Hanke
Investointihanke - 307425

Asukaspuisto Hiljanpihan kunnostus

Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys ry

- 31.12.2025

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys haluaa kunnostaa ja kehittää kylätalo, Kyläpirtin, pihapiirissä olevaa Asukaspuisto Hiljanpihaa niin, että se palvelee lapsiperheitä ja paikallista päiväkotia leikkipuistona nykyistä paremmin sekä turvallisemmin ja on käyttäjille viihtyisä paikka leikkiä, harrastaa ja järjestää tapahtumia. Puistossa olevat leikkivälineet, keinut ja mökkirakenteet ovat osin rikkinäisiä ja kuluneita. Osa niistä on kulunut käytössä, osa on hankittu puistoon kierrätyksen kautta. Leikkipuistoalue on lisäksi luonnon muovaaman epätasainen kantoineen ja töyssyineen, mikä hankaloittaa puistossa kulkemista niin jalan kuin lastenvaunuillakin. Kyläpirtin pihalta ja puiston rinteestä leikkialueelle tuleva hulevesi ohjataan myös pois leikkialueelta. Puistossa liikkumista helpotetaan tasaamalla leikkialueen maapohja ja kunnostamalla sinne ohjautuvat polut. Tilaan hankitaan ja asennetaan uudet keinulauta ja keinusetit unohtamatta vauvaikäisiä. Lahjoituksena saatu leikkimökki kunnostetaan ja puistossa lähinnä leikkivälinevarastona toimineesta maitolaiturista rakennetaan leikkipaikaksi sopiva kioski hyllyineen ja terasseineen. Leluille rakennetaan säilytyslaatikko. Parin hehtaarin kokoinen puistoalue on tarkoitus säilyttää edelleen mahdollisimman luonnontilaisena (leikkialuetta lukuun ottamatta) niin, että puut, luonnonkasvit, linnut sekä muu eliöstö viihtyy alueella. Aikanaan tehtyjä pensas- ja kukkaistutuksia uusitaan leikkialueen läheisyydessä istutuksille varatuilla paikoilla. Tavoitteena on myöhemmin myös jatkaa puiston kehittämistä niin, että alueella voitaisiin pitää esimerkiksi pienimuotoisia konsertteja ja nähdä teatteria katetulla näyttämöllä. Tulevaisuudessa rakennettavan esiintymislavan on määrä tukea kirkonkylässä viriävää harrastustoimintaa. Asukaspuisto Hiljanpiha tulee myös olemaan osa kirkonkylän keskustaan suunniteltavaa esteetöntä ulkoilu/taidereittiä, joka toteutetaan yhdessä luonnon ennallistamis- eli Helmi-hankkeen kanssa.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

307425

Loppumispäivämäärä

31.12.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Ulompi kaupunkialue

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Pienhankkeena toteutettava investointi

Toimenpiteen tyyppi

Pienhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Pienhankkeena toteutettava investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt