Hanke Kehittämishanke - 46289 Hanko ja Raasepori maailmankartalle Oy Hansea DC Ab 01.06.2017 - 17.10.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hangolla ja Raaseporilla on paljon käyttämätöntä potentiaalia ympäröivässä meressä ja saaristossa. Uusia merellisiä matkailutuotteita kaivataan ja nykyisiä tuotteita tulisi kehittää, jotta ne täyttävät Visit Finland:n kansainvälistymiskriteerejä. Hankkeen tavoitteena on tarjota alueen matkailuyrityksille Visit Finland Akatemian koulutuksia, jotta alueella olisi tarjota houkuttelevia, kilpailukykyisiä, ekologisia ja merellisiä elämystuotteita kansainvälisille matkailijoille. Tavoitteena on myös luoda yhteinen markkinointisuunnitelma Hangon ja Raaseporin saaristolle ja yhtenä markkinointi-toimenpiteenä luoda houkutteleva videotraileri, jossa alueen saaristoa ja luontoa esitellään ihmisten kertomien tarinoiden kautta. Lopullisen tuotteen kohderyhmä on pääasiassa ulkomaiset matkailijat, jotka voisivat laajentaa Hangon ja Raaseporin nykyistä matkailusesonkia usealla kuukaudella. Hanke kohdistuu suoraan alueen asukkaille ja matkailuyrittäjiin tuomalla työtä ja matkailutuloja. Koulutukset ovat suunnattuja alueen saaristoyrittäjille, mutta ne ovat avoinna myös alueen muille matkailuyrittäjille. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 46289 Aloituspäivämäärä 01.06.2017 Loppumispäivämäärä 17.10.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.3 Mikroyritysten yhteistyö Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tuotteiden, palveluiden ja prosessien kehittämishanke, kokeellinen kehittäminen (tuki 60 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Tuotekehitys Uusi liiketoiminta aktiviteettimatkailu markkinointi uudet palvelut verkostot Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Pomoväst rf Toteutuskunta HANKO Julkisen rahoituksen osuus: 60,00 % Jaa: