Hanke Kehittämishanke - 282997 Art Town-POEM-Tartu – Calligraphy POEM ry - 31.07.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Saimme syksyllä 2023 vinkin, että virolainen kalligrafi Rein Maantoa olisi kiinnostunut yhteistyöstä eli hän olisi valmis tekemään POEM ry:n sanataidenäyttelyn runoista kalligrafeja. Olimme yhteydessä häneen mänttäläisen taiteilijan Raine Saarmanin kautta ja lähetimme hänelle muutamia runoja kokeeksi. Ryhdyimme työryhmänä, johon kuuluu Rein Maantoa, Raine Saarman (kuraattori) sekä Tomi Voronin (tuottaja), viemään suunnitelmaa eteenpäin. POEM ry valittiin hankkeen kokoavaksi taustavoimaksi sekä rahoitusten hakijaksi. Näyttelyyn on valittu runoilijoita 12 ja heistä 3 on virolaisia, 4 poemlaisia ja 5 suomalaista, kansallisesti merkittäviä ja jollain lailla POEM ry kytköksen omaavia: Contra, Heidi Iivari, Aapo Ilves Matti Kivilahti, Reetta Huttunen, Teemu Paarlahti, Tomi Voronin Aino Suhola, Arto Juurakko, Eine Joutsijoki, Harri Hertell, Paula Noronen Rein Maantoa on saanut runo-, nimiö- sekä näyttelytaulut (yht. 14 kpl) valmiiksi, ne on toimitettu Virosta Suomeen kehystettäväksi ja niistä kootaan näyttely, jonka avajaiset ovat toukokuussa 2025 Taidekaupungissa ArtHotel Honkahovin (tai vastaavan) tiloissa Mänttä-Vilppulassa. Näyttelyn avajaiset ovat poikkitaiteelliset, eli tapahtumassa esiintyy runoilijoiden lisäksi Merikanto-opiston opettajia sekä entisiä että nykyisiä oppilaita, performanssitaiteilija Virosta ja luonnollisesti kuvataiteen edustajana kalligrafi Rein Maantoa. Näyttely jää avajaisten jälkeen kuukauden ajaksi näytille Mänttään. Kesäkuussa 2025 näyttelyllä on uudet avajaiset. Tällä kertaa Virossa, Tartossa (Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024). Nyt haettavalla rahoituksella katetaan näyttelyn kuraattorin ja tapahtumatuottajan vierailu Tartossa sekä sinne avajaisiin lähtevien (yht. 4) matka- ja majoituskuluja. Tarton jälkeen näyttely kiertää muutaman kuukauden Suomessa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 282997 Loppumispäivämäärä 31.07.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Kansainvälinen Kohdealue SO8 Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä PoKo ry Toteutuskunta MÄNTTÄ-VILPPULA Kokonaisrahoitus 9 500,00 € Yksityinen rahoitus 1 900,00 € Julkinen rahoitus 7 600,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 7 600,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 3 268,00 € Valtio: 1 520,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 2 812,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Jaa: