Hanke Kehittämishanke - 62285 Aisti aalto Pyhäjärviseudulla Leader Satasilta ry 05.02.2018 - 04.03.2021 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Aisti aalto Pyhäjärviseudulla ¿ tiedonvälityshankkeen tavoitteena on kehittää alueen vetovoimaa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnettuna kulttuuri- ja luontomatkailukohteena tiedottamalla valtakunnallisesta matkailun toimiala-, tutkimus- ja kehittämistiedosta. Tavoitteena on, että yhteistyön sekä toimialatiedon hyödyntämisen avulla nostetaan matkailutoimijoiden osaamistasoa sekä vahvistetaan alueellista kilpailukykyä. Pyhäjärviseutu on yhtenäinen markkinoitava matkailualue, josta löytyy kiinnostavia kulttuuriin, esihistoriaan, arkkitehtuuriin ja luontoon perustuvia matkailukohteita. Hankkeella edistetään alueen tunnettavuutta, kiinnostavuutta sekä matkailuelinkeinon kehittymistä alueella. Hankkeen kohderyhmänä ovat alueen matkailuun liittyvät toimijat eri toimialoilta, kuten kunnat, elinkeino, yritykset ja yhdistykset. Leader Pyhäjärviseudun ja Leader V-S Jokivarsikumppanien rahoittamassa hankkeessa luodaan alueellinen matkailustrategia, järjestetään koulutusta, tapahtumia ja opintomatkoja ja verkostotapaamisia, panostetaan laatuun sekä kestävään matkailuun, edistetään liiketoimintaosaamista, markkinoidaan aluetta sekä edistetään matkailupalveluiden kehittämistä Pyhäjärviseudulla. Hankkeessa kartoitetaan ja selvitetään olemassa olevia matkailun myyntikanavia alueella sekä tehdään tarvekartoitusta siitä, millaisille tuotteille matkanjärjestäjillä ja/tai matkailijoilla on kysyntää. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 62285 Aloituspäivämäärä 05.02.2018 Loppumispäivämäärä 04.03.2021 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat aktiviteettimatkailu hyvinvointimatkailu markkinointi ruokamatkailu verkostot yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Pyhäjärviseutu ry Toteutuskunta EURA Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: