Hanke Kehittämishanke - 30694 Biohajoavien liiketoimintamahdollisuudet Tunturi-Lapissa Muonion kunta 01.09.2017 - 25.06.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa laaditaan alueen biohajoavien raaka-aineiden lähdekartoitus ja sen pohjalta kattava suunnitelma biohajoavien jätteiden käsittelyketjusta ja prosessoinnista, käsittelyssä syntyvien tuotteiden tuotannosta ja käyttömahdollisuuksista sekä ko. kiertotalouden investointitarpeista. Hankkeen aikana tuotetaan selvitys kannattavan toiminnan edellytyksistä ja raaka-ainepotentiaalin ja lopputuotteiden tarjoamista liiketoimintamahdollisuuksista. Hankkeen tuotoksena toteutetaan myös tiedotussuunnitelma seutukunnan kunnille ja yrityksille sekä kuntien asukkaille ja matkailijoille biohajoavien jätteiden keruusta ja jatkojalostamisesta. Hankkeen tarkoituksena on siis selvittää miten hyödynnetään niin alueella syntyvä kuin ohikuljetettavakin biohajoava aines energiatuotannossa ja/tai maanparannusaineina ja edistää tämän toimialan yrittäjyyden syntymistä Länsi-Lappiin. Hanke pohjautuu Suomen hallitusohjelmaan, Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteisiin, Kestävää kasvua ja työtä ¿maakuntaohjelmaan, Tunturi-Lapin aluestrategiaan, Kyläkulttuuria tuntureiden maassa ry:n Kipinää Tunturi-Lappiin 2020 ¿strategiaan sekä alueen kuntien kehittämisohjelmiin. Hanketta on valmisteltu yhdessä kaikkien Tunturi-Lapin kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Biohajoavien liiketoimintamahdollisuudet Tunturi-Lapissa ¿kehittämishankkeella tuotetaan koetoiminnan ja ekonomisten selvitysten muodossa tietoa toimialaa koskevaan päätöksentekoon ja yritysten yrityshankkeiden synnyttämistä varten. Hankkeella on vahva elinkeinollinen tavoite luoda uutta yritystoimintaa Tunturi-Lappiin / Länsi-Lappiin. Tällä alueella ja arktisissa oloissa ei vastaavaa selvitystä eikä koetoimintaa ole aikaisemmin tehty. Hankkeen vahvana taustana on myös alueen kansainvälinen matkailuelinkeino ja kuntien kehittämisohjelmien kestävän kehityksen tavoitteet, jotka edellyttävät myös ko. kehittämistoimiin tarttumista pohjoisella, asutun maailman puhtaimman ilman seutukunnalla. x Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 30694 Aloituspäivämäärä 01.09.2017 Loppumispäivämäärä 25.06.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous Kiertotalous bioenergia energiatehokkuus jäte lannan käytön tehostaminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Tunturi-Lappi ry Toteutuskunta MUONIO Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: