Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 155363 EmiTag laitteistohankinta Suunta-Jurva ry 01.05.2021 - 23.08.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Luontoliikunnan käsite voidaan määritellä hyvin laajasti. Luontoliikunta voidaan rinnastaa esimerkiksi ulkoiluun tai luonnon virkistyskäyttöön. Erilaisia lajeja rauhallisesta luontoliikunnasta kiinnostuneille ovat esimerkiksi geokätköily, hiihto, polkujuoksu, suunnistus, lumikenkäily, patikointi sekä sienestys ja marjastus. Tavoitteista tärkein on aktivoida ihmiset ja varsinkin nuoret liikkumaan entistä enemmän ja saamaan luontoliikunnasta itselleen sisältöä antava elämäntapa. Suunta Jurva yhdessä kolmen muun Kurikan alueen seuran kanssa järjestää monia tapahtumia kaikenikäisille. Haluamme kehittää turvallisia tapahtumia lapsille ja nuorille tarjoten elämyksiä luonnossa. Kosketusvapaa ja digitaalinen seurantajärjestelmä emiTag avustaa turvallisen ja asiakasystävällisen luontoliikuntapahtuman järjestämistä. Hankkeen toiminta-alueena on Kurikan ja sen lähialueen luontoliikuntatapahtumista kiinnostuneet. Kohderyhmänä on alueen asukkaat sekä suunnistuksen ja luontoliikunnan harrastajat ja matkailijat. Onnistuneet tapahtumat tuottavat lapsille ja nuorille elämyksiä luonnossa ja järjestämissämme tapahtumissa heidän suhteensa luontoon ja luonnossa liikkumiseen kasvaa. Toimintaa jatketaan ja kehitetään edelleen ajan kuvaan sopivaksi ja lapsille halutaan tarjota turvallisia tapahtumia myös tulevaisuudessa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 155363 Aloituspäivämäärä 01.05.2021 Loppumispäivämäärä 23.08.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta KURIKKA Tukiprosentti: 75,00 % Jaa: