Blogi
24.05.2024

Toukokuun maaseutukasvo Varsinais-Suomessa: Loimaan maaseutuasiamies Heli Nieminen

Varsinais-Suomen maaseutuverkosto esittelee kerran kuussa yhden jäsenensä. Toukokuussa vuoron saa Loimaan maaseutuasiamies Heli Nieminen. .

Tervehdys Loimaalta!

Olen Heli Nieminen ja toimin maaseutuasiamiehenä Loimaan maaseutupalveluissa. Yhteistoiminta-alueemme vastaa maaseutuelinkeinoviranomaisen tehtävistä kuuden kunnan alueella. Varsinais-Suomesta alueeseemme kuuluvat Loimaa, Oripää ja Pöytyä. Hämeestä aluettamme ovat Humppila, Jokioinen ja Ypäjä. Kaikkiaan alueellamme on noin 1 250 maatilaa, jotka hakevat maataloustukia, ja valtaosa niistä sijaitsee Varsinais-Suomessa. Toimistomme sijaitsee Loimaalla, jossa meitä maaseutuasiamiehiä työskentelee yhteensä viisi.

Olen työskennellyt vakituisena maaseutuasiamiehenä Loimaalla vuodesta 2015 ja jo ennen sitä tein samoja töitä määräaikaisena. Kunnan maaseutupuolen työtehtäviin tutustuin ensimmäisen kerran kesällä 2010 tehdessäni agrologiopintojen erikoistumisharjoittelua Pöytyällä. Aika ei ole vielä tehnyt minusta agrologia, vaan olen koulutukseltani tietokonetekniikan insinööri. Syntyjäni olen hämäläinen ja kasvanut Forssan keskustassa, kirkon varjossa. Muutin vuonna 2000 Forssan naapurikuntaan Jokioisille, jossa mieheni pitää maatilaa. Pääsen siis seuraamaan maatalousyrittäjän arkea hyvin läheltä, mikä antaa hyvää näkökulmaa myös maaseutuasiamiehen tehtävien hoitoon.

Viime vuonna uudistuneet maataloustuet ja niiden myötä uudistuneet toimintatavat ovat tuoneet paljon uusia asioita ja velvoitteita maatalousyrittäjälle, ja samalla mullistaneet vanhat rutiinit myös maataloustoimistolla. Erityisesti satelliittiseurannan käyttöönotto tukiehtojen valvonnassa on tuonut mukanaan paljon uutta, niin hyviä asioita, kuin haasteitakin. Järjestelmä onneksi kehittyy koko ajan, ja niin myös viljelijöiden ja maaseutuasiamiesten digitaidot.

Maaseutuasiamiehen työtehtäviin kuuluu muun muassa maataloustukihakemusten käsittely, maataloustukien maksuun hyväksyminen, tukihakemusten hallinnollinen valvonta, hukkakauravalvonta, eläintenpidon rekisteröinti, riista- ja petovahinkojen arviointi ja neuvonta edellä mainituista ja monista muista asioista. Työtehtävät ovat vaihtelevia, ja vuodenkierto näkyy hyvin tärkeimpien tehtävien vaihtuessa vuoden mittaan. Pääasiassa teemme toimistotöitä, mutta välillä pääsemme nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta. Toukokuussa meneillään oleva peltotukien hakuaika pitää meidät kiireisenä asiakaspalvelussa, ja samalla käsittelemme vielä viimevuotisia tukiasioita valmiiksi kesäkuun tukimaksatuksia varten.

Pidän työssäni erityisesti työtehtävien moninaisuudesta ja vaihtelusta. Toisinaan on päiviä, jolloin saan keskittyä vain tietokoneella tehtäviin töihin, välillä koko päivä saattaa kulua asiakaspalvelussa ja ongelmien ratkomisessa, ja toisinaan pääsen viettämään päivän pellolla. Ihan parasta työssäni ovat kuitenkin mahtavat asiakkaat ja loistavat työkaverit.

Vapaa-aikani vietän pitkälti perheen parissa kotonurkissa tai matkustellen ympäri Suomea ja välillä kauempanakin. Nautin äänikirjojen kuuntelusta, kirjojen lukemisesta ja hyvistä elokuvista. Lisäksi kaikenlainen näpertely, kuten askartelu ja virkkaus, on mukavaa ajanvietettä. Luonnossa liikkuminen, niin yksin kuin perheen kanssa, on minulle tärkeää ja rakasta. Se maadoittaa ja auttaa palautumaan välillä raskaalta tuntuvasta arjesta. Tänä kesänä aikomuksenani onkin elvyttää vanhaa geokätköilyharrastusta, jossa minua kiehtoo erityisesti luonnossa liikkumisen ja aarteenetsinnän yhdistelmä.

Haluan toivottaa kaikille blogin ja uutiskirjeen lukijoille mukavaa alkavaa kesää ja hyviä luontokokemuksia!


Liittyvät aiheet

Maatalous