Hanke
Kehittämishanke - 339389

Aurinkomaatalous osana kestävää ja kannattavaa maataloutta Kaakkois-Suomessa

Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT

- 31.05.2027

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

”Aurinkomaatalous osana kestävää ja kannattavaa maataloutta Kaakkois-Suomessa” kehittämishankkeen tavoitteena on lisätä alueen maaseudun elinvoimaa ja kestävää kehitystä uusimman teknologian avulla. Hankkeessa tehdään kattava selvitys aurinkomaatalouden, eli aurinkovoiman- ja maatalouden yhteistuotannon mahdollisuuksista ja haasteista Kaakkois-Suomen alueella. Hankkeen osatavoitteina ovat: 1. Maatalouden kannattavuuden parantaminen ja alueen maaseudun elinvoiman lisääminen, 2. Uusiutuvan energian tuotannon ja vihreän siirtymän edistäminen aurinkomaatalouden avulla ja 3. Yhteistyöverkoston kehitys maatilojen uusiutuvan sähköntuotannon investointien toteuttamiseksi. Hankkeen päätoteuttajana on LUT-Yliopisto ja yhteistyökumppanina MTK-Kaakkois-Suomi ry. Hankkeen tulosten avulla tavoitteena on tuoda uutta virtaa Kaakkois-Suomen maaseuduille teknologisen kehityksen ja uusien toimintamallien avulla, kuitenkaan perinteistä maatalouselinkeinoa häiritsemättä. Tavoitteisiin pääsemiseksi hankkeessa toteutetaan kattava selvitys aurinkomaatalouden potentiaalista, käytännön haasteista ja ympäristövaikutuksista. Lisäksi hankkeessa edistetään investointien toteutumiseen vaadittavaa yhteistyötä maatalousyrittäjien ja muiden toimijoiden välillä työpajojen ja seminaarien avulla. Hankkeessa syntyvät tulokset jaetaan vapaasti alueen toimijoille erilaisessa muodossa, kuten paikkatietoaineistoina ja visuaalisena materiaalina. Ensisijaisena kohderyhmänä ja hyödynsaajina hankkeessa ovat alueen maatalousyrittäjät. Hankkeen kohdealueena on Kaakkois-Suomi ja toteutusaikana 1.9.2025 - 31.5.2027.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

339389

Loppumispäivämäärä

31.05.2027

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Maaseututyyppi

Ulompi kaupunkialue

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt