Hanke Kehittämishanke - 108080 Hallitukset vauhtiin Hämeen kauppakamari ry 15.10.2019 - 01.10.2023 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus HALLITUKSET VAUHTIIN! AKTIVOINTIHANKE MAASEUDUN MIKRO- JA PIENYRITYSTEN HALLITUSTYÖSKENTELYN KEHITTÄMISEKSI. Hyvin organisoidulla ja toteutetulla hallitustyöskentelyllä on erittäin suuri merkitys yrityksen tulevaisuudelle. Tämä on kiistatta todistettu useissa tutkimuksissa sekä myös monien hyvien case-tapausten avulla. Kauppakamarit ovat jo pitkään panostaneet hallitustyön kehittämiseen järjestämällä HHJ-kursseja sekä niihin liittyviä alumniseminaareja sekä olleet käynnistämässä alueellista Hallituspartnerit -toimintaa. Kehityksen "pullonkaulaksi" on muodostunut pk-yrittäjien tietynlainen arkuus liikkeellelähdössä. Ei ehkä osata arvioida sitä, mitä toimiva hallitus toisi yritykseen. Toisaalta yrittäjä saattaa myös syyttä pelätä oman asemansa muuttumista. Tehokkaasti toimiva hallitus merkitsee yritykselle aitoa lisäarvoa ja siten parantaa merkittävästi sen kilpailukykyä alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Hankkeessa järjestetään alueen yrityksille aidon ja systemaattisen hallitustyön aloittamiseen ja kehittämiseen liittyviä tiedotustilaisuuksia ja neuvontaa.. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 108080 Aloituspäivämäärä 15.10.2019 Loppumispäivämäärä 01.10.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.10 Muut yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %) Hankeluonne Alueiden välinen Asiasanat Kestävä liiketoiminta verkostot Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Päijänne-Leader ry Toteutuskunta ASIKKALA Kokonaisrahoitus 60 560,00 € Yksityinen rahoitus 6 056,00 € Julkinen rahoitus 54 504,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 54 504,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 22 891,68 € Valtio: 20 711,52 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 10 900,80 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: