan aikaan laidunnuksen ympäristöhyödöt – hiilensidonta, kasvi- ja hyönteislajien monimuotoisuus sekä eroosion ehkäisy – ovat merkittäviä, kun laidun on suunniteltu oikein.
Etsiessäni suurta karjaa laiduntavia maidontuottajia opinnäytetyöni haastatteluja varten tein huomion: Suurien tilojen keskuudessa laiduntaminen vähenee, kun tilakoko kasvaa yli 60 lehmän. Suurilla tiloilla laidunnetaan usein nuorkarjaa, mutta lypsävien laidunnus jää pois laidunalan vähyyden tai muiden seikkojen takia.

 

Perinnebiotoopit ratkaisuna nuorkarjan laidunnukseen

Ratkaisuna liian vähäiseen laidunalaan voisi olla perinnebiotooppien ja metsälaitumien hyödyntäminen hiehojen laidunnukseen. Näin jäisi navetan viereiset lohkot lypsävien laidunnusta varten. Hiehojen ei tarvitse välttämättä kulkea päivittäin navettaan vaan riittää, että niiden terveydentilaa ja ravitsemusta käydään päivittäin seuraamassa laitumella.
Perinnebiotoopit, kuten hakamaat ja niityt, ovat syntyneet juuri pitkäaikaisen laidunnuksen ja niiton seurauksena. Nykyisin nämä alueet voivat sijaita kaukana tuotantokeskuksista tai olla jääneet pois aktiivisesta käytöstä. Mietin, että tällaisia alueita voisi ottaa uudelleen hyötykäyttöön erityisesti nuorkarjan laidunalueina. Ratkaisu vapauttaa tilakeskuksen läheltä pinta-alaa lypsylehmille, mikä on tärkeää etenkin isoilla tiloilla, joilla lypsävät eläimet tarvitsevat lyhyet siirtomatkat ja toimivan vesihuollon sekä voimakkaan ruokinnan. Nuorkarjan siirtäminen kauemmas ei vaadi yhtä tiivistä valvontaa.

Yhteistyön merkitys ja laidunpankin mahdollisuudet

Kaikilla maidontuottajilla ei ole perinnebiotooppialueita, eikä niitä välttämättä sijaitse oman tilakeskuksen läheisyydessä. Tällöin yhteistyö naapuritilojen tai muiden maanomistajien kanssa mahdollistaa laajemman laidunkierron. Tiloilla voitaisiin hyödyntää laidunpankkia – valtakunnallista verkkopalvelua, jossa tilalliset ja maanomistajat voivat ilmoittaa vapaita laidunalueita. Palvelu tarjoaa mahdollisuuden yhdistää laidunnusta tarvitsevat karjat ja hoitoa kaipaavat perinneympäristöt, mikä tukee sekä ympäristöhyötyjä että tuotantotilojen resurssien hallintaa. Laidunpankin kautta löytyvät alueet voivat toimia erityisesti nuorkarjan laidunlohkoina, jolloin lypsylehmien käyttöön jää mahdollisimman hyvälaatuinen ja logistisesti toimiva peltoala.
Ympäristövaikutusten hallinta on onnistuneinta, kun laidunnus perustuu tasapainoon: liian pieni eläintiheys johtaa umpeenkasvuun ja hyötyjen menetykseen, kun taas ylikuormitus aiheuttaa eroosiota ja vesistökuormitusta. Tästä syystä hyötyä voisi olla siitä, että laidunalaa voidaan jakaa useampaan kohteeseen eri karjaryhmille, jolloin yksittäinen lohko ei kuormitu liikaa. Tämä ajattelutapa tukee myös perinnebiotooppien käyttöä – niiden arvo korostuu nimenomaan kevyemmässä laidunnuksessa, jossa tavoitteena ei ole maksimaalinen ravinnon tuotanto, vaan ympäristöhyödyt ja maisemanhoito.

Laidunnus osana ympäristöstrategiaa

Laidunnus on siis paljon enemmän kuin eläinten ulkoilua – se on aktiivinen ympäristöteko, joka oikein toteutettuna parantaa pellon rakennetta, lisää hiilensidontaa ja tarjoaa elintilaa monille uhanalaisille lajeille. Suurillakin tiloilla tämä on mahdollista, kun laidunnusta tarkastellaan osana koko tilan ympäristöstrategiaa eikä erillisenä lisätehtävänä.
Perinnebiotooppien ja laidunpankin yhdistäminen nykyaikaiseen tuotantoon ei tarkoita paluuta menneeseen, vaan uudenlaista resurssien käyttöä: tilakohtaisen alan sijaan puhutaan laajemmasta, yhteisestä laidunverkostosta, jossa jokaisella lohkolla on oma tehtävänsä karjan eri ikäryhmille.

 

Lisää laidunpankista: www.laidunpankki.fi (laidunpankki.fi)

Asta Venäläinen