Blogi
10.10.2024

Seniori-Leader tarjoaa rahoitusta ikäihmisten ideoihin!

Leader Joutsenten reitin kehittämisasiantuntija Eeva Raukko kertoo, miten Seniori-Leader-rahoitus päätyi Leader-ryhmän tukipalettiin ja kuinka tuki käytännössä toimii.

Ryhmä ikäihmisiä yhtenevissä asuissa puutalon edessä.
Punkalaitumen Vertaisveturit hankkivat Seniori-Leader-tuella yhtenevät ja tunnistettavat asut. Lisäksi tuen avulla koulutettiin uusia vertaisvetureita.

Muutama vuosi sitten, kun Nuoriso-Leader-toiminta oli lähtenyt hyvin käyntiin Leader Joutsenten reitillä, hallituksessamme syntyi ajatus, josko myös vähän vanhemmille asukkaillemme tarjottaisiin vastaavaa tukimuotoa.

Onhan maaseudun asukkaista iso osa aktiivisia ikäihmisiä, joiden toimita tarvitsee usein pienen siemenrahan.

Päätimme pistää toimeksi ja kokeilla. Jo ensimmäiseen hakukertaan tuli useita hakemuksia. Yli 65-vuotiaille tarkoitettua Seniori-Leader-avustusta on haettu esimerkiksi kuntolaitteisiin, historiikkien keruuseen, äänentoistolaitteisiin museokierroksille ja jumpparyhmiin sekä tapahtumien järjestelyihin.

Enimmäissumma rahoitettavissa hankkeissa on 800 euroa, joka maksetaan hakijayhdistykselle tai yli kolmen henkilön ryhmälle. Maksu suoritetaan heti Joutsenten reitin hallituksen kokouksen jälkeen.

Hankkeen toteuduttua hakija toimittaa hankinnoistaan kuitit ja pienen raportin. Käytäntö on toiminut hyvin. Leader-ryhmämme hallitus on linjannut, että rahoitusta ei myönnetä matkoihin eikä ruokailukustannuksiin, mutta muuten hyvinkin erilaiset hakemukset ovat tervetulleita.

Seniori-Leader-rahoitusta on myönnetty esimerkiksi Punkalaitumen Vertaisvetureille. Aktiivinen ryhmä järjestää liikuntatilaisuuksia ja avustaa seniori-ikäisiä eri tapahtumissa. Senioriavustusta haettiin yhtenäisen asunhankintaan, joista Vertaisveturit tunnistaa. Lisäksi hankkeessa koulutettiin myös uusia Vertaisvetureita.

Lue lisää Senior-Leader-tuesta Leader Joutsenten reitin verkkosivuilta.

Liittyvät aiheet