Hanke Kehittämishanke - 194634 Buustia businekseen 2022-2023 Yrityssalo Oy 01.06.2022 - 10.07.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tässä hankkeessa lähtökohtana yhteistyön ja vertaisoppimisen keinoin lisätä Salon maaseutualueen mikro- ja pienyritysten (< 50 hlöä) elinvoimaisuutta, resilienssikyvykkyyttä ja tulonlähteitä haastavissa poikkeustilanteissa ja niiden jälkeisessä muuttuneessa toimintaympäristössä. Hankkeessa myötävaikutetaan kohderyhmäyritysten muutoskyvykkyyteen ja mukautumiskykyyn kohdata muutokset työelämässä, omassa toimintaympäristössä ja omassa kilpailukentässä. Vertaistuen tuloksena syntyy oivalluksia ja uutta intoa omien suunnitelmien eteenpäin viemiselle ja kiinnostus liiketoimintojen uudistamiseen. Hankkeen tavoitteena on nostaa esille yrityksille merkityksellisiä kehittämistarpeita, uusia innovaatioita ja tulevaisuuden muutosajureita, ajankohtaisia kehittämisteemoja. Keskeisessä asemassa ovat ns. edelläkävijäyritykset/-yrittäjät, jotka näyttävät mallia ’kollegoille’. Tämä on samalla yrittäjien ja yritysten päätöksentekijöiden työkyvyn ylläpitämistä ja kehittämistä. Yrittäjillä on tarvetta kokemusten jakamiseen, erilaisten ratkaisumallien vertailuun ja vuoropuheluun. Hankkeen toimintamalli etenee seuraavalla konseptilla: 1. Maaseudun yritysten identifiointi, jotka ovat onnistuneet toteuttamaan merkittävän uudistuksen toiminnassaan – IDENTIFIOINTI 2. Tehdyn uudistuksen esille nosto esim. uutiskirjeissä ja paikallisissa medioissa – JULKISUUS 3. Tiedonjakotilaisuuden tmv. yritysten kohtaamisen järjestäminen muutoksen teemasta – VERKOSTOITUMINEN 4. Yritysvierailujen järjestäminen muille yrityksille tutustumaan toteutettuun muutokseen – VERTAISTUKI JA YHDESSÄ OPPIMINEN Esimerkkejä teemoista esim. digiloikka, vihreä siirtymä, kestävä kehitys ja hiiliviisaus, teknologian käyttö, laajemmat markkinat/kansainvälistyminen, omien tutotteiden/palvelujen uudistaminen/tuotekehitys, monikanavainen markkinointi ja tehokas myynti. Hankkeen tuloksena on rakennettu hyvinvointia maaseutualueelle ja yhteistoimintaa yli toimialarajojen kumppanuuden, osallisuuden ja vuorovaikutuksen keinoin. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 194634 Aloituspäivämäärä 01.06.2022 Loppumispäivämäärä 10.07.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 1.2 Tiedonvälitys ja esittelytoimet Toimenpiteen tyyppi Koulutus ja tiedonvälitys Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälitys ja esittelytoimet, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Uusi liiketoiminta Yritystoiminnan aloittaminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Ykkösakseli ry Toteutuskunta SALO Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: