Hanke
Kehittämishanke - 12233

Äkräs

Lapin ammattikorkeakoulu Oy

31.10.2015 - 27.02.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Äkräs-hankkeen tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta metsäalasta ja metsäalan yrittäjyydestä uusien, pelillisien ja pinnalla olevien teknologioiden ja menetelmien avulla. Äkräs-hanke on jatkoa aiemmin aloitetuille toimille ja avaa kokonaan uusia polkuja ja pidemmälle vietyjä toteutuksia saavuttaakseen suosiota ja tietoisuutta nuorten keskuudessa. Tuottava Tuohi-hankkeen aikana huomattiin, että kiinnostus peli toteutuksiin on lapsilla ja nuorilla korkealla. Mutta ei riitä, että toteutettuna on yksi hyvä kokonaisuus. Nuoriso tarvitsee koko ajan uusia virikkeitä ja mielenkiintoisia toteutuksia, joiden kautta heille on mahdollista tuoda tietoutta myös oikeista ja tärkeistä asioista. Myös metsäala kehittyy tänä päivänä vauhdilla ja uusi teknologia on vienyt pois nuorison tietoisuuden luonnosta ja luontoarvoista. Pyrimme Äkräs-hankkeella kääntämään tilannetta siihen, että peliteknologian kautta herätämme uudelleen nuorison kiinnostuksen luonnosta, metsästä ja siihen liittyvistä toiminnoista. Hankkeen yleisenä tavoitteena on vahvistaa nuorten ja kaupunkilaismetsänomistajien metsätalouden ja luonnon tietämystä sekä tehostaa edelleen metsätalouden viestintää osana biotalouden kasvua.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

12233

Aloituspäivämäärä

31.10.2015

Loppumispäivämäärä

27.02.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, kehittäminen

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt