Julkinen hankekuvaus
Ärjänsaari hankittiin vuonna 2017 valtiolle luonnonsuojelualueeksi. Alueen luontoarvojen suojelu ja säilyttäminen on kaikkea Ärjänsaaren kehittämisen reunaehto, joka ohjaa saarella harjoitettavaa virkistys- ja matkailukäyttöä. Saaren virkistysrakenteet ovat päässeet rapistumaan viime vuosien vähäisen käytön myötä, ja kohteella vaaditaan ensi alkuun panostusta turvallisen ja viihtyisän kävijäkokemuksen turvaamiseksi. Suosittuna ja hyvin hoidettuna käyntikohteena saari on erinomainen kohde saada ihmiset kiinnostumaan Oulujärven luonnolle ominaisista luonto- ja kulttuuriperintöarvoista sekä tuoda kohderyhmille esiin luonto- ja kulttuuriperintöarvojen vaalimiseen liittyvää työtä ja sen merkitystä. Hankkeen myötä palveluiden kehittäminen Ärjänsaaren kehittämissuunnitelman 2024 mukaisesti tarjoaa uusia virkistys- ja toimeentulomahdollisuuksia paikallisille yhteisöille ja toimijoille. Pääasiallinen kohderyhmä hankkeessa ovat Ärjänsaaren luonto- ja kulttuuriarvoista kiinnostuneet kävijäryhmät, joille halutaan tarjota hyvät puitteet tutustua saaren omalaatuiseen luonto- ja kulttuuriperintöön. Ärjänsaaren kehittämissuunnitelmassa linjattuja keskeisiä kävijäryhmiä ovat: paikalliset päiväkävijät, kotimaiset luonnossa liikkujat, työyhteisöt Kainuun ja Oulun alueelta sekä kansainväliset matkailijat. Hankkeen tavoitteet: - Saaren luontoarvojen tietopohjan täydentäminen - Arvokkaiden elinympäristöjen kunnostaminen ja hoito, monimuotoisuuden lisääminen - Ympäristökasvatus; saaren luontoarvojen ja suojelualueilla harjoitetun luonnonhoidon merkityksen esiintuominen - Saaren houkuttelevuuden kasvattaminen uudenlaisille kävijäryhmille - Rakennusperintökohteiden hoitoon liittyvä suunnittelu, koulutus ja kehittäminen - Kulttuurikohteiden ja -maiseman hoito - Alueen luontoarvojen turvaaminen käytön ja kävijämäärien kasvaessa - Kävijäturvallisuuden, viihtyvyyden ja saaren toiminnallisuuden parantaminen - Vuorovaikutuksen, osallistamisen ja yhteisen Ärjän toimintakulttuurin vahvistaminen
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Hankenumero
64757
Aloituspäivämäärä
28.02.2018
Loppumispäivämäärä
05.05.2020
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Yleishyödyllinen investointihanke
Alatoimenpide
7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Kulttuuri- ja luonnonperintö, investointi
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili