Julkinen hankekuvaus
Nivalan Eränkävijät Ry:n tarkoituksena on hankkia ammuntasimulaattori. Simulaattorin valvontaan ja käyttöön koulutetaan 5-10 henkilöä. Ammuntailtoja ja -päiviä järjestetään noin kolmena päivänä viikossa. Käyttäjien kulut pyritään pitämään mahdollisimman pienenä, huomattavasti pienempänä kuin ruutiaseella tapahtuvan harjoittelun. Simulaattorin käyttäjiä ovat käytännössä kaikki alueen asukkaat jotka ovat kiinnostuneita ammunnasta ja metsästyksestä,myös ympäristö kuntien. Tavoitteena on saada varsinkin nuoret ja naiset innostumaan hyvään ja luonnonläheiseen metsästysharrastukseen. Tässä tavoitteessa simulaattori on hyvä ponnahduslauta päästä tutustumaan metsästykseen kokeneitten metsästäjien kanssa. Monella metsästyksestä ja ampumaharrastuksesta kiinnostuneella ei esimerkiksi kotona ole harrastajaa jonka mukana pääsisi tutustumaan näihin lajeihin. Yksi tavoitteista on niin sanotun "ukkoutumisen" estäminen metsästysseurassa. Simulaattoria tullaan käyttämään myös metsästäjätutkinnon kursseilla jossa se on erinomainen ja turvallinen väline opettaa aseen turvallista käsittelyä ja muunmuassa oikeita ampuma etäisyyksiä. Myös erilaiset tapahtumat esimerkiksi messut ovat paikkoja joihin laitteisto voidaan viedä, koska laitteisto on siirrettävä versio. Myös vuokraus on mahdollista. Jokilaaksojen Poliisi voi käyttää simulaattoria osana harjoitteitaan. Hirviseurueet hyötyvät simuloidusta hirven pyynnistä parempien ja varmempien laukausten ja aseen käsittelyn muodossa. Myös suur-riista vahinko apu (SRVA) henkilöstö hyötyy muunmuassa simuloidusta karhun hyökkäyksesta harjoituksena.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Hankenumero
44924
Aloituspäivämäärä
30.04.2017
Loppumispäivämäärä
20.03.2019
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Yleishyödyllinen investointihanke
Alatoimenpide
7.4 Maaseudun palvelut
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Maaseudun palvelut, investointi
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili