Blogi
21.09.2023

Syyskuun maaseutukasvo Varsinais-Suomessa: Leader Varsin Hyvän toiminnanjohtaja Pia Poikonen

Varsinais-Suomen maaseutuverkosto on päättänyt esitellä kerran kuussa yhden jäsenensä yhteisessä maaseutu-uutiskirjeessään ja maaseutuverkoston blogissa.

Tervehdys Leader-ryhmästä! Toimin Leader Varsin Hyvä toiminnanjohtajana Turun seudulla ja vastaan muun muassa EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvista yritystuista. Olen työskennellyt neljännesvuosisadan erilaisissa EU-rahoitukseen liittyvissä tehtävissä, työkokemusta löytyy myös yksityiseltä sektorilta ja yliopistomaailmasta.  

Toimenkuvani on laaja ja monipuolinen Varsinais-Suomen järjestöjaoston kestävän kehityksen työryhmästä EU:n maaseuturahoituksen CAP-verkoston tehtäviin. Parasta työssäni on uusien asioiden oppiminen ja niiden soveltaminen käytäntöön hanke- ja yritystoiminnan kautta. Asiakkaiden neuvonta, hankkeiden sparraus ja erityisesti ratkaisujen löytäminen erilaisiin haasteisiin tuovat mielekkyyttä työhön, joka sisältää myös hallinnon, lainsäädännön ja EU-rahoituksen tehtäviä. 

Koen erityisesti ympäristö- ja ilmastoasiat tärkeiksi myös paikallisella tasolla. Tätä varten olemme käynnistäneet Ekosparraamon yhdistysten ja hankkeiden kestävän kehityksen arvioinnin ja kehittämisen tueksi. Varsin Hyvän paikallinen kehittämisstrategia ”Viisaasti vireä, vetävä, välittävä ja vihreä Turun seutu” tähtää myös osallisuuden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäämiseen. 

Kuluvalta EU:n rahoituskaudelta 2023–2027 toivon uusia avauksia niin hankepuolelta kuin yrittäjiltäkin. Leaderin uudet yritystukimuodot – yritystoiminnan kokeilu, käynnistystuki uusille yrityksille, osa-aikaisen yrittäjyyden tuki ja yrityksen kehittämistuki – alentavat yrittäjyyden kynnystä ja tuovat maaseutualueille uusia työpaikkoja, jotka lisäävät houkuttelevuutta ja elinvoimaa. 

Aivan uusi yhteistyömuoto on älykkäät kylät -konsepti, joka kannustaa maaseudun yhteisöjä edistämään omia paikallisia aloitteitaan löytääkseen käytännölliset ratkaisut haasteisiin ja löytävät uusia mahdollisuuksia hyödyntää digitalisaatiota. Kestävä kehitys, erityisesti ilmasto- ja ympäristöratkaisut, ja innovatiivinen lähestymistapa liittyvät läheisesti älykäs kylä -strategioihin ja hankkeisiin. 

Varsin Hyvä on panostanut myös NuorisoLeader-toimintaan. Meillä onkin aktiivinen nuorisotyöryhmä, joka käsittelee alueemme nuorten pieniä projekti- ja yritystukihakemuksia. Nuorisotyöryhmän jäsenillä on näköalapaikka hanketoimintaan sekä Suomessa että ulkomaille suuntautuvilla opintoretkillä. Tavoitteemme on lisätä nuorten vaikuttamismahdollisuuksia ja yhteistyötä niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Varsin Hyvän uusi hanke ”Nuorten näköinen Turun seutu” vie tätä tavoitetta konkreettisella tavalla eteenpäin. 

Asun omakotitalossa maaseudulla Ruskon kunnassa, jossa luonto ja lähipalvelut ovat lähellä. Nämä ovat asioita, joiden toivoisin säilyvän ja olevan kaikkien ulottuvilla myös tulevaisuudessa. Olen eläinrakas ihminen, palvelen kolmea kissaa ja komentelen osa-aikaisesti yhtä koiraa. Kotipihani olen tarkoituksella jättänyt luonnonmukaiseksi metsäpuutarhaksi, jossa monenlaiset eliöt ja kasvit viihtyvät. 

Vapaa-aikani käytän muun muassa lukemiseen ja opiskeluun. Harrastan joogaa ja kokeilen erilaisia liikuntamuotoja, sillä kehon ja mielen tasapaino auttaa jaksamaan niin työssä kuin vapaa-aikana synkästä maailmantilanteesta ja ilmastonmuutoksen uhkakuvista huolimatta. Pidetään kuitenkin mieli avoimena ja positiivisena, nautitaan maaseudun rauhasta ja puhtaasta luonnosta, pidetään huolta toisistamme ja ollaan aktiivisia maaseudun kehittämisessä! 

  

Pia Poikonen, toiminnanjohtaja 

pia.poikonen@varsinhyva.fi 

www.varsinhyva.fi 


Liittyvät aiheet

Avainsanat