Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 108106 Alasen rannan kehittämishanke Laasalan kyläseura ry 01.01.2020 - 25.01.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Laasalan kyläseura suunnittelee hanketta Alasen rannan kehittämiseksi. Hankkeen tarkoituksena on lisätä kyläkeskuksena toimivan Alasen rannan viihtyisyyttä ja käyttöä. Päätavoitteena on lisätä Laasalan kylän vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta. Lisäksi hankkeen tavoitteena on mahdollistaa esteetöntä virkistys- ja harrastustoimintaa, huomioiden myös alueelliset tarpeet; väestön ikärakenne, vammaispalvelut sekä erityisryhmät, sekä myös mahdolliset paluumuuttajat. Hankkeen myötä ranta-alueen käyttömahdollisuudet ja sesonkiaika kasvavat. Toteutuessaan hanke mahdollistaa aktiivisen elämäntavan ylläpidon, lisää alueen asukkaiden hyvinvointia, ja mahdollistaa osallistumisen tasavertaisena toimijana rajoitteista huolimatta. Rannan kunnostus tukee myös alueen lisääntyvää matkailua. Hankkeessa on tarkoituksena rakentaa laituri, uusia kotakeittiö, asentaa rännit ja lumiesteet saunamökkiin, hankkia harrastevälineitä, maalata laavu, järjestää sähköistys, ja sen myötä valaistus sekä vedenkierrätysjärjestelmä avantouintia varten, kaataa puita sekä kunnostaa rantaa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 108106 Aloituspäivämäärä 01.01.2020 Loppumispäivämäärä 25.01.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kuudestaan ry Toteutuskunta SOINI Tukiprosentti: 65,00 % Jaa: