Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 34445 Ampumaradan kunnostaminen ympäristöluvan vaatimuksen mukaiseksi Rantsilan Riistamiehet ry 01.03.2017 - 25.04.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Rantsilan Riistamiehet Ry on perustettu vuonna 1962. Seuran toiminta on todella aktiivista: seurassa on noin 600 jäsentä, joista noin puolet on maanomistajia ja toinen puoli maksavia jäseniä. Aktiivimetsästäjiä seurassa on noin 150 henkeä. Lisäksi reserviläisiä on noin 200 henkeä. Seuralla on käyttöoikeus yhteensä noin 50 000 hehtaarin laajuiseen metsäalueeseen. Nykypäivän kiireisen elämänmenon vastapainoksi metsästyksestä haetaan virkistystä ja voimaa arkiseen aherrukseen. Saaliin saaminen sen materiaalisen arvon perusteella on pääsääntöisesti muuttunut ja pääpainoksi harrastuksesta saatavaksi lisäarvoksi on muodostunut samaa harrastavien kanssa yhdessä oleminen ja luonnossa oleskelu. Metsästys- ja luontoharrastus onkin Rantsilassa merkittävä harrastusmuoto ja osa paikkakunnan identiteettiä. Harrastustoiminta tarvitsee kunnolliset puitteet pysyäkseen vahvana. Rantsilan ampumarata suljetaan, mikäli sinne ei tehdä ympäristöluvan vaatimia toimenpiteitä. Lisäksi laitteisto on vanhentunut ja altistaa vakaville onnettomuuksille. Ampumaradan puutteista kerrotaan tarkemmin toteuttamissuunnitelmassa. Tämän hankkeen tavoitteena on luoda ampumarata kokonaan uuteen uskoon, jotta ympäristölupa pysyy voimassa ja harrastustoimintaa voidaan jatkaa turvallisessa ympäristössä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 34445 Aloituspäivämäärä 01.03.2017 Loppumispäivämäärä 25.04.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Keskipiste-Leader ry Toteutuskunta SIIKALATVA Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % Jaa: