Ruoka – yksi tärkeimmistä syistä osallistua tapahtumaan?

Makumatka Pohjois-Savoon -hankkeessa tarkastelemme, miten tapahtumien ruokatarjontaa voidaan kehittää entistä monipuolisemmaksi ja elämyksellisemmäksi. Tavoitteena on nostaa ruoka aidoksi osaksi tapahtuman kokonaiskokemusta, ei vain sivurooliin, vaan vetovoimatekijäksi.

Laadukkaasti ja vastuullisesti tuotettu lähiruoka voi parhaimmillaan olla ratkaiseva syy osallistua tapahtumaan. Samalla se vahvistaa tapahtuman brändiä, lisätä vetovoimaa ja auttaa erottumaan muista samankaltaisista tapahtumista.

Ensimmäiset havainnot: kiinnostus on vahvaa

Kesän 2026 aikana kartoitamme tapahtumakävijöiden ruokatoiveita ja näkemyksiä eri puolilla Pohjois-Savoa. Tutkimus toteutetaan haastatteluina useissa musiikki-, kulttuuri- ja urheilutapahtumissa.

Mukana ovat muun muassa:

  • Kumpurock goes Satoa, Siilinjärvi 6.6.2026
  • Eukonkannon MM-kisat 4.7.2026
  • Kiuruveden Iskelmäviikot 17.-18.7.2026
  • Pirtinvirran Puistojuhlat, Varkaus 7.-8.8.2026
  • Vieremän ravit 14.8.2026

Ja aihe todella puhutti jo ensimmäisessä tapahtumassa, sillä Satoa Siilinjärveltä, saatiin peräti 86 vastausta. Tämä kertoo selvästi siitä, että tapahtumaruoka kiinnostaa ja siihen halutaan vaikuttaa.

Mitä tapahtumaruoka voisi olla tulevaisuudessa?

Kävijöiden lisäksi haastattelemme myös tapahtumissa toimivia ruokapalveluyrittäjiä. Keskusteluissa pureudutaan siihen:

  • millaisia annoksia tarjotaan nyt
  • miten ruokaa voisi kehittää vastuullisemmaksi
  • miten lähiruokaa voisi hyödyntää entistä enemmän
  • mitkä ovat kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet

Näiden näkökulmien avulla muodostamme kokonaiskuvan siitä, miten tapahtumaruokaa kannattaa kehittää Pohjois-Savossa.

Kohti käytännön ratkaisuja

Kerättyjen aineistojen pohjalta laaditaan johtopäätökset ja suositukset toimiviksi käytänteiksi. Kehittämistyö ei kuitenkaan jää raportteihin, vaan sitä jatketaan käytännön työpajoissa ja webinaareissa yhdessä tapahtumajärjestäjien ja ruokapalveluiden tarjoajien kanssa vuosina 2026–2027.

Tule mukaan vaikuttamaan

Jos törmäät meihin kesän tapahtumissa, tule rohkeasti juttelemaan!
Kirsi, Sanna ja Heini ovat paikalla kuulemassa juuri sinun ajatuksiasi.

 

Millaista ruokaa sinä haluaisit tapahtumissa nauttia?

 

Nuoret viljelijät uskovat tulevaisuuteen – kasvun eväitä etsittiin SuomiAreenassa

Miten suomalainen maatalous uudistuu, mitä kasvun rakentaminen vaatii ja millaiset tekijät houkuttelevat nuoria alalle? Näitä kysymyksiä pohdittiin Nuori viljelijä -kampanjan aamiaistilaisuudessa Porin SuomiAreenassa 24.6.2026.

Keskustelemassa olivat Poukarin tilan maatalousyrittäjä Simo Linnainmaa, OP Jokilaaksojen asiakkuusjohtaja Saana Tanskanen-Niemi sekä Pellervon taloustutkimuksen maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola. Keskustelua luotsasi verkostokoordinaattori Salla Pätilä. Keskustelussa nousivat esiin erityisesti neuvonnan merkitys, yritysosaamisen vahvistaminen sekä sujuvan arjen merkitys maatalousyrittämiselle.

kuvituskuva

Kasvu on muutakin kuin lisää hehtaareja

Paneelissa todettiin, että suomalainen maatalous uudistuu jatkuvasti, ja kasvua on monenlaista. Simo Linnainmaa nosti esiin, että tilakoon kasvattamisen rinnalla myös tuotannon laadun, kannattavuuden ja toimintatapojen kehittäminen ovat kasvua.

Keskustelussa korostui myös se, että talouden johtaminen on entistä tärkeämpi osa maatilayrittäjän arkea. Talouden mittareita seurataan aktiivisesti, ja päätöksiä tehdään aiempaa suunnitelmallisemmin. Asiantuntija-apu tuo turvaa ja auttaa yritystoiminnan hallitun kasvun suunnittelussa ja saavuttamisessa.

Neuvontaa tarvitaan – mutta sen löytäminen ei saa olla sattumaa

Yksi keskustelun vahvimmista viesteistä oli neuvonnan merkitys. Panelistit pitivät asiantuntijapalveluja tärkeänä tukena yritystoiminnan kehittämisessä, investoinneissa ja muutostilanteissa.

Samalla todettiin, että neuvontaa on tarjolla monelta taholta, mutta kokonaisuus näyttäytyy viljelijän näkökulmasta edelleen hajanaisena. Saana Tanskanen-Niemi valotti, että oikean ja toimivan avun löytäminen edellyttää usein sitä, että tietää valmiiksi, mistä kannattaa kysyä.

Keskustelussa nousi esiin myös tarve kehittää uusia rahoitusratkaisuja investointien tueksi perinteisen pankkirahoituksen rinnalle.

Elävä maaseutu luo edellytykset yrittäjyydelle

Keskustelussa muistutettiin, ettei maatalousyrittäjyys rakennu vain maatilan ympärille. Toimivat tietoliikenneyhteydet, liikenneyhteydet, palvelut ja mahdollisuus yhdistää yrittäjyys muihin töihin nähtiin tärkeinä tekijöinä sekä yritystoiminnan kehittämisen että nuorten viljelijöiden houkuttelemisen kannalta. Panelistien yhteinen näkemys oli, että maatalous tarvitsee rinnalleen elinvoimaisen maaseudun.

Potunnostoa ja potun nostoa

Perunan tarinaa suomalaisessa ruokakulttuurissa – kansallisruoka?

Suomeen peruna alkoi juurtua 1700-luvulta lähtien. Aika merkittävältä osalta perunan leviämistä edistivät 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa olleet katovuodet. Suomen Talousseura (täältä juuret myös Maa- ja kotitalousnaisten neuvontaan) otti vuonna 1797 ohjelmaansa perunanviljelyn edistämisen. Vuonna 1801 Suomessa säädettiin perunanviljelypakko ja peruna syrjäytti monet maamme vanhimmat viljelykasvit. 1900-luvun alkupuolelta koko sodan ajan peruna oli se, joka paljolti piti meidät suomalaiset hengissä. Peruna on edelleen erittäin tärkeä ruokakasvi, vaikka sen käyttö on vähentynyt kulta-ajoista. Suomalaiset syövät perunaa nykyään keskimäärin 40–65 kiloa vuodessa, mikä on selvästi vähemmän kuin 1950-luvulla. Kulutus on laskenut merkittävästi pastan ja riisin suosion kasvaessa.

Perunanviljely on osa kestävää ruoantuotantoa

Suomessa ruokaperunan omavaraisuus on erittäin hyvä, sillä lähes kaikki kaupoissa myytävä peruna on kotimaista, ja alle 1 % Suomen pelloista riittää ruokaperunoiden tuotantoon. Perunan viljely ja käsittely työllistävät laajasti koko ruokaketjua pakkaamoista ja kaupoista kuljetusalaan, ja se on tärkeä osa huoltovarmuutta. Vaikka kokonaisruoan omavaraisuusaste on noin 80 %, perunan kohdalla Suomi on täysin omavarainen.  Perunan omavaraisuutta vahvistaa myös se, että perunan kotitarveviljely on helppoa – perunaa voi kasvattaa hajautettuna, koko Suomen alueella vaikkapa parvekkeella säkissä, metsässä tai jos on pieni joutomaata, siinäkin saa perunan kasvamaan.

Perunan hiilijalanjälki on pieni verrattuna muihin hiilihydraatteihin, kuten riisiin ja pastaankin, ja se luokitellaan ekologiseksi ja energiatehokkaaksi ravinnoksi. Kotimaisen perunan pieni ilmastovaikutus johtuu sen tehokkaasta viljelystä ja suuresta satotasosta suhteessa tarvittavaan peltopinta-alaan. Perunan elinkaaren aikana syntyvät kasvihuonekaasupäästöt ovat vähäiset, mikä tekee siitä hyvän valinnan ilmastotietoiseen ruokavalioon. Perunalla on vain kohtuullinen ravinnetarve ja samoin vain kohtuullinen vedentarve. Ravinnetarpeiden osalta usein selvitään kotimaisin tuotantopanoksin (emme ole tuontiravinteiden varassa).

Ammattiviljelyssä Suomessa noin 70 perunalajiketta. Perunalajikkeita on Suomessakin paljon enemmän. On perunaharrastajia-perunan puolustajia, joilta löytyy kokoelmista lähes 200 erilaista maatiaisperunalajiketta. Maatiaislajikkeella tarkoitetaan viljelykasvin kantaa, joka on luonnostaan sopeutunut kasvualueensa ympäristöolosuhteisiin (Ruokavirasto). Vanhoissa harvinaisissa perunalajikkeissa on paljon arvokkaita ominaisuuksia esimerkiksi perunaruton kestävyydessä. Kuuluisin suomalaisista perunan maatiaislajikkeista on puikulaperuna. Sitä lienee viljelty Pohjois-Suomessa koko sikäläisen perunanviljelyhistorian ajan.  Lapin puikula on ollut ensimmäinen suomalainen EU:n nimisuojattu (SAN) tuote. Tähän joukkoon voisi tulla muitakin jonkin alueen maatiaisperunalajikkeita esimerkiksi Lemin punane tai Kainuun musta. Potun arvon nostoon liittyen voisi lainata tekstiä ”Parasta maatiaisruokaa” -kirjasta: ”Kahden Michelinin -tähden mestari Hans Välimäki puolestaan ihastui jo vuosia sitten Lemin punaseen ja kutsui sitä televisio ohjelmassaan ”maailman parhaaksi perunaksi”.”

Perunassa ravintoaineet kohdallaan

Peruna on terveellinen, gluteeniton ja helposti sulava ravinnonlähde, joka sisältää enemmän vitamiineja ja kivennäisaineita kuin valkoinen riisi ja pasta. Esimerkiksi tavanomaisen vehnämakaronin ja valkoisen riisin peruna päivittää kevyesti kuitupitoisuudellaan. Perunan hiilihydraatit auttavat jaksamaan. Lisäksi perunasta saa C-vitamiinia ja monia B-ryhmän vitamiineja. Myös kaliumin ja magnesiumin lähteenä pottu on hyvä.

Perunan käyttö ruokana saattaa tuoda hymyn huulille muutoinkin kuin herkullisuudellaan, sillä sen on todettu lisäävän serotoniinin tuotantoa aivoissa.

Peruna sopii moneen – suolaisiin ja makeisiin 

Perunaa voidaan käyttää raaka-aineena todella monipuolisesti sekä suolaisiin että makeisiin ruokiin, leivonnaisiin – enemmän on mielikuvitus rajana, mihin kaikkeen peruna taipuu.

Maa- ja kotitalousnaiset valtakunnallisesti ovat useampaan otteeseen kampanjoineet perunan monipuolisen käytön puolesta, pitäneet perunaruokakursseja, tuottaneet reseptiikkaa ja järjestänyt mm. perunareseptikilpailun. Tässä kilpailussa hopealle ylsi oma suosikki ”Peruna-suklaakakku”, joka todellakin vei kielen mennessään. Hienosti peruna taipuu suklaakakkuunkin.

Erilaiset perunajalosteet ovat myös tarjonneet kuluttajille helppoja, nopeita ratkaisuja ruoanlaittoon ja ylipäätään valmistaa kotona perunaruokia.

Perunan eduksi voi sanoa myös sen, että hävikkiä on 0%, kun voi syödä perunat kuorineen. Ylijääneen perunasoseen tai keitetyt perunat voi sujauttaa ruokaan kuin ruokaan tai leivonnaisiin. Keitetyt perunat jääkaapissa on kiireisen arjen pelastaja, kun hyvä ruoka valmistuu muutamassa minuutissa.

Potun nosto – Pottutasting (ravintolat, ruokamatkailu)

Ravintolat ja ruokapalvelu -yritykset voivat myös paljon vaikuttaa kuluttajien innostukseen valmistaa itse ruokaa kotona, kun inspiroituu esim. hyvistä makupareista.

Useat ruoka-alan ammattilaiset ovat sanoneet, että raaka-aineissa ja ruoanlaitossa heille on tärkeää MAKU ja sitten MAKU ja vielä kerran MAKU.  Tässä varmastikin kannattaa ammattilaisten tehdä omaa ”pottutastingia” ja löytää omat suosikkilajikkeet ja näille sopivat makuparit. Ehdottomasti pitää vielä nostattaa myös lajikkeet asiakkaille tiedoksi vaikkapa ruokalistalla esim. ”Maatiaisperunalajike Lemin punane paahtosuolavoin kera”.

Hyvänä esimerkkinä potun nostosta vielä voisi mainita Turun Neitsytperunafestivaalin, joka on saanut alkunsa Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011.   Neitsytperunafestivaalin tavoitteena on ollut nostaa suomalaisen varhaisperunan arvostusta ja kiinnittää huomiota siihen, että varhaisperuna on arkisuudestaan huolimatta ainutlaatuinen gastronominen erikoisuus. Varhaisperunahan on niitä harvoja suomalaisia tuotteita, joiden ominaislaatu voimakkaasti perustuu alueelliseen alkuperään. Varhaisperunan kohdalla voidaan jopa puhua samasta terroirista, joka viinien kohdalla tarkoittaa maaperän ja ilmaston yhteisvaikutusta lopputulokseen.  Tätä ”potun nosto” -tapahtuman ideaa tai mallia voisimme levittää koko Suomeen ja olisimme kukin rohkeesti ylpeitä oman maan, alueen potuista.

Lopuksi voisin sanoa, että löytyy aika paljon perusteluja, miksi potun arvo pitäisi nostaa oikealle tasolle tai jopa puhua kansallisruoasta – onhan peruna pitänyt meidät suomalaiset tiukassa paikassa hengissä.

Sanna Lento-Kemppi, yritysasiantuntija
Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus/ProAgria Etelä-Savo ry

Pellolta pöytään näkyväksi -hanke (Maaseuturahaston osarahoittama)

Kultuurimatkailua yhteistyöllä

Oulujoki – kulttuurimatkailureitti Oulujoelta maailmalle -hanke nostaa keskiöön yhteistyön rakentamisen ja tekemisen kulttuuri- ja matkailutoimijoiden keskuudessa vahvistamalla kulttuurimatkailun ekosysteemiä.
Hankkeessa tavoitteena on rakentaa Oulujoen varren monipuolisten ja kansainvälisestikin kiinnostavien matkailu- ja kulttuuritapahtumien ja -kohteiden varaan kansainvälisiä slow travel -matkailijoita houkutteleva ja saavutettava kulttuurimatkailureitti. Luontoon, ruuhkattomuuteen sekä laadukkaaseen ja autenttiseen paikalliskulttuuriin perustuva matkailutuote ei rakennu hetkessä, vaan se vaatii yhteistyötä ja kehittämistä, ja siihen hanke pureutuu.
Konkreettisina toimina hanke järjestää Oulujoen varren kulttuuri- ja matkailutoimijoille verkostoitumistapaamisia sekä työpajoja, joissa keskitytään sekä osaamisen kehittämiseen että yhteisten tuotteiden kehittämiseen. Lisäksi hankkeessa tuotetaan laadukasta video- ja markkinointimateriaalia myynnin tueksi, kootaan yrityksille ja toimijoille suunnattu viestinnän työkalupakki sekä toteutetaan kohdemarkkinoille suunnattuja tunnettuuskampanjoita näkyvyyden lisäämiseksi. Kampanjoissa hyödynnetään juuri hankkeen aikana yhteistyössä rakennettuja kulttuurimatkailusisältöjä.
Alueen toimijoiden haasteena on ollut, etteivät kansainväliset kulttuurimatkailun matkanjärjestäjät ja niin sanotut incoming -toimijat ole mukana yleisissä matkailun kansainvälisissä myynninedistämistilaisuuksissa. Tällöin palveluita tarjoavat ja niitä ostavat tahot eivät kohtaa. Hankkeessa ongelmaa taklataan kartoittamalla kyseisiä erityisasiantuntijoita kohdemarkkinoilta ja verkottamalla Oulujoen varren toimijoita heidän kanssaan.
Vahvistamalla Oulujoen varren kansainvälistä kulttuurimatkailua luodaan myös alueen kuntien vetovoimaisuutta ja elinvoimaa, tuottaen samalla myös paikallisille asukkaille palveluita. Kulttuurin ja matkailun yhteistyön vahvistaminen näkyy ja kuuluu siis kaikille.

Pasuri pöytään -hanke päättyy elokuussa 2026

Osaamista, kokeiluja ja uusia mahdollisuuksia

Hankkeen aikana vahvistettiin kalan hyödyntämiseen liittyvää osaamista sekä luotiin käytännön kokeiluja, jotka toivat pasurin osaksi ruokaketjua uudella tavalla. Yksi keskeinen osa työtä oli kalastajien kontaktointi ja yhteistyöavaukset, joiden kautta saatiin arvokasta ymmärrystä raaka-aineen saatavuudesta ja käytännön mahdollisuuksista.

Jatkojalostus ja maistatukset avasivat silmiä

Hankkeessa kokeiltiin pasurin jatkojalostusta erilaisiin kalamassoihin ja tuotteisiin. Näin voitiin testata, miten vähemmän hyödynnetty raaka-aine saadaan osaksi helposti käytettäviä ja houkuttelevia elintarvikkeita. Tuotteita esiteltiin ja maistatettiin useissa eri yhteyksissä, kuten, tapahtumissa, koulutuksissa ja sidosryhmätilaisuuksissa. Palaute oli rohkaisevaa: maku ja käyttökelpoisuus yllättivät monet positiivisesti. Samalla keskustelu kääntyi siihen, miten pasuria voitaisiin hyödyntää laajemminkin. Tärkeintä, mistä tätä kalaa voi ostaa?

Varovaista innostusta teollisuuden suuntaan

Teollisuuden kontaktointi herätti varovaista innostusta. Keskusteluissa nousi esiin kiinnostus, mutta myös tarve lisätiedolle, raaka-aineen saatavuudesta ja tuotantoon soveltuvuudesta. Yksi kiinnostava ajatus nousi esiin toistuvasti. Voisiko pasuri toimia osana kalamassoja ja siten rikastuttaa tuotteita ravitsemuksellisesti? Tämä avaa mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Kohti ravitsemussuositusten tavoitteita

Pasurin hyödyntäminen kalamassoissa voisi tukea myös laajempia tavoitteita. Kalankäytön lisääminen ja monipuolistaminen ovat keskeisiä tekijöitä ravitsemussuositusten saavuttamisessa. Pasuri voisi lisätä kotimaisen kalan käyttöä, tuoda ravitsemuksellista lisäarvoa tuotteisiin ja monipuolistaa tarjontaa kuluttajia. Hankkeessa otettiin ensimmäisiä askelia ajatuksen suuntaan.

Yhteistyö ja opit kantavat eteenpäin

Hankkeen aikana opittiin, että koko ketjun yhteistyö kalastajista jatkojalostajiin on ratkaisevaa. Toimivat ja kohdejoukolle suunnatut kokeilut ja maistatukset ovat tehokas tapa murtaa ennakkoluuloja. Tunnistamme, että uudet avaukset vaativat aikaa, mutta herättävät kiinnostusta.

Vaikka hanke päättyy, sen kautta saimme luontevia yhteyksiä kalastajiin ja toimijoihin ja jotka säilyvät- Hankkeessa kehitetyt ideat odottavat jatkotyöstöä, mahdollisuuksia olisi, koska pasurin mahdollisuudet osana ruokajärjestelmää on tunnistettu nyt myös tutkitusti.

Hanketta ei kuitenkaan päätetä täysin ilman yhteistä loppukatsausta! 19.8. kokoonnumme vielä Teamsin välityksellä yhteen tarkastelemaan, miten hanke toteutui ja mitä oppeja siitä viedään eteenpäin. Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia, arvioida tuloksia ja keskustella jatkomahdollisuuksista.

Lämmin kiitos kaikille osallistujille, yhteistyökumppaneille ja kokeiluihin osallistuneille. Yhdessä olemme ottaneet tärkeitä askelia kohti monipuolisempaa ja kestävämpää kalankäyttöä.

https://www.maajakotitalousnaiset.fi/tapahtumat/pasuri-poytaan-paatos-webinaari

Miksi Varautuva viljelijä -hanke haluaa tukea rypsin ja rapsin viljelyn lisäämistä Keski-Suomessa?

Suomen öljy- ja valkuaiskasvien tuotanto ei riitä kattamaan kotimaista kysyntää. Öljy- ja palkokasvien tuotantoa kasvattamalla Suomessa olisi mahdollista päästä 75 prosentin omavaraisuuteen valkuaisrehuntuotannossa. Luken selvityksen mukaan tämä voisi tapahtua vuonna 2040. Nordic Soyan mukaan täysi omavaraisuus rypsirouheen osalta tarkoittaisi noin 200 000 hehtaarin rypsin ja rapsin viljelyalaa. Vuonna 2025 rypsiä viljeltiin 45 200 ha ja rapsia 11 100 ha, Keski-Suomessa rypsin viljelyala oli 1000 ha ja rapsia ei viljelty käytännössä laisinkaan. Tällä tuotannolla omavaraisuuteen on vielä matkaa.

Kokonaisvalkuaisesta suurin osa tuotetaan kotimaassa ja se on nurmipohjaista. Täydennysvalkuaisrehussa kyse on oikeanlaisesta aminohappokoostumuksesta, jota ei voi korvata nurmesta saatavalla valkuaisella. Yksimahaiset ovat riippuvaisia valkuaisen laadusta ja esimerkiksi broilereille kävisi rapsista tai rypsistä tehty rouhe. Lypsylehmillä rypsirouhe taas toimii tuotosta nostattavana ja maidon pitoisuuksia parantavana nurmisäilörehun valkuaislisänä. Rypsin ja rapsin viljelyn lisäämisellä kotimaassa, saataisiin ulkomailta tuotava, lehmien ruokinnassa käytettävä rapsirouhe ja broilereiden soijarouhe korvattua.

Valkuaisomavaraisuuden lisäämisen rajoitteena ei ole pelkästään viljelyala, vaan typen saatavuus ja se, kuinka tehokkaasti typpi saadaan hyödynnettyä. Typen tuotanto perustuu tuontiraaka-aineisiin. Typpilannoitteiden ensisijainen lähtöaine, ammoniakki, on kokonaan tuontihyödyke, jota tuodaan esimerkiksi Euroopasta sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikasta. Sitä tuodaan myös Venäjältä. Kun kierrätettyjä ravinteita otetaan täysimääräisesti käyttöön, kotimainen typpiravinteiden omavaraisuus nousee noin 35 prosenttiin. Silti teollisesti valmistettu epäorgaaninen typpi on edelleen välttämätön, jotta kotimainen ruuantuotanto voi jatkua ilman häiriöitä.

Typpilannoitteiden omavaraisuusastetta olisi mahdollista nostaa tuottamalla typpilannoitteita vedystä. Tähän mennessä se on ollut niin kallista, että maakaasusta ja ammoniakista tehty lannoite on ollut taloudellisesti kannattavampaa. Green North Energy -yritys on kuitenkin nyt rakentamassa Naantaliin ja suunnittelemassa Kemiin ja Poriin tuotantolaitoksia, jotka tekisivät uusiutuvasta sähköstä vetyä, joka jalostettaisiin ammoniakiksi. Naantalin laitos on jo pitkällä ja luo toivoa, että tuontiammoniakista olisi mahdollista päästä vielä joskus eroon. Vihreän ammoniakin tuotannon kasvuun saattaa kuitenkin mennä vuosikymmeniä. Ehkä siihen mennessä rypsin ja rapsin viljely on lisääntynyt Suomessa merkittävästi ja valkuaisomavaraisuus toteutuu vihdoin. Tätä tulevaisuusnäkymää ajatellen Varautuva viljelijä -hanke haluaa kannustaa keskisuomalaisia viljelijöitä valkuais- ja öljykasvien viljelyyn.

Rypsin ja rapsin viljelyyn kannustavat myös Keski-Suomen pienempi tauti- ja tuholaispaine verrattuna perinteisiin öljykasvien viljelyalueisiin sekä taloudelliset syyt. Vähäisen viljelyn takia öljykasveista maksetaan parempaa hintaa kuin viljoista. Tuottajahintakerroin leipävehnään nähden on ollut yli kaksinkertainen useamman vuoden ajan ja rehuviljaan vielä enemmän. Öljy on rouhetta arvokkaampaa, joten taloudellisesta näkökulmasta viljelijän kannattaa valita lajikkeita, joiden öljypitoisuus on korkea. Tällöin laatuhyvitykset korottavat sadosta maksettavaa korvausta.

Öljykasvit käyvät myös monipuolistamaan viljelykiertoa. Esimerkiksi karjatiloilla syysrypsi sopisi hyvin kylvettäväksi toisen nurmisadon jälkeen ennen elokuun puoliväliä. Se olisi etu verrattuna kasvinviljelytiloihin, jotka kylvävät rypsin syysviljojen jälkeen. Tuolloin rypsin kylvöjen aikataulusta ollaan jo hieman jäljessä. Monipuolinen viljelykierto parantaa maan kasvukuntoa ja lisää satoa, ehkäisee kasvitautien ja tuholaisten lisääntymistä sekä helpottaa rikkakasvien hallintaa. Syyskasvien viljely pitää pellot kasvipeitteisinä talven yli, mikä auttaa pellon vesitalouden hallintaan ja hiilensidontaan.

CLLD-tulevaisuusleiri: Paikallisilla yhteisöillä on ideoita ja keinoja ratkaista viheliäisiä haasteita

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen CLLD**-tulevaisuusleirillä kesäkuun alussa työstettiin ehdotusta tulevaan NRP-suunnitelmaan.

Tulevaisuusleirillä pohdittiin paikallisen kehittämisen tarpeita ja mahdollisuuksia

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen eli Leader-toiminta on paikkalähtöistä politiikkaa, jota EU:ssa on kehitetty ja koeteltu jo 35 vuotta. Euroopan komission ehdotukset tulevalle rahoituskaudelle mahdollistavat entistä vahvemman ja laaja-alaisemman paikallisen kehittämisen.

Paikallisen kehittämisen leirillä näitä tarpeita ja mahdollisuuksia pohdittiin 35 hengen porukalla eri ministeriöiden, alue- ja paikallishallinnon, kansalaisyhteiskunnan toimijoiden, tutkijoiden ja Leader-ryhmien kesken.

Muutoksia ilmassa – miten Leader-toiminta vastaa?

Tällä kertaa ilmassa on muutosta aiempia rahoituskausien vaihteita enemmän. EU:n rahasto- ja ohjelmarakennetta ollaan muuttamassa merkittävästi, kokoamalla sitä yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Myös politiikan tarpeet ja haasteet ovat aiempaa perustavanlaatuisempia. Leirillä oli vahva tunne siitä, että näistä viheliäisistä haasteista ei voida selvitä ilman vahvaa paikallisyhteisöjen osallistumista ja sen tukemista. Leader-toimintatapa tuo varautumiseen, henkisen kriisinkestävyyden vahvistamiseen ja kansalaistoimijoiden ja julkisen sektorin rajapintaan pysyvyyttä, yhteistyörakenteita ja resursseja.

Leirillä nähtiin, että yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen tulee ohjelmoida kumppanuussuunnitelmaan vahvana kokonaisuutena ja mieluiten omana lukunaan.

Maaseudulla – ja kaupungeissa myös?

Suomessa on 53 Leader-ryhmää, jotka kattavat 99 prosenttia Suomen pinta-alasta. Kaikilla alueilla tulisi jatkossakin olla mahdollisuus olla mukana Leader-toiminnassa, jos ne katsovat sen tarpeelliseksi.

Toimintatapa mahdollistaisi myös nykyistä kattavammin yhdennetyn aluekehittämisen yli kaupunki-maaseutu-rajojen. Huolta ja jännitettä ilmassa on kuitenkin siitä, riittääkö tuleva rahoituskehys kaikkien alueiden mukana pitämiseen. Tämä tulee olemaan kansallinen valinta ja päätös, sillä vaikka Leader-toimintatapa säilyy jäsenmaille pakollisena, niin siihen ei ole korvamerkitty erikseen rahoitusta. Suurin tarve yhteisölähtöiselle paikalliselle kehittämiselle on maaseutualueilla, joilla toimijoita ja resursseja on varsinkin suuria kaupunkeja vähemmän.

Suomessa Leader-toiminnan julkisesta rahoituksesta 20 prosenttia on perinteisesti tullut alueen kunnilta, ja tätä pidetään hyvänä edelleen. Leader-ryhmät tarjoavat toimintaa, neuvontaa ja rahoitusta oman alueensa parhaaksi, ja toiminnan menestyksekäs pyörittäminen on vaativaa työtä. Rahoitusta tulisi kaikilla alueilla olla niin iso potti, että se mahdollistaisi vähintään kahden henkilön palkkaamisen.

Paikallinen kehittäminen esimerkkinä kumppanuudesta, yhteistyöstä ja verkostoitumisesta

Tulevaisuusleirin johtopäätöksenä todettiin, että paikalliseen kumppanuuteen perustuvasta yhteisölähtöisestä toiminnasta voitaisiin ottaa oppia laajemminkin kumppanuussuunnitelman valmistelussa ja toteuttamisessa. Leader-toiminta osallistaa toimijoita laajasti ja mobilisoi yksityisiä ja julkisia resursseja. Toimintatapa sitouttaa paikallisia ihmisiä ja vahvistaa kumppanuutta julkisen hallinnon, asukkaiden, yhdistysten ja yritysten välillä. Kaikki nämä tahot ovat edustettuina kolmikantaisesti muodostetuissa Leader-yhdistysten hallituksissa. Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen varmistaa kumppanuusperiaatteen toteutumista ja luo verkoston kylistä alue- ja kansalliselle sekä kansainväliselle tasolle asti.

Tulevan rahoituskauden valmistelu pääsee kunnolla vauhtiin syksyllä. Valtiovarainministeriö tulee koordinoimaan valmistelua tiiviissä yhteistyössä valtioneuvoston kanslian kanssa.

Olen iloinen siitä, että maaseudun kehittämisessä ja paikallisessa kehittämisessä on jo vahvaa yhteistyötä hallinnolliset ja alueelliset rajat ylittäen. Tässä on hyvät eväät valmisteluun, jota jatkamme mm. maa- ja metsätalousministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyössä, Leader-ryhmiä ja muita alueellisia ja paikallisia toimijoita osallistaen. Paikallisen kehittämisen toimintamallin valmistelussa työnyrkkinä toimii maaseutu- ja kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmien yhdessä asettama yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen työryhmä.

* NRPP, National and Regional Partnership Plan

* CLLD, Community-Led Local Development (Leader)

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen CLLD-tulevaisuusleirin järjesti maaseutuverkostoyksikkö yhteistyössä yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen työryhmän kanssa 8.-9.6.2026 Kirkkonummella Majvikissa. Osallistujia oli 35.  Leirin fasilitoivat Maahenki Oy:stä Virpi Harilahti-Juola ja Niina Vuori.

Kotimaiset niittysiemenet kiinnostavat viljelijöitä – uusi tuotantosuunta voi tarjota vaihtoehtoja tiloille

Kasvava tarve luonnon monimuotoisuuden edistämiseen sekä kaupunkien viherrakentamiseen lisää kotimaisten niittykasvien siementen kysyntää. Samalla osa viljelijöistä pohtii, voisiko niittykasvien siementuotanto tarjota uusia mahdollisuuksia tilanteessa, jossa viljanviljelyn kannattavuus on heikentynyt.

Tällä hetkellä Suomeen tuodaan sekä niitty- että maisemakasvien siemenseoksia myös ulkomailta. Niiden käyttöön liittyy kuitenkin haasteita, sillä mukana voi olla paikallisiin olosuhteisiin huonosti soveltuvia lajeja tai jopa haitallisia vieraslajeja. Esimerkiksi ulkomaisten seosten mukana on havaittu rikkakananhirssi-rikkakasvia, jonka leviämisestä voi aiheutua merkittäviä ongelmia viljelyssä. Nopeakasvuisena lajina se kilpailee tehokkaasti viljelykasvien kanssa ja voi heikentää satotasoa sekä lisätä torjuntatarvetta.

Kotimaisille ja paikallisesti kerätyille siemenille onkin kysyntää erityisesti viherrakentamisessa, jossa pyritään käyttämään alueelle luontaisesti sopivia lajeja.

”Kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan. Olemme lähteneet vastaamaan tähän rakentamalla valtakunnallista kotimaisten niittykukkien siementen keruu- ja tuotantoverkostoa. Tarvitsemme lisää sekä luonnonsiemenen kerääjiä että viljelijöitä, jotta pystymme turvaamaan kotimaisen siementuotannon kasvavan tarpeen myös tulevaisuudessa”, Kristina Luhtala Suomen Niittysiemen Oy:stä kertoo.

Tammisaaren saaristossa, Skärlandetin maisema-alueella Backan tilalla, Tarja Lahtinen Collin ja Markus Collin ovat päättäneet lähteä kokeilemaan paikallisten vanhojen niittylajien siementuotantoa.

”Kun viljanviljelyn kannattavuuden kanssa on ollut viime vuosina haasteita, haluamme miettiä muita vaihtoehtoja ja selvittää, voisiko niittysiementuotanto tarjota meille uusia mahdollisuuksia”, viljelijäpari pohtii.

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen on tilalle hyvin tärkeää ja on jo tiedossa, että tilan mailla esiintyy vanhoja niittykasvikantoja, joita kannattaisi viljelytoimin vahvistaa.

Tuotanto käynnistyy pienin askelin. Aluksi tilalla kerätään siemeniä muutamista lajeista, sen jälkeen tarkoituksena on ryhtyä viljelemään näitä lajeja pienimuotoisesti kaistoissa.

Kristina Luhtalan mukaan tällainen eteneminen on osoittautunut toimivaksi tavaksi aloittaa tuotanto. Kaistaviljelyn avulla voidaan saada kokemusta lajien käyttäytymisestä ja tuotannosta ennen suurempia investointeja.

Niittysiementuotannon merkityksen arvioidaan entisestään kasvavan tulevina vuosina. Samalla se voi tarjota maatiloille mahdollisuuden yhdistää taloudellinen toiminta ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen.

Ilmastotaitaja-hanke nostaa keskusteluun luonnon monimuotoisuuden ja ilmaston muutokseen sopeutumisen näkökulmasta tärkeitä aiheita. Hanketta rahoittaa Uudenmaan elinvoimakeskus Euroopan maaseuturahastosta.

Lisätietoja

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus
Leena Lahdenvesi-Korhonen
Kehitysjohtaja, maaseutumaisema ja luonnonhoito
leena.lahdenvesi-korhonen@mkn.fi
040 523 5133

📷Leena Lahdenvesi-Korhonen