Hanke Kehittämishanke - 115158 Geo Wellbeing-hyvinvointitapahtuma Kihniön Matkailuyhdistys ry 13.12.2019 - 27.12.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Geo Wellbeing-hyvinvointitapahtuma järjestetään Kihniön Pyhäniemessä la 6.6.2020. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda esille kaikenikäisille ihmisille hyvinvoinnin merkitystä. Mielenterveysongelmat ja masennus ovat päivittäin esillä mediassa ja yhä nuoremmat, jopa lapset sairastuvat lamaannuttavasti. Lisäksi ihmisten liikkumattomuus on yleistynyt ja tuonut mukanaan ylipainon lisääntymisen kaikissa ikäluokissa. Kaikki tämä vaikuttaa vanhusten arkeen, työikäisten työkykyyn tai opiskelumahdollisuuksiin ja myös kuormittaa yhteiskuntaa sairaanhoitokuluina sekä muina ylimääräisinä menoina. Haluamme tuoda esille keinoja välttää kyseistä ilmiötä palautumisen ja liikunnan sekä luonnossa liikkumisen avulla. Tuomme myös esille Kihniön ja erityisesti Pyhäniemen ympäristön tarjoamat mahdollisuudet sekä paikallisille että ulkopaikkakuntalaisille tai jopa kansainvälisestikin. Tapahtumassa tarjotaan kaikenikäisille mahdollisuus osallistua ryhmäliikuntatunteihin, jotka valitaan eri tyyppisistä liikuntamuodoista mahdollisimman monipuolisesti. Tarjoamme apua henkilökohtaisten lihaskunto-ohjelmien laatimiseen sekä ohjatun aloituspaketin. Lisäksi päivän aikana useita eri luentoja liikunnasta, luonnosta, mielen ja kehon hyvinvoinnista, ravinnon merkityksestä ihmiselle sekä palautumisen tärkeydestä. Lisäksi esillä erilaisia kehonhuoltomenetelmiä ja hoitomuotoja. Haluamme tarjota ihmisille ns.matalan kynnyksen aloittaa liikuntaharrastus, inspiroitua itsehoidosta ja sen tarpeellisuudesta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 115158 Aloituspäivämäärä 13.12.2019 Loppumispäivämäärä 27.12.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi ikääntyvä väestö virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Toteutuskunta KIHNIÖ Julkisen rahoituksen osuus: 70,00 % Jaa: