Hanke Kehittämishanke - 10631 BerryGrow Kehitysyhtiö Savogrow Oy 01.07.2015 - 17.06.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus BerryGrow -hankkeen tavoitteena on turvata kotimainen erikoiskasvituotanto ja parantaa sen kilpailukykyä suhteessa ulkomaiseen tuotantoon. Tähän päästään tehostamalla ja uudistamalla viljelymenetelmiä entistä kustannustehokkaammiksi ja ympäristöystävällisemmiksi. Toiminnan keskiössä on Marjanviljelyn koetila Suonenjoella, missä sovelletaan tutkimustuloksia pohjoisiin ilmasto-olosuhteisiin, tehdään soveltavaa koetoimintaa ja uusien viljelymenetelmien sekä teknologian käyttöönoton pilotointia. Lisäksi hankkeen tavoitteena on parantaa erikoismaatalouden riskienhallintaa ja sopeutumista ilmastonmuutokseen kehittämällä viljelymenetelmiä ja -tekniikoita, joilla voidaan turvata satoa äärisääilmiöiden varalta sekä hyödyntämällä Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen asiantuntemusta ja aikaisempia tutkimuksia kasvintuhoojien osalta. Hankkeen toiminta tukee sekä edesauttaa Pohjois-Savon maaseudun kehittämissuunnitelman 2014-2020 tavoitteita erikoismaatalouden osalta sekä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tavoitteita mm.tiedonvälityksen, innovaatioiden ja yhteistyön osalta. Itä-Suomen yliopiston kanssa tehtävässä yhteistyössä kartoitetaan tautiongelmien laajuus marjaviljelmillä Pohjois-Savossa sekä sovelletaan uusia molekyylibiologian menetelmiä kasvintuhoojien nopeaan tunnistamiseen maa- ja kasvinäytteistä. Luonnonvarakeskuksen osiossa selvitetään mansikan ja vadelman taimien mukana kulkeutuvia kasvintuhoojia ja mahdollisesti tuhoojiksi kehittyviä eliöitä, selvitetään tiloilla fungisidi- ja insektisidiresistenssin esiintymistä. Hanke on yhteistyöhanke, missä Kehitysyhtiö SavoGrow Oy on vastuullinen toteuttaja ja osatoteuttajina tuensiirtosopimusten kautta ovat Itä-Suomen yliopisto ja Luonnonvarakeskus (Luke). Hankkeen toteutusaika on 1.7.2015- 31.12.2018. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 10631 Aloituspäivämäärä 01.07.2015 Loppumispäivämäärä 17.06.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat marjanviljely resurssitehokkuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Toteutuskunta SUONENJOKI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: