Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 67090 Elinkaaripuisto Joroisten Palveluasunnot ry 01.03.2018 - 10.04.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Joroisten Palveluasunot ry, Joroisten Oma osuuskunta, Joroisten kunta sekä paikalliset yhdistykset ja seurat haluavat toteuttaa yhteistyössä Joroisten kirkonkylän pääsisääntulotien varteen liikunnallistavan sekä kuntoa ja motorisia taitoja kehittävän ja ylläpitävän elinkaaripuiston, jossa on toimintoja "vauvasta vaariin/muoriin". Puisto sijaitsee keskeisellä paikalla Joroisten kirkonkylässä ja samalla se toimii kunnan käyntikorttina sekä palvelee puiston välittömässä läheisyydessä olevia vanhusten vuokrataloja, palvelutaloja, kouluja ja päiväkoteja. Lisäksi hyvästä sijainnista johtuen puisto palvelee kaiken ikäisiä joroislaisia ja sen toivotaan lisäksi houkuttelevan myös lähikuntien asukkaita sekä vitostien ohikulkijoita. Puistoon tulee eri laitteiden lisäksi esiintymislava, joten puistossa voi järjestää myös kulttuuritapahtumia. Puisto toimii luontevana kohtaamispaikkana eri sukupolville. Puisto on avoinna kaikille ja kaikkien vapaassa käytössä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 67090 Aloituspäivämäärä 01.03.2018 Loppumispäivämäärä 10.04.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Rajupusu Leader ry Toteutuskunta JOROINEN Julkisen rahoituksen osuus: 49,70 % Jaa: