Hanke Kehittämishanke - 97847 Esiselvitys lähituotemyymälästä Nivala-Seura r.y. 15.05.2019 - 04.05.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Nivalassa ei ole kokopäiväisesti avoinna olevaa lähituote- ja/tai lähiruokamyymälää. Lahjatavaraliike sulkee ovensa kevään aikana. Monet etsivät esim. lahjoiksi omalla paikkakunnalla tai lähialueella tehtyjä tuotteita. Samoin yritykset ja erilaiset yhteisöt käyttävät mielellään lähituotteita liike- ja muina lahjoina. Yksityiset käsityöyrittäjät kaipaavat myyntipistettä ja apua markkinointiin. Nivala-Seura ry. on mukana Nivalan Työpajasäätiössä yhtenä säätiön perustajana. Niin Työpajasäätiöllä kuin Nivala-Seurallakin on ilmennyt tarvetta kehittää myyntitoimintaa. Viime vuoden puolella asiaan havahduttiin ja päätettiin ryhtyä yhteistyössä edistämään asiaa. Nivala-Seuralla on myymäläksi sopiva tila Nivalan ydinkeskustassa Tupalan kiinteistössä, Kalliontie 30. Tavoitteena on saada käyttöön lähituotteita ja -palveluja tarjoavan myymälän liiketoimintasuunnitelma, jonka pohjalta Nivala-Seura ry. ja Nivalan Työpajasäätiö pystyvät päättämään myymälän perustamisesta. Mikäli esiselvityksen perusteella päädytään perustamaan myymälä, se avataan loppuvuodesta 2019. Myymälään syntyy vähintään yksi vakituinen työpaikka, johon pyritään työllistämään pitkäaikaistyötön työnhakija. Myymälässä toteutetaan toimintamallia, missä toteuttajatahot tekevät yhteistyötä paikkakunnan ja lähialueen pienyrittäjien kanssa. Kivijalkamyymälän lisäksi lähituotteita myydään perustettavassa verkkokaupassa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 97847 Aloituspäivämäärä 15.05.2019 Loppumispäivämäärä 04.05.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Elintarvikkeet lyhyet jakeluketjut ruokamatkailu uudet palvelut Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Keskipiste-Leader ry Toteutuskunta NIVALA Tukiprosentti: 80,00 % Jaa: