Hanke Kehittämishanke - 16895 Biotalouden perusta kuntoon Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ry 01.08.2016 - 08.04.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Biotalouden perusta kuntoon hanke pureutuu voimakkaasti kasvavien metsäpohjaisten raaka-ainetarpeiden keskeisimpien pullonkaulojen purkamiseen, joita ovat sulan maan kauden korjuukohteiden niukkuus ja metsän hyödyntämisen kannalta haasteellisten metsänomistusmuotojen lisääntyminen. Haasteita lähestytään koulutuspainotteisesti, konkreettisesti, käytännönläheisesti ja viimeisintä tutkimustietoa hyväksi käyttäen. Hankkeen tavoitteina ovat: pehmeiden maiden/ ympärivuotisen puun korjuun edistäminen, haasteellisten metsänomistusmuotojen purku ja metsänomistajien aktivointi uusilla keinoilla. Hankkeessa painottuu uusimman tutkimustiedon ja osaamisen koulutus ja vienti käytännön toimijoiden arkeen. Hankkeella tavoitellaan samalla konkreettisesti käytännön toimijoiden liiketoiminnan kasvua ja uusia työpaikkoja biotalouden perustan eli käytännön metsätalouden pariin. Hankkeen kohderyhmänä ovat: eri toimijoiden metsätoimihenkilöt, puun korjuuta suorittavat yrittäjät ja kuljettajat, metsurit ja metsänomistajat. Hankkeessa osallistujina on joukko käytännön toiminnassa mukana olevia eri yrityksiä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 16895 Aloituspäivämäärä 01.08.2016 Loppumispäivämäärä 08.04.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.1 Ammatillinen koulutus ja tietojen hankkiminen Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Koulutus, joka kohdistuu metsätalousalalle (90 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Biotalous Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta ÄÄNEKOSKI Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: