Opiskelijan tarina: pölyttäjien tukemisen makeat ja karvaat haasteet 

Mehiläishoito nähdään usein rauhallisena ja palkitsevana harrastuksena, mutta todellisuudessa se on kaikkea muuta kuin helppoa. Maren Heijari, harrastelija mehiläishoitaja ja kolmannen vuoden Kestävän kehityksen-opiskelija Hämeen ammattikorkeakoulussa, aloitti matkansa mehiläishoidon parissa syvällä halulla auttaa pölyttäjiä. Pian hän kuitenkin huomasi, että vaikka palkinnot ovat makeita, haasteet ovat moninaisia.

Marenin mehiläishoitomatka alkoi noin kolme vuotta sitten, kun hän osallistui aloittelijoille suunnatulle kurssille. 6 000 neliömetrin puutarhassa asuvana hän halusi luoda turvallisen ympäristön mehiläisille.  Mehiläisten pitäminen vaatii myös viranomaisilmoituksia ja säädösten noudattamista. Yksi ensimmäisistä haasteista, jotka hän kohtasi, oli kuitenkin vaikeus saada pesät selviämään Suomen kylmistä talvista. ”Pesän menetys talvella tarkoittaa uuden yhdyskunnan ostamista, mikä on kallista. Uusi mehiläispesä voi maksaa 250–400 euroa,” hän kertoo.

Marenin mehiläishoito on pienimuotoista – hänellä on vain kaksi pesää. Pian hän kuitenkin huomasi, että jopa pienimuotoinen toiminta vaatii omistautumista ja jatkuvaa huolenpitoa. ”Jos ajattelet ansaitsevasi rahaa hunajalla, mieti uudelleen. Tarvitset intohimoa, rakkautta luontoon ja syvää kiinnostusta mehiläisiin,” Maren neuvoo. ”Mehiläishoito on kovaa työtä, ja ollakseen kannattavaa arvioin, että tarvitsisit vähintään kymmenen pesää. Ammattimaisessa mehiläishoidossa pelkkä pesien hoitaminen ei yksin riitä – (mehiläishoitajat myyvät usein tuotteitaan markkinoilla) hunaja pitää myydä jonkun kanavan kautta ja muutkin pesän oheistuotteet kannattaa hyödyntää. Niitä ovat esimerkiksi perga, propolis ja mehiläisvaha. He, jotka ovat valmiita kokeilemaan erilaisia mahdollisuuksia, kuten hunaja- ja mehiläisvahapohjaisten ruoka- tai kosmetiikkareseptien kehittämistä, voivat tehdä mehiläishoidosta menestyksekkään liiketoiminnan. Myös opetuskursseja näiden teemojen ympärille järjestämällä voi lisätä mehiläishoidosta saatavia tuloja. ”

Mehiläishoitajat kohtaavat usein parveilun ongelman. Jos pesä käy liian täydeksi, mehiläiset voivat stressaantua, mikä johtaa parveiluun – ilmiöön, jossa yhdyskunta jakautuu muodostaakseen uuden pesän.  Tämän estäminen vaatii säännöllistä pesien tarkkailua ja tarvittaessa uuden pesälaatikon lisäämistä pesään. Maren oppi tämän kantapään kautta, kun hänen pesänsä mehiläiset lähtivät parveilemaan. ”Tilanne oli melko kaoottinen, kun mehiläiset alkoivat parveilla,” Maren muistelee. ”Mieheni joutui kiipeämään 10 metrin korkuiseen puuhun noutaakseen oksalle asettuneen parven. (Se ei todellakaan ole niin yksinkertaista kuin mehiläisten pitäminen pesässä.)”  Helpompaa on koittaa pitää mehiläiset tyytyväisenä omassa pesässä kuin jahdata parveilemaan lähtenyttä mehiläisyhdyskuntaa.

Maren on joutunut myös harjoittelemaan kuningattaren jäljittämistä, sillä hänen hyvinvointinsa on kriittinen koko pesän selviytymiselle. Yhdeksän päivän välein hän tarkastaa pesät varmistaakseen, että kuningatar on terve ja munii. Haasteena on löytää kuningatar 20 000 mehiläisen joukosta, erityisesti jos kuningatar ei ole merkitty tai pesä on kasvattanut uuden. Jos kuningatar katoaa tai vanhenee, pesä kasvattaa uuden, mikä tekee pesän hallinnasta entistä hankalampaa.  

”On turhauttavaa yrittää löytää kuningatar täpötäydestä pesästä,” Maren sanoo. ”Jos hän kuolee tai vanhenee liikaa, pesä kasvattaa uuden kuningattaren, ja sinun on valvottava kaikkea tarkemmin varmistaaksesi yhdyskunnan vakauden.”  

Varroapunkit ovat olleet toinen suuri haaste. Nämä pienet loiset voivat tuoda pesään tappavia viruksia, kuten epämuodostuneita siipiä, ja joskus johtaa koko yhdyskunnan kuolemaan. Maren koki tämän karun todellisuuden menettäessään ensimmäisen pesänsä punkkiongelman vuoksi. ”Punkit ovat vakava ongelma, ja ne voivat helposti tuhota pesän, jos niitä ei hoideta oikein,” hän sanoo.  

Maren käyttää punkkien torjumiseen mehiläisvahalevyjä, jotka auttavat mehiläisiä säästämään energiaa. Nämä levyt ovat puhtaampia kuin kynttilöissä käytettävät ja ovat osoittautuneet hyödyllisiksi punkkipopulaatioiden hallinnassa. Vahalevyjen leikkaaminen kolmannekseen antaa mehiläisille vapauden rakentaa kennoja luonnollisemmin, ja osien poistaminen ennen uusien mehiläisten kuoriutumista auttaa pitämään punkit kurissa.  

”Vahalevyt ovat pelastus,” hän myöntää, ”mutta ne eivät ole täydellinen ratkaisu. Punkkien paluun riski on aina olemassa.”  

Ongelmia ei aiheuta pelkästään punkit. Muurahaiset ja hiiret ovat jatkuvia uhkia Marenin pesille. Suomessa muurahaiset ovat erityisen ongelmallisia, ja ne voivat vallata pesän, jos niitä ei pidetä loitolla. Maren nostaa pesänsä lavoille muurahaisten torjumiseksi ja sijoittaa ne kauas muurahaiskeoista. Tämäkään ei aina takaa, etteivät muurahaiset löydä tietään pesään.  

”Hiiret ovat toinen ongelma, erityisesti talvella, kun ne etsivät lämpöä,” hän selittää. ”Jos ne löytävät aukon, ne voivat päästä pesiin. Meidän täytyy käyttää erityisiä välineitä estääksemme niiden pääsyn, tai muuten keväällä pesistä saattaa löytyä ei-toivottuja vieraita.”  

Kaikista haasteista huolimatta Maren ei ole yksin. Suomen mehiläishoitoyhteisö on tukevainen, ja paikalliset verkostot, kuten Suomen Mehiläishoitajain Liitto (SML), tarjoavat ohjeita ja neuvoja. Hän on löytänyt apua myös WhatsApp-ryhmistä, joissa mehiläishoitajat jakavat vinkkejä, ratkovat ongelmia ja tarjoavat tukea toisilleen. ”Yhteisö on todella avulias, kun olet pulassa, olipa kyseessä tuholaisten torjunta, parveilun hallinta tai yleiset hoitovinkit,” hän sanoo.  

Vaikka Marenin matka on ollut täynnä haasteita, se ei ole ollut vailla palkintoja. Pienimuotoisten tuottajien hunaja on erittäin kysyttyä. Suomalainen hunaja tunnetaan monipuolisuudestaan – klassisesta metsäisestä hunajasta erikoisempiin vaihtoehtoihin, kuten lakritsihunajaan. Pienet tuottajat voivat myydä suoraan asiakkaille esimerkiksi REKO-alustan kautta, joka mahdollistaa tuotteiden noudon suoraan tuottajilta.  

Mutta hunajalla rahan tekeminen ei ole niin suoraviivaista kuin miltä se vaikuttaa. Jotkut suuremmat mehiläishoitajat hallinnoivat satoja pesiä, mutta silti kamppailevat alhaisten hintojen kanssa massatuottajille myytäessä. Siksi monet monipuolistavat tuotteitaan muihin mehiläistuotteisiin, kuten mehiläisvahaan tai propolikseen, luonnolliseen antibakteeriseen aineeseen, tulojen kasvattamiseksi.  

”Mehiläisvahalle ja propolikselle on kasvava kysyntä,” Maren kertoo. ”Ihmiset haluavat luonnontuotteita, ja mehiläisvahaa tarvitaan aina, erityisesti ihonhoitotuotteissa tai kynttilöissä.”  

Vaikeuksista huolimatta Maren on optimistinen suomalaisen mehiläishoidon tulevaisuuden suhteen.  

Mehiläishoitajana Maren näkee harrastuksensa osana suurempaa liikettä pölyttäjien tukemiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi. ”En ostaisi mitään muuta kuin suomalaista hunajaa. Itse en käytä paljon hunajaa, mutta lisään sitä teeheni, kun flunssa uhkaa, sen terveysvaikutusten vuoksi. Käytän myös propolista yskään ja korvaan joskus sokerin hunajalla ruoanlaitossa. Esimerkiksi lakritsijauheen sekoittaminen hunajaan luo herkullisen ainutlaatuisen lakritsihunajan,” hän sanoo vakaumuksella.  

Mehiläishoito ei ole helppoa, mutta sellaisille kuin Maren, jotka ovat valmiita kohtaamaan haasteet, se on vaivansa arvoinen. Olipa kyse kylmien talvien voittamisesta, tuholaisten torjunnasta tai pesänhoidon monimutkaisuuksien hallinnasta, Marenin matka osoittaa, että intohimo ja periksiantamattomuus voivat todella tehdä eron pölyttäjien tukemisessa ja kestävämmän tulevaisuuden luomisessa.  

 

Alina Martjanova