Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 12023 Elinvoimaa luontokohteista Kainuuseen Metsähallitus 01.01.2016 - 31.12.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeella terävöitetään retkeilijöiden, luontomatkailuyritysten asiakkaiden ja muiden luonnossaliikkujien palveluja Kainuun luonnon kärkikohteilla. Hankkeen päämääränä on, että laadukkaat ja hyvässä kunnossa olevat luontokohteet palveluineen houkuttelevat yhä enemmän luonnossaliikkujia, luontoliikunnan terveysvaikutukset lisääntyvät, luontomatkailuyrittäjien asiakasmäärät kasvavat ja Kainuun maaseutu saa elinvoimaa vahvistuvan matkailun kautta. Hankkeen kohdealueet, Hiidenportin kansallispuisto Sotkamossa, Hossan retkeilyalue Suomussalmella ja Hepoköngäs Puolangalla ovat Kainuun suosituimpia luontokohteita. Hiidenportti on yksi Suomen 39 kansallispuistosta ja täten valtakunnallinen nähtävyys. Hossa on Kainuun suosituin käyntikohde, jonne houkuttelevat kaunis luonto, kulttuurihistoria ja luontoharrastusmahdollisuudet. Hepoköngäs on Suomen toiseksi korkein vesiputous, vanhastaan suosittu nähtävyys ja edelleen suosittu käyntikohde. Hankkeella rakennutetaan Hossan kulttuurihistoriallisesti merkittävällä nähtävyydelle, Värikalliolle, uusi katselulava. Lavalta voi ihailla noin 4000 vuotta vanhoja kalliomaalauksia. Nykyinen lava on elinkaarensa päässä eikä kävijöille voida enää pitkään tarjota turvallista tutustumiskäyntiä Värikallion äärelle. Uuden lavan asentamista edeltää nykyisen lavan purku ja poiskuljetus. Hankkeella myös uusitaan Hossan retkeilyalueen ja Hiidenportin kansallispuiston maastoviitoitus ja selvennetään reittimerkintöjä. Hossaan laaditaan lisäksi maastopyöräilylle oma reitistö ja merkitään se maastoon. Tällä vastataan kasvavaan maastopyöräilyreittien kysyntään. Hepokönkäällä uusitaan putoukselle johtava polku siltoineen ja parannetaan lähtöpaikan palveluja uusimalla yleisö-WC. Viestinnällisin keinoin tuodaan hankkeen kohdealueita esille ja tehdään niitä tunnetuiksi yhä uusille kävijäryhmille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 12023 Aloituspäivämäärä 01.01.2016 Loppumispäivämäärä 31.12.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Toteutuskunta SUOMUSSALMI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: