Hanke Kehittämishanke - 185125 Enontekiön kylät ENONTEKIÖN KUNTA 01.01.2022 - 27.06.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Enontekiön 24 kylää poikkeavat toisistaan elinkeinorakenteen, ikärakenteen, historian, maiseman ja luonnon muovaamina. Luontaistalous on merkittävää kaikissa kylissä. Matkailu on erityisen tärkeä kolmessa kylässä, mutta vaikuttaa myös monissa muissa kylissä. Asukkaat arvostavat alueen historiaa ja kulttuurista pääomaa. Kyläläisillä on kokemus, että alueen ja sen ihmisten historian soisi saavan aiempaa paremmin tunnustusta ja näkyvyyttä. Kylien kehittämisen tarve on noussut Enontekiöllä viime vuosina säännöllisesti eri yhteyksissä. Kehityskohteista esiin on noussut mm. tarpeita rakennetun- ja luontoympäristön sekä palvelujen kehittäminen, kulttuurisen historian tarinallistaminen, oman kestävän elämäntavan kehittäminen sekä kylien halu osallistua enemmän alueella tapahtuvaan matkailuun. Enontekiön kylät -hankkeella kylät saavat tunnistettua omat vahvuutensa ja löydettyä oman tarinansa. Lisäksi kylät kartoittavat kehittämisen tarpeet ja ryhtyvät työstämään niitä valmiuksien mukaan eteenpäin. Hankkeessa tuetaan kylistä kertovaa viestintää ja hyödynnetään sitä kylien oman viestimisen ohella kunnan viestinnässä sekä matkailumarkkinoinnissa. Hankkeessa tarkastellaan asioita myös matkailun kannalta; miten kylät tai yrittäjyyttä suunnittelevat kyläläiset voivat lisätä osallisuutta alueella tapahtuvassa kotimaan ja ulkomaan matkailussa. Enontekiön kylät -hankkeessa järjestetään kaikille kylille työpajoja, joissa kartoitetaan kylän omaa identiteettiä, olemassa olevia vahvuuksia ja kehittämistarpeita. Projektipäällikkö tukee ja ohjaa kyliä toimenpiteissä ja kokoaa tietoa. Ostopalveluilla hankitaan lisäosaamista kylille nousseiden tarpeiden ja kylistä viestimisen tueksi. Hankkeen toimenpiteet lisäävät kylissä asukkaiden osallisuutta, vaikuttamisen mahdollisuuksia ja tietoa omasta kylästä sekä keinoista toteuttaa kehittämistarpeita. Nämä kaikki yhdessä lisäävät kylien vetovoimaisuutta, asukkaiden elämisen laatua sekä tuo lisää mahdollisuutta uudelle yritystoiminalle kylissä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 185125 Aloituspäivämäärä 01.01.2022 Loppumispäivämäärä 27.06.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Tunturi-Lappi ry Toteutuskunta ENONTEKIÖ Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: