Lähikalaa lautaselle

3.1 Paikallinen kehittäminen

3.1 Lokal utveckling

2023-03-01 00:00:00

Lapin elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Lappland

EMKVR-hankehakemus

EHFVF-projektansökan

ProAgria Pohjois-Suomi ry

230507

Päättynyt

Avslutat

Hankkeen tarkoituksena on lisätä lähikalan, lähikalatuotteiden, kalantuotannon ja –tuottajien tunnettuutta kuluttajien keskuudessa tuoden samalla esiin kala-alan toimijoita lähiruoan tuottajina. Kala-alasta luodaan positiivista kuvaa ja houkuttelevaa alaa koulutuksen ja työllisyyden kannalta. Kalastus on merkittävä osa suomalaista kulttuuria ja tärkeä osa kotimaista ruokaturvaa. Kotimaisen kalan ekologisuus, terveellisyys ja positiiviset vaikutukset ympäristöön ovat myös hyvin ajankohtaisia teemoja, joita hankkeessa tuodaan esiin samoin kuin kalankäsittelytaitojakin.

Lisäksi hanke edistää lähikalan käyttöä julkisissa ja yksityisissä ammattikeittiöissä sekä valmisruokateollisuudessa. Uuden ilmastoruokaohjelman mukaan kasviproteiinien ja kalan käyttöä proteiinin lähteenä tulisi lisätä ja samalla kotimaisen kalan edistämisohjelma kannustaa ammattikeittiöitä lisäämään kotimaisen kalan käyttöä. Hankkeessa selvitetään lähikalan käyttöä Perämeren rannikon kalatalousalueella selvittäen lähikalan kysyntää ja tarjontaa sekä hankintakanavia. Kalastajien, jalostajien ja ammattikeittiöiden yhteistyötä aktivoidaan ja toimijoita kannustetaan löytämään uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Ammattilaisille suunnattujen toimenpiteiden tavoitteina on
1) Tehdä markkinaselvitystä lähikalan kysynnästä ja tarjonnasta Perämeren kalatalousalueella.
2) Edistää lähikalan ja erityisesti vajaasti hyödynnettyjen kalalajien käyttöä ammattikeittiöissä ja valmisruokateollisuudessa.
3) Kalastajien, kala-alan jalostajien, ammattikeittiöiden ja elintarvikeyritysten yhteistyön kehittäminen ja uusien kalatuotteiden tuotekehityksen aktivoiminen.

Kuluttajille ja nuorille suunnattujen toimenpiteiden tavoitteena on
1) Lisätä lähikalan näkyvyyttä ja tuoda esiin kalastajia ja kala-alantoimijoita lähiruoan tuottajina.
2) Lisätä nuorten tietoisuutta lähikalasta ja kala-alan koulutusmahdollisuuksista.
3) Nimisuojan hakeminen karisiialle markkinoinnin tueksi.

102984.25

114426.94

Perämeren rannikon kalaleader

Perämeren rannikon kalaleader

2025-08-31 00:00:00

MerviTiermas

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Europeiska havs- och fiskeri- och vattenbruksfondens program för Finland 2021–2027

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikalliset kehittämishankkeet

Lokala utvecklingsprojekt

OULU

ULEÅBORG

90

2024-08-23T10:40:39.711Z

50977.2

52007.05

Vaellussiika jatkohanke 2

3.1 Paikallinen kehittäminen

3.1 Lokal utveckling

2022-06-30 00:00:00

Lapin elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Lappland

EMKVR-hankehakemus

EHFVF-projektansökan

Osuuskunta Team Kala

207248

Päättynyt

Avslutat

Vaellussiian hoito ja myös vaellussiian luontainen lisääntyminen on uhattuna. Hylkeet ovat oppineet tulemaan jokialueille ja ovat joella vaellussiian nousun ja kudun ajan, tekevät valtavaa tuhoa siikakannoille ja uhkaavat myös siian luontaista lisääntymistä syöden kudulla olevia kaloja. Hankkeen tavoitteena on turvata siian mädinhankinta ja siian hoito, joka on vuosikymmeniä pitänyt Iijoen vaellussiian elinvoimaisena. Hylkeitä ei ole koskaan ennen nähty jokialueilla eivätkä ne kuulu joelle, kun kalan nousevat jokiin kutemaan. Hankkeen tavoitteena on turvata siian nousu, emokalojen pyynti, siian hoito, siian luontainen lisääntyminen. Tavoitteena on myös hyljetuhojen estäminen jokialueilla.

21150

23500

Perämeren rannikon kalaleader

Perämeren rannikon kalaleader

2024-03-31 00:00:00

Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027

Europeiska havs- och fiskeri- och vattenbruksfondens program för Finland 2021–2027

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikallinen kehittäminen

Lokal utveckling

Paikalliset kehittämishankkeet

Lokala utvecklingsprojekt

II

IJO

90

2024-07-24T07:52:50.674Z

10469.25

10680.75