Hanke Kehittämishanke - 58069 HARJUNTAKASESTA MAAILMANKARTALLE Sydän-Suomen luontoreitistön kehittäminen -esiselvitys Pihtiputaan kunta 01.11.2017 - 23.06.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen päätavoitteena on selvittää keskeiset luontoreitteihin liittyvät kehittämistarpeet Pihtiputaan kunnassa Suurijärven-Harjuntakasen alueella, jossa vaellusreitin käyttö on tarkoituksena saada tulevaisuudessa laadullisesti ja määrällisesti uudelle tasolle. Hankkeessa kartoitetaan reitistön nykytila ja alueella sijaitsevat merkittävimmät luontokohteet. Samaan aikaan selvitetään sekä kuntalaisten että kunnassa toimivien yritysten tarpeet ja toiveet reitistöjen kehittämiseksi. Hankkeen toisessa vaiheessa laaditaan ensimmäisen vaiheen tulosten pohjalta suunnitelma sekä kuntalaisia että matkailijoita palvelevasta reitistöstä ja sen monipuolista hyödyntämistä tukevien rakennelmien tarpeesta. Hankkeen viimeisessä vaiheessa kartoitetaan ja sitoutetaan ensinnäkin jatkohankkeeksi suunnitellun yleishyödyllisen investointihankkeen toteuttajat. Sen rinnalla kartoitetaan myös alueen tulevan matkailullisen hyödyntämisen kannalta olennaiset toimijat, joihin kuuluvat sekä ohjelmapalveluiden tuottajat että mahdollisten majoituspalveluiden toteuttajat (investorit ja operaattorit). Hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä ja välittöminä hyödynsaajina ovat reitistön kehittämisestä kiinnostuneet paikalliset yhteisöt sekä kunta. Välillisesti hyödynsaajina ovat lisäksi kuntalaiset sekä matkailuyritykset. Hankkeen päätoteuttaja on Pihtiputaan kunta. Muita olennaisia toimijoita ovat paikalliset yhdistykset (erityisesti Muurasjärven kylältä), kyläläiset ja kuntalaiset sekä alueella toimivat yritykset. Matkailun kehittämisen näkökulmasta olennaisena osallistujana on lisäksi Kehittämisyhtiö Witas Oy. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 58069 Aloituspäivämäärä 01.11.2017 Loppumispäivämäärä 23.06.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointimatkailu matkailu virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta PIHTIPUDAS Tukiprosentti: 100,00 % Jaa: