Jokivarsikumppanien reiteiltä maailmalle ja takaisin

7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö

7.6 Kultur- och naturarv

2019-03-01 00:00:00

Kansainvälisyys/kansainvälistyminen;aktiviteettimatkailu

Internationell/Internationalisering;aktivitetsturism

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

4

Kehittämishanke (2014–2022)

Utvecklingsprojekt (2014–2022)

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Kansainvälinen

Internationell

93390

Päättynyt

Avslutat

Kyseessä on Jokivarsikumppanien alueella toteutettava yleishyödyllinen kansainvälinen hanke. ¿Jokivarsikumppanien reiteiltä maailmalle ja takaisin¿-hankkeessa edistetään retkeilyreittien ja ulkoilualueiden paikallisia kehittämistavoitteita sekä kehitetään vastaavien kohteiden kanssa kansainvälistä yhteistyötä lähinnä Itämeren alueella.
Hankkeen pääkohderyhmänä ovat Leader-alueella sijaitsevat retkeilyreitit ja ulkoilualueet sekä niiden kanssa yhteistyössä toimivat paikalliset yritykset, yhdistykset, kylät, kunnat ja reittien asiakkaat.

Toimenpiteiden tavoitteena on retkeilyreittien toiminnallisuuden, palvelutason, markkinoinnin ja tuotetarjonnan kehittäminen yhteistyössä muiden vastaavien toimijoiden kanssa. Hankkeen avulla pyritään myös lisäämään reittien tunnettuutta, kehitetään turvallisuutta ja palvelujen tasoa sekä kansainvälisyyttä.

Hankkeen kansainvälisessä osiossa haetaan mallia muualta Euroopasta reittien kehittämiseen, reitistöjen ja niihin liittyvien toimijoiden palvelutuotannon lisäämiseen ja laatuun. Tavoitteena on myös reitistöjen välisen yhteistyön lisääminen, jotta reittien kulkijoille on tarjolla uusia mahdollisuuksia luontoelämyksiin, paikallisuuden kokemiseen ja hyvään asiakaspalveluun.

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

2023-08-16 09:53:25

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Service på landsbygden och utveckling av byar

Kehittämishanke

Utvecklingsprojekt

Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen

Kultur- och naturarvet, utveckling

MARTTILA

S:T MÅRTENS

90

2023-08-16T06:53:25.037Z

Toimintaa kylille

7.4 Maaseudun palvelut

7.4 Service på landsbygden

2020-11-02 00:00:00

kulttuuri;kylätoiminta;nuoret;yhteisöllisyys

byaverksamhet;kultur;samhörighet;ungdomar

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

4

Teemahanke

Teemaprojekt

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Paikallinen/Alueellinen

Lokal/Regional

148486

Päättynyt

Avslutat

Teemahankkeen tavoitteena on mahdollistaa sellaiset alahankkeet, joilla kehitetään uusia tapoja lisätä ihmisten välistä vuorovaikutusta ja edistetään alueen asukkaiden fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Tavoitteena on kehittämistoimenpiteiden avulla luoda uusia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, lisätä kylien palveluntarjontaa ja mahdollistaa kylien maisemahankkeet.

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

2026-01-30 12:06:06

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Service på landsbygden och utveckling av byar

Kehittämishanke

Utvecklingsprojekt

Maaseudun palvelut, kehittäminen

Landsbygdsservice, utveckling

MARTTILA

S:T MÅRTENS

90

2026-01-30T10:06:06.974Z

Toimintaa kylille

7.0 Koordinointiosa 7 toimenpide

7.0 Koordineringsdel 7 åtgärden

Koordinointiosa 7 toimenpide

Kordineringsdel 7 åtgärden

MARTTILA

S:T MÅRTENS

100

2026-01-30T10:06:06.974Z

HALOO maaseutu! – Maaseutuohjelman tiedotushanke Varsinais-Suomessa

1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet

1.2 Informationsförmedling och demonstrationer

2016-09-01 03:00:00

viestintä

kommunikation

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

4

Kehittämishanke (2014–2022)

Utvecklingsprojekt (2014–2022)

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Paikallinen/Alueellinen

Lokal/Regional

29617

Päättynyt

Avslutat

Viestintähankkeella koordinoidaan ja vahvistetaan viestintää Manner-Suomen maaseutuohjelman ja muiden rahoituslähteiden antamista mahdollisuuksista Varsinais-Suomen maaseudun kehittämisessä. Hankkeella vahvistetaan myös viestintää Manner-Suomen maaseutuohjelman, Varsinais-Suomen alueellisen maaseutuohjelman ja Leader-ryhmien paikallisten kehittämisstrategioiden ja niistä rahoitettujen hankkeiden tuloksista ja vaikuttavuudesta. Viestintähankkeella pyritään varmistamaan, että Manner-Suomen maaseutuohjelman hyödynsaajat ovat tietoisia ohjelman mahdollisuuksista ja Varsinais-Suomeen myönnetyt varat tulevat käytetyiksi parhaalla mahdollisella tavalla. Tavoitteena on myös viestiä aikaisempaa tehokkaammin ohjelman vaikuttavuudesta Varsinais-Suomen maaseudun kehittymiseen.

2020-06-26 10:13:52

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020

Koulutus ja tiedonvälitys

Utbildning och information

Kehittämishanke

Utvecklingsprojekt

Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen

Informationsförmedling och demonstrationsåtgärder, utveckling

MARTTILA

S:T MÅRTENS

100

2020-06-26T07:13:52.298Z

Haloo maaseutu! II -maaseutuohjelman tiedotushanke Varsinais-Suomessa

1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet

1.2 Informationsförmedling och demonstrationer

2019-08-01 00:00:00

verkostot;viestintä

kommunikation;nätverk

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

4

Kehittämishanke (2014–2022)

Utvecklingsprojekt (2014–2022)

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Paikallinen/Alueellinen

Lokal/Regional

93659

Päättynyt

Avslutat

Hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman ja maaseudun alueellisen ja paikallisten kehittämisohjelmien viestintää keskitetysti ja tehokkaasti. Hanke välittää tietoa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Varsinais-Suomen Leader-ryhmien rahoitusmahdollisuuksista maaseudun kehittämiseen käytännönläheisin esimerkein.

2023-08-21 16:54:58

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020

Koulutus ja tiedonvälitys

Utbildning och information

Kehittämishanke

Utvecklingsprojekt

Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen

Informationsförmedling och demonstrationsåtgärder, utveckling

MARTTILA

S:T MÅRTENS

100

2023-08-21T13:54:58.607Z

Haloo maaseutu! -viestintäverkosto Varsinais-Suomeen

1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet

1.2 Informationsförmedling och demonstrationer

2022-08-01 00:00:00

verkostot;viestintä

kommunikation;nätverk

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

4

Kehittämishanke (2014–2022)

Utvecklingsprojekt (2014–2022)

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Paikallinen/Alueellinen

Lokal/Regional

193577

Päättynyt

Avslutat

Haloo maaseutu! -viestintäverkosto Varsinais-Suomeen -hankkeella varmistetaan keskeytyksetön ja kattava maaseutuviestintä, joka aktivoi varsinaissuomalaisia maaseudun kehittämiseen ja tuo esiin maaseudun elinvoimaisuutta. Viestintäverkostoon sitoutetaan laaja joukko varsinaissuomalaisia maaseudun kehittämiseen osallistuvia tahoja. Tavoitteena on sopia yhteiset, konkreettiset toimenpiteet viestinnän osalta sekä varmistaa, että verkostoon kuuluvilla tahoilla on riittävät työkalut ja osaaminen toimenpiteiden toteuttamiseen. Tavoitteena on samalla varmistaa, että Haloo maaseutu- ja Haloo maaseutu II-hankkeissa saavutetut tulokset hyödynnetään täysmääräisesti Varsinais-Suomen maaseutuviestinnässä myös tulevaisuudessa.

2024-12-05 15:27:48

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)

Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020 (övergångsperiod 2021–2022)

Koulutus ja tiedonvälitys

Utbildning och information

Kehittämishanke

Utvecklingsprojekt

Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen

Informationsförmedling och demonstrationsåtgärder, utveckling

MARTTILA

S:T MÅRTENS

100

2024-12-05T13:27:48.977Z

Uusia virkistysmahdollisuuksia kylille

7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit

7.5 Fritid och investeringar i turism

2020-05-01 00:00:00

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

4

Teemahanke

Teemaprojekt

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Paikallinen/Alueellinen

Lokal/Regional

132403

Päättynyt

Avslutat

Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa sellaiset pienet investoinnit, joilla lisätään alueen asukkaiden erilaisia virkistäytymismahdollisuuksia. Alahankkeen kustannukset voivat olla maksimissaan noin 10 000 euroa.

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

2026-01-30 11:38:07

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Service på landsbygden och utveckling av byar

Investointi

Investering

Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit

Investeringar som gäller fritid och turism

MARTTILA

S:T MÅRTENS

75

2026-01-30T09:38:07.893Z

Uusia virkistysmahdollisuuksia kylille

7.0 Koordinointiosa 7 toimenpide

7.0 Koordineringsdel 7 åtgärden

2020-05-01 00:00:00

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

4

Teemahanke

Teemaprojekt

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Paikallinen/Alueellinen

Lokal/Regional

132403

Päättynyt

Avslutat

Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa sellaiset pienet investoinnit, joilla lisätään alueen asukkaiden erilaisia virkistäytymismahdollisuuksia. Alahankkeen kustannukset voivat olla maksimissaan noin 10 000 euroa.

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

2026-01-30 11:38:07

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Service på landsbygden och utveckling av byar

Koordinointiosa 7 toimenpide

Kordineringsdel 7 åtgärden

MARTTILA

S:T MÅRTENS

100

2026-01-30T09:38:07.893Z

Kyläkumppanit ja kansainväliset kaverit -esiselvityshanke

7.1 Selvitykset ja suunnitelmat

7.1 Utredningar och planer

2016-06-01 00:00:00

kylätoiminta;nuoret;verkostot

byaverksamhet;nätverk;ungdomar

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

4

Kehittämishanke (2014–2022)

Utvecklingsprojekt (2014–2022)

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Paikallinen/Alueellinen

Lokal/Regional

28470

Päättynyt

Avslutat

Hankkeen tarkoituksena on luoda edellytyksiä kansainvälisille hankkeille, joissa Jokivarsikumppanien alueen asukkaat ja yhdistykset toteuttavat yhteisöllisyyteen ja oman elinympäristön kehittämiseen liittyviä toimenpiteitä. Esiselvityshankkeessa kartoitetaan mahdollisuuksia ja toimintatapoja kyläaktiivien osallistumiselle kylätoimintaan tai johonkin kylälle tärkeää teemaan liityvään toimintaan toisessa maassa. Hankkeessa selvitetään mahdollisuudet lisätä Eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun hyödyntämistä erityisesti nuorten kansainvälistymisessä. Lisäksi aktivoidaan ystävyyskuntatoiminnan kehittämistoimenpiteitä.

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

2020-02-04 13:55:49

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Service på landsbygden och utveckling av byar

Kehittämishanke

Utvecklingsprojekt

Selvitykset ja suunnitelmat

Utredningar och planer

MARTTILA

S:T MÅRTENS

100

2020-02-04T11:55:49.638Z

Kansainvälistymisen virtuaaliset mahdollisuudet

7.1 Selvitykset ja suunnitelmat

7.1 Utredningar och planer

2020-10-01 00:00:00

Digitalisaatio/digitalisointi;Kansainvälisyys/kansainvälistyminen

Internationell/Internationalisering;digitalisering

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Livskraftscentralen i Sydvästra Finland

4

Kehittämishanke (2014–2022)

Utvecklingsprojekt (2014–2022)

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Paikallinen/Alueellinen

Lokal/Regional

144833

Päättynyt

Avslutat

Tämän esiselvityshankkeen tavoitteena on selvittää ne tavat joilla kansainvälistä yhteistyötä voitaisiin tehdä erilaisilla etäratkaisuilla ja millaisia sisältöjä kv. yhteistyössä voisi olla etäyhteyksiä käytettäessä. Lisäksi selvitetään, mitkä Jokivarsikumppanien kansainvälisistä kumppaneista olisivat kiinnostuneita lähtemään tällaiseen etäyhteyksin toteutettavaan hankkeeseen. Esiselvityshanketta tarvitaan, koska koronaepidemian aiheuttama tilanne on aivan uudenlainen eikä jokivarsikumppanien kansainvälisessä yhteistyössä ole aiemmin laajasti hyödynnetty etäyhteyksiä. Ennen varsinaisen kv. hankkeen käynnistämistä on siis selvitettävä, millaiset sisällöt olisivat alueen toimijoiden mielestä kiinnostavia ja toimivia etänä toteutettavassa hankkeessa ja millaisia teknisiä ratkaisuja on tarjolla.

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

2022-01-28 11:27:11

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Program för utveckling av landsbygden i Fastlands Finland 2014–2020

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Service på landsbygden och utveckling av byar

Kehittämishanke

Utvecklingsprojekt

Selvitykset ja suunnitelmat

Utredningar och planer

MARTTILA

S:T MÅRTENS

100

2022-01-28T09:27:11.357Z