Hanke
Investointihanke - 329398

Äänentoistolaitteita koululais- ja lastenkonsertteihin

Satasoittoyhdistys ry

- 31.12.2025

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Satasoittoyhdistys hakee pientä äänentoistolaitteistoa koululais- ja lastenkonsertteja sekä työpajoja varten. Lisäksi äänentoistoa voidaan hyödyntää Satasoiton ilmaiskonserteissa, joita viime vuonna oli 11 kappaletta, tavoittaen noin. 900 kuulijaa. Kohderyhmänä ja hyödynsaajana lapset ja nuoret 1-17 vuotiaat. Äänentoistolaitteiston avulla Satasoittoyhdistys voi tarjota nuorille muusikoille mahdollisuuden keikkailla Satasoiton järjestämissä tilaisuuksissa. Äänentoistolaitteistoa voidaan myös hyödyntää kouluissa tai muualla järjestettäviin lapsille ja nuorille suunnattuihin ilmaiskonsertteihin. Satasoitto-festivaalin yhteydessä sekä kesän aikana vuosittain järjestetään erilaisia tapahtumia nuorille, joissa äänentoistolaitteistoa tarvitaan. Harrastevälineiden hankinnan vaikutuksena Satasoitto voi palkata nuoria muusikoita esiintymään entistä helpommin ja kustannustehokkaammin, ja näin tarjota kulttuuripalveluita suuremmalle yleisölle. Toteutusaikana Satasoiton 2025 festivaali 5.9 - 21.9 sekä koko vuosi 2025 sekä myös tulevat vuodet.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

329398

Loppumispäivämäärä

31.12.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Ydinmaaseutu

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Pienhankkeena toteutettava investointi

Toimenpiteen tyyppi

Pienhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Pienhankkeena toteutettava investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt