Viisautta typpikiertoon! Osa 1/2: tehoa apilan viljelystä ja karjanlannasta

Joukko viljelijöitä, asiantuntijoita ja tutkijoita kokoontui huhtikuussa Luke Maaningalle keskustelemaan typpikierron tehostamisesta nautakarjatiloilla. Esittelemme työpajojen antia kahdessa blogitekstissä.

Miksi karjatilojen typpikierron kehittämiseen kannattaa panostaa? Ja miten se tehdään käytännössä? Viljelijät, tutkijat, maatalousneuvonnan ammattilaiset ja muut sidosryhmät miettivät tätä kahdessa työpajassa Luonnonvarakeskuksen Maaningan tutkimustilalla huhtikuussa. Käytännön tasolla puhuttiin paljon apilan viljelyn haasteista ja mahdollisuuksista sekä täsmällisen tilakohtaisen tiedon tarpeista. Tiedonkulussa ja viestinnässä tunnistettiin maatalousneuvonnan tärkeä rooli. Jatkossa halutaankin kehittää yhteiskunnan eri toimijoita yhdistävää verkostoa, joka vahvistaa tutkimuksen ja maatalouden vuorovaikutusta. 

Esittelemme työpajojen antia kahdessa blogitekstissä, joista tämä on ensimmäinen osa. Toinen osa löytyy täältä. 

Maaningalla on pitkät perinteet nurmiviljelyn ja nautakarjatalouden tutkimuksessa. Luonnonvarakeskuksen tutkimusinfrastruktuuri mahdollistaa huippuluokan tutkimuksen eri mittakaavoissa kattaen nautakarjatilan koko typpikierron pellolta navettaan ja takaisin. Tutkimustieto on sitä vaikuttavampaa ja vakuuttavampaa, mitä paremmin se tunnistaa käytännön realiteetit ja paikalliset olosuhteet. Siksi Luonnonvarakeskuksessa halutaan kehittää myös viestintää ja toimivaa vuorovaikutusta eri sidosryhmien, eli viljelijöiden, maatalouden asiantuntijoiden, yritysten ja alan oppilaitosten kanssa. Kentän kokemuksia kuuntelemalla tunnistetaan niitä kysymyksiä, joihin tietoa kipeimmin kaivataan. Vastavuoroisesti tutkimustieto siirtyy tehokkaasti käytäntöön niiden alan ammattilaisten kautta, jotka työskentelevät suoraan yksittäisten karjatilojen kanssa. 

Kuuntelemalla kokemukset käyttöön 

Viisas typpikierto -hankekokonaisuuteen kuuluvat hankkeet N-Fiksu ja N-Teho järjestivät huhtikuun toisella viikolla Maaningalla kaksi työpajaa, joista ensimmäiseen kutsuttiin viljelijöitä ja jälkimmäiseen muita sidosryhmiä, kuten maatalousneuvonnan ammattilaisia ja alan yritysten ja oppilaitosten edustajia.  

Molemmissa työpajoissa käsiteltiin tutkimuksen tuottamaa tietoa typpikierron tehostamisen mahdollisuuksista ja keinoista nautakarjatiloilla. Osallistujat pitivät aihetta tärkeänä: tehokkaampaa typenkäyttöä kannattaa tavoitella lannoitekustannusten alentamiseksi, omavaraisuuden parantamiseksi ja tuontiriippuvuuden vähentämiseksi sekä ilmasto- ja ympäristösyistä.   

Työpajoissa keskusteltiin erityisesti siitä, millaisia kokemuksia Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan karjatiloilla on typpikiertoa tehostavista toimenpiteistä, esimerkiksi apilan ja muiden typpeä sitovien nurmikasvien viljelystä tai karjanlannan käsittelystä. Myönteisiä kokemuksia ja käytännön haasteita jakamalla päästään kiinni syihin, jotka jarruttavat tutkimustiedon valossa suositeltavien menetelmien juurtumista käytännöiksi. 

”Apilan viljelyyn liittyy satamiljoonaa eri kysymystä” 

Molemmissa työpajoissa keskustelun kärjeksi nousivat typensitojakasvien, erityisesti puna-apilan, viljelyyn liittyvät kysymykset. Typensitojakasvien lisääminen nurmiseokseen tuottaa monia selkeitä etuja niin ostolannoitteiden tarpeen vähenemisen, ympäristövaikutusten kuin ilmastonmuutoksen sopeutumisenkin kannalta. Niitä viljellään kuitenkin selkeästi vähemmän kuin mikä olisi teoriassa mahdollista. Viljelyinnokkuutta vähentävien syiden luettelo on pitkä; kuten eräs työpajan osallistuja totesi, “apilan viljelyyn liittyy satamiljoonaa eri kysymystä”. Millaisin keinoin innokkuutta saisi lisättyä? 

Sidosryhmätyöpajassa nostettiin esiin kotimaisen, talvenkestävän apilansiemenen heikko saatavuus ja kallis hinta. Osallistujat olivat sitä mieltä, ettei viljelijä siementä ostaessaan todennäköisesti ajattele niin pitkälle eteenpäin, että typpilannoitelaskua alentava vaikutus seuraavina vuosina hahmottuisi. On myös mahdollista, ettei typpilannoitusta madalleta, vaikka apila lisätään seokseen. Tämän kaltaisessa tilanteessa konkreettiset esimerkit siemenlaskun ja lannoitelaskun suuruudesta tai satotasosta madalletulla ja tavanomaisella typpilannoitusmäärällä voisivat auttaa. On selvää, että myös kotimaista apilansiemenen tuotantoa täytyy lisätä. 

Kasvinsuojelun haasteet nostettiin työpajoissa esiin useaan kertaan. Apila sietää vain harvoja kasvinsuojeluaineita, ja rikkakasvien torjunta apilanurmista on sen vuoksi haastavaa. N-Fiksu
-hankkeessa pilotoidaan useammalla tilalla menetelmää, jossa nurmi perustetaan keväällä suojaviljan alle heinänurmena, ja apila lisätään täydennyskylvönä syksyllä tai seuraavana keväänä. Näin perustamisvuonna voidaan toteuttaa kasvinsuojelua tehokkaasti ja pyrkiä siihen, ettei sitä tarvitsisi nurmivuosina tehdä ollenkaan. Muitakin keinoja madaltaa rikkapainetta toki on. 

Toimiiko apila ruokinnassa? 

Toinen työpajan keskusteluissa toistuvasti esiin noussut teema oli ruokinta. Yksi apilaseosten viljelyn haaste on se, ettei apilan määrää rehussa ole helppo ennustaa tai edes määrittää, ja se voi vaihdella rajusti sadosta, vuodesta ja kasvuoloista riippuen. Tämä tekee ruokinnan suunnittelusta monimutkaisempaa ja saa osan viljelijöistä kaihtamaan apilan viljelyä.  

N-Fiksu -hankkeessa kehitetään koneoppivia menetelmiä, joiden avulla apilan osuutta kasvustosta määritetään satelliitin tai dronen ottamien kaukokartoituskuvien avulla. Apilapitoisuuden arvioiminen rehun kalsiumpitoisuuden avulla on yksi yleisesti käytetty keino, jonka luotettavuutta voisi olla syytä kehittää. Vaihtelevien rehuerien kanssa selviytymiseen ruokinnan suunnittelussa tarvitaan enemmän tukea.  

Runsaankaan apilan määrän rehussa ei itsessään pitäisi tai tarvitsisi olla ongelma ruokinnassa. Heinänurmesta poikkeavat valkuaisen, kuidun ja kalsiumin määrät voivat mietityttää, ja riittävä tieto siitä, kuinka huomioida ne dieetin suunnittelussa on tärkeää. Säilönnän onnistumiseen on myös kiinnitettävä heinänurmia enemmän huomiota. 

Huonot kokemukset voivat pysyä mielessä pitkään. Kymmenen vuoden takaiset tiinehtyvyysongelmat, joiden epäiltiin johtuneen apilarehusta, voivat edelleen määrittää suhtautumisen apilaa kohtaan. Kun pullonkaulana ovat asenteet, joilla ei välttämättä enää nykytilanteessa ole todellisuuspohjaa tai joiden riski liittyy ääriolosuhteisiin, toisten tilojen hyvien käytäntöjen ja onnistuneiden kokemusten kuuleminen on tärkeää. ”Eniten oppii naapurin pellolla”, totesi eräs viljelijä, kun keskusteltiin pienryhmätoiminnan hyödyistä. 

Karjanlannan ja maan luontaiset ravinnevarat hyötykäyttöön 

Karjanlannan osalta sidosryhmätyöpajassa keskusteltiin eniten sen hävikeistä. Kuinka paljon typpeä hukataan jo navetassa tai varastointivaiheessa? Kuinka paljon typpikiertoa voidaan tehostaa esimerkiksi tarkemmalla sadevesien ja puristenesteiden käsittelyllä? Paljonko separoinnin yhteydessä menetetään typpeä? Näihin aiheellisiin pohdintoihin Viisas typpikierto -hankekonsortiossa ei vielä tällä hetkellä ole menossa tutkimuksia, mutta työpajassa nousseet aiheet kirjattiin muistiin huomioitavaksi tulevaisuudessa mahdollisuuksien mukaan.  

Yllättävänkin suureen rooliin keskustelussa nousi karjanlannan separointi, jossa lietteestä separoidaan erilleen fosforipitoista kuivajaetta ja typpipitoisempaa nestejaetta. Separoinnista puhuttiin myös viljelijätyöpajassa, jossa useammalla osallistujalla oli asiasta kokemusta. Separointia tehtiin sekä lannoituksen logistiikan vuoksi että navetan kuivittamistarkoituksessa. Tämä on yksi osoitus karjanlannan käytön tehostamisesta, jota tiloilla on jo tehty. 

Viljelijätyöpajassa pohdiskeltiin myös maan luontaisia ravinnevaroja, joita voidaan määrittää maan NIR-analyysillä. Analyysi saattaa osoittaa tuhansien kilojen ravinnemääriä maassa, ja niiden hyödyntämispotentiaalista ja -keinoista kaivattiin lisätietoa. 

Lue blogin toinen osa täältä!

Voit tutustua Viisas typpikierto -hankekonsortion tekemiseen osoitteessa www.luke.fi/viisastyppikierto. Työpajat toteuttivat N-Fiksu- ja N-Teho -hankkeet. 

Mikko Hautakangas (Tampereen yliopisto) ja Maarit Termonen (Luonnonvarakeskus)