Hanke Valmisteluraha - 261954 Asumisen uudet tuulet maakuntien rajoilla – kehittämishankkeen toteutettavuusselvitys Pihtiputaan kunta - 30.09.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Maakuntien rajoilla - pohjoisessa Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa sekä läntisessä Pohjois-Savossa - on tunnistettu yhteisiä asumisen haasteita. Hyvä työllisyyskehitys ja valmisteilla olevat mittavat vihreän siirtymän hankkeet vaikuttavat merkittävästi alueen tuleviin kehitysnäkymiin ja työvoimatarpeisiin. Jyväskylän ammattikorkeakoulun Ammattilaisia maaseudulle -esiselvityksen mukaan asuntojen yksipuolisuus, ikä ja vähäinen tarjonta ovat jo nyt este työvoiman saatavuudelle ja yritysten kasvulle pohjoisessa Keski-Suomessa. Toisaalta eri kunnissa on julkisia rakennuksia tyhjillään tai vajaakäytöllä ja niitä on tulossa lähivuosina lisää. On tärkeää ennakoida kiinteistöjen mahdollista muokkausta muuhun käyttötarkoitukseen. Lisäksi hiilineutraaliustavoitteiden saavuttaminen edellyttää uudenlaista ajattelua ja rakentamisen kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntämistä. 19 kunnan koalitio kolmen maakunnan alueelta suunnittelee yhdessä Älykkäät kylät -hanketta, joka pyrkii vastaamaan ja löytämään ratkaisuja edellä kuvattuihin haasteisiin. Mukana kuntaryhmässä ovat Sydänsuomessa kunnat (Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas ja Viitasaari), Nivala-Haapajärven seutu NIHAKin toiminta-alueen kunnat (Nivala, Haapajärvi, Reisjärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi ja Sievi) sekä Kehitysyhtiö SavoGrow Oy:n kunnat (Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo ja Vesanto). Asumisen uudet tuulet maakuntien rajoilla - kehittämishankkeen toteutettavuusselvityksessä kartoitetaan mukana olevien kuntien tarkempia asumisen kehittämistarpeita ja kiinnostuksen kohteita. Kartoituksen perusteella kirkastetaan varsinaisen kehittämishankkeen tavoitteet ja toimenpiteet sekä toimijoiden roolit hankkeen eri työpakettien toteutuksessa. Valmistelurahalla valmistellaan aiesopimus, jossa kuvataan laajemman asumisen kehittämishankkeen idea, kumppaneiden hakeminen hankkeeseen, hankkeen tavoite ja se, miten hankkeessa viestitään, verkostoidutaan ja osallistetaan. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 261954 Loppumispäivämäärä 30.09.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Valmisteluraha Alatoimenpide Älykkäät kylät yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Älykäs kylä -valmisteluraha, 5 000 € Hankeluonne Alueiden välinen Kohdealue SO8 Asiasanat Etätyö, paikkariippumaton työ Monipaikkaisuus Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Älykäs sopeutuminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta PIHTIPUDAS Kokonaisrahoitus 5 000,00 € Julkinen rahoitus 5 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 5 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 2 150,00 € Valtio: 2 850,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Jaa: