Hanke
Kehittämishanke - 17514

Elämyksellinen Botniaring

Kurikan kaupunki

01.12.2015 - 21.11.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Hanke toteutetaan Botniaringin alueella, alueen matkailutoimijoiden ja sidosryhmien keskuudessa. Hankkeen tavoitteena on kehittää Botniaringin alueen matkailuyritysten palveluja ja palveluprosesseja, matkailutoimijoiden sekä muiden toimialojen yhteistä toimintamallia, matkailun tuotteistamiseen liittyvää osaamista sekä matkailupalvelupaketointia huomioiden eri kohderyhmät. Hankkeessa on tärkeää sitouttaa alueen toimijat yhteistyöhön tavoitellun kehityksen saavuttamiseksi. Hankkeen aikana kootaan Botniaringin alueen matkailupalvelut ja aktiviteetit yhteen paikkaan ja ne linkitetään yhdessä kehitettävään verkostoon. Tavoitteena on markkinoinnin ja myynnin edistäminen sekä erityisesti sähköisen kaupan toimintamallin luominen. Hankkeen toimenpiteillä tavoitellaan seuraavia kohderyhmiä alueelle: toimivat ja uudet yritykset, moottoriurheilijat, alan yhdistykset ja kerhot, maahantuojat ja -piirimyyjät, testiryhmät, yleisöryhmät, tapahtumajärjestäjät, oppilaitokset ja media. Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä ovat alueen matkailua edistävät yritykset.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

17514

Aloituspäivämäärä

01.12.2015

Loppumispäivämäärä

21.11.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

16.3 Mikroyritysten yhteistyö

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyö

Toimenpiteen tarkenne

Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %)

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Asiasanat

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt