Hanke Kehittämishanke - 110332 Digitie Etelä-Karjalan Kylät ry 16.03.2020 - 15.03.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Digitie -hanke tarjoaa kylätoimijakoulutuksena kylä- ja asukasyhdistysten digitaalisuutta edistävien toimintatapojen koulutus- ja neuvontapalveluja. Hankeen aikana opetellaan myös tuottamaan niin ääni- kuin videotallenteita kylien elämästä ja tapahtumista – luodaan Etelä-Karjalan Kyläradio. koulutuspalvelut tarjoavat kylätoimijoille vapaasti hyödynnettäviksi uusia teknologisia ratkaisuja sekä päivittävät jo totuttuja, käytössä olevia toimintamalleja. Palvelujen tavoitteena on yhdistyksen toiminnan kehittyminen, uudenlaisen yhteisöllisyyden kehittyminen, sosiaalisen osallisuuden lisääntyminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Palveluissa kannustetaan yhdistyksiä tekemään yhteistyötä yli totuttujen rajojen. Lisäksi opitaan hyödyntämään kylien markkinoinnissa uudenlaisia kanavia sekä tuotteita. Digitie -hanke edistää Etelä-Karjalan kylä- ja asukasyhdistysten digiloikkaa. Hankkeen konkreettisena tavoitteena on rohkaista, opastaa ja tukea yhdistyksiä kokeilemaan ja ottamaan käyttöön uusia digitaalisia tuotteita, palveluja ja toimintatapoja. Hanke toimii asiakaslähtöisesti. Se tarjoaa laajan valikoiman erilaisia koulutuspalveluja, joista kukin kylätoimija/kyläyhdistys voi valita toimenpiteet oman yhdistyksen tarpeen mukaan. Koulutuksen, verkostoitumisen, yhdessä tekemisen sekä yhteistyön avulla lisätään yhdistysten kykyä sopeutua muuttuvaan toimintaympäristöön ja kannustetaan kehittämään osaamista, toimimaan energiatehokkaasti ja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Hanke tukee yhdistysten uusien toimintatapojen käyttöönottoa, kuten paikkariippumattomat kokouskäytännöt. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 110332 Aloituspäivämäärä 16.03.2020 Loppumispäivämäärä 15.03.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Digitalisaatio/digitalisointi kylätoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Mervi Lintunen Järjestötoimija - Kylätoiminta Järvi-Suomen Kylät ry Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Länsi-Saimaa ry Toteutuskunta LAPPEENRANTA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Mervi Lintunen Järjestötoimija - Kylätoiminta Jaa: