Hanke Kehittämishanke - 67324 Elinvoimaa Simojoesta Simon kunta 01.03.2018 - 17.01.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Elinvoimaa Simojoesta hankkeen kattotavoitteena on Simon maaseudun asuttuna pitäminen/ palvelujen säilyttäminen - Simojoen matkailukalastuksellisen potentiaalin nykyistä laajempi hyödyntäminen, joen elinkeinollisten mahdollisuuksien esille nostaminen ja ansaintamahdollisuuksiin tarttumiseen kannustaminen. Hankkeen toimenpiteet ja asukaslähtöisyys vahvistavat, elinvoimaisuuden kasvun myötä/ ohella, asukasviihtyisyyttä ja simolaista identiteettiä, unohtamatta Simojoen vetovoimaa uusien asukkaiden/ paluumuuttajien suhteen. Hanke on vahvasti Simon maaseudun asukkaiden tahtotilan mukainen - liikkeellepanevana voimana Simojokivarren alueen 12 osakaskuntaa, joiden jäsenmäärä lasketaan useissa sadoissa. Hankkeen toimenpiteet ovat yleishyödyllisiä. Vaikutukset heijastuvat suoraan/välillisesti koko Simon kunnan alueelle. Toimenpiteet vahvistavat myös nykyisten yritysten liiketoimintamahdollisuuksia, huolimatta siitä, että yrityskohtaisia toimenpiteitä hankkeessa ei tehdä. Simon kunnan toteuttaman hankkeen toteutusaika on 1.3.2018-31.12.2020. Hanke liittyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan ja sen toteuttamiseen haetaan EU:n maaseuturahaston osarahoitusta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 67324 Aloituspäivämäärä 01.03.2018 Loppumispäivämäärä 17.01.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat aktiviteettimatkailu kulttuuri Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Peräpohjolan Leader ry Toteutuskunta SIMO Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: