Hanke Kehittämishanke - 287521 Arctic Food Plus Oulun Ammattikorkeakoulu Oy - 31.10.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Ruokamatkailu tarjoaa parhaimmillaan matkailijalle elämyksellisiä ja osallistavia kokemuksia, ja sen kautta voidaan kehittää matkailualueiden vetovoimaisuutta paikallisuus, vastuullisuus ja ympärivuotisuus huomioiden. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi, Oulu2026, ja sen mukanaan tuoma lisääntynyt asiakasmäärä on erinomainen tilaisuus tuoda esiin myös alueen ruokamatkailupotentiaalia. Ruokamatkailun kehittäminen onnistuneesti vaatii kuitenkin asiakasymmärrystä, vahvaa viestintää, vastuullisuuden huomioimista, tarinoiden merkityksen ymmärtämistä sekä alan toimijoiden osaamisen lisäämistä ja vahvaa yhteistyötä. Oulun ammattikorkeakoulun, Oulun kulttuurisäätiön ja Kajaanin ammattikorkeakoulun Arctic Food Plus -hankkeen tavoitteena on selvittää, millainen asiakas alueelle tuleva ruokamatkailija on, rakentaa yhteinen tarina, jota haluamme hänelle kertoa ja saada yritykset hyödyntämään tarinallisuutta toiminnassaan. Hankkeen kohderyhmänä ovat ruoka- ja matkailuyritykset Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella. Hanke toteutetaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 1.9.2024-31.10.2026. Hankkeen toimenpiteissä lisätään asiakasymmärrystä ja kerätään hyviä käytänteitä, rakennetaan yritysten yhteistä tarinaa Arctic Food Lab -brändin pohjalta lisäten yritysten osaamista tarinallistamisessa, sekä hyödynnetään Arctic Food Corner -konseptia yritysten osaamista ja yhteistyötä kehittävien tilaisuuksien järjestämisessä. Lisäksi tuotetaan ruokamatkailuun liittyviä julkaisuja ja viestitään ajankohtaisista teemoista aktiivisesti. Arctic Food Plus -hankkeella edesautetaan ruoka- ja matkailutoimijoiden verkostoitumista ja uusien ruokamatkailukonseptien syntymistä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 287521 Loppumispäivämäärä 31.10.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Nuorten viljelijöiden ja yritystoiminnan yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Alueiden välinen Kohdealue SO7 Asiasanat Elintarvikkeet Kansainvälisyys, kansainvälistyminen Liiketoimintaosaaminen Markkinointi, markkinaosaaminen Matkailu Ajankohtaista hankkeesta 21.2.2025 Keväällä 2025 kehitetään ruokamatkailun tarinaa ja hakukonenäkyvyyttä Arctic Food Plus -hankkeessa tullaan järjestämään kevään aikana viisi tapahtumaa: Pohjoisten makujen matkassa! Ruokamatkailun tarinallistaminen, 28.3. Kajaani Pohjoisten makujen matkassa! Ruokamatkailun tarinallistaminen, 10.4. Raahe Google-yritysprofiilit kuntoon! 29.4. Oulu Google-yritysprofiilit kuntoon! 14.5. Kainuu Pohjoisten makujen matkassa! Ruokamatkailun tarinallistaminen, 21.5. Syöte Lämpimästi tervetuloa mukaan kehittämään Oulu2026-alueen yhteistä ruokamatkailun tarinaa. Työpajassa tutustutaan tarinallistamisen työkaluihin ja pohditaan, miten niitä voisi hyödyntää omassa liiketoiminnassa. Google on ravintoloiden ja muiden ruokaan liittyvien yritysten tärkein markkinointikanava, joten vetovoimainen Google-yritysprofiili on näkyvyyden kannalta välttämätön. Tule mukaan kehittämään omaa yritysprofiiliasi, saat apua kouluttajalta sinua askarruttaviin kysymyksiin! Tapahtumat Tapahtuma 21.5.2025 klo9:00 - 13:00 Ruokamatkailun tarinallistaminen – Syöte Tapahtuma 14.5.2025 klo9:00 - 12:00 Google-yritysprofiilit kuntoon! – Kainuu Webinaari 4.2.2025 klo13:00 - 15:00 Tunnelma on puoli ruokaa -webinaari Hankkeen yhteyshenkilöt Heidi Ålander Tutkija, Kehittäjä, Hanketoimija Oulun Ammattikorkeakoulu Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta OULU Kokonaisrahoitus 525 023,01 € Yksityinen rahoitus 7 770,34 € Julkinen rahoitus 517 252,67 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 498 764,66 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 222 418,64 € Valtio: 276 346,02 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 18 488,01 € Julkisen rahoituksen osuus: 98,52 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 95,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Heidi Ålander Tutkija, Kehittäjä, Hanketoimija Hankkeesta muualla Kaikki hankkeen tapahtumat Jaa: