Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 14294 E-S Arena Eknäs-Sikilän maaseutuseura ry 21.10.2015 - 18.12.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus E-S Arena hankkeella Eknäs-Sikilän maaseutuseura ry haluaa yhteistoiminnassa kylien urheilu- ja voimisteluseura Vire ry:n kanssa, olla luomassa mielekkäitä toimintapuitteita lapsille ja nuorille ja palauttamassa eri sukupolvien välistä yhteisöllisyyttä,. Tavoitteena on lisätä kyliemme elinvoimaa ja elämänlaatua vahvistamalla paikallista omaehtoista toimintaa. Emme aio tyytyä passiivisiksi sopeutujiksi suhteessa ulkoisiin muutoksiin, vaan olla oma-aloitteisia ja kehittää kyliemme houkuttelevuutta muuttuvassa maaseutuympäristössä. Maaseudun erilaistuva elinkeinorakenne luo uusia haasteita ja mahdollisuuksia ja tätä haluamme tukea vahvistamalla kyliemme yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja tasa-arvoa. Kyläseurojen yhteisomistuksessa oleva tontti monitoimikenttineen luo hyvät puitteet yhteistoiminnan vahvistamiseksi. Kyse on investointihankkeesta, jolla kehitetään monitoimikentän aluetta siten, että se luo viihtyisät ja luokseen kutsuvat puitteet eri ikäisille kyläläisille, olivatpa he sitten nykyisiä, tulevia, entisiä, kesä- tai lähialueiden asukkaita, erityiskohteena lapset ja nuoret ja heidän harrastusten mahdollistaminen turvallisessa ja kotia lähellä olevassa " meidän omassa paikassa", seniori-ikäisiä unohtamatta. Hanke on kyläyhteisöjen yhteishanke ja se rakentuu vahvalle talkootyölle. Hankkeen toimenpiteet ovat:1) kunnostaa alueella oleva pieni hirsirunkoinen rakennus toimimaan pukusuojana ja huoltotilana. 2) rakentaa kyliltä puuttuva yhteinen toimintatila eli lämmin kotarakennus, joka luo hieman erilaiset puitteet lasten ja nuorten kerhotoiminnalle ja kaiken ikäisten erilaisille kokoontumisille ja. 3) uudistetaan kentän kaukaloseinämät, raivataan ja pohjustetaan entinen pururata, hankitaan erilaista kiinteää urheiluvälineistöä ja lisätään koko alueen viihtyvyyttä ja turvallisuutta kohentamalla ympäristöä, rakentamalla turvalliset kulkuväylät pukusuojalta ja kodalta kentälle. Koko hanke pyrkii toimimaan osallisuuden edistämiseksi ja syrjinnän ehkäisemiseksi. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 14294 Aloituspäivämäärä 21.10.2015 Loppumispäivämäärä 18.12.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys SILMU ry Toteutuskunta PORVOO Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: