Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 168663 Hiittenharju 3.0 Harjavallan Jymy ry 01.08.2021 - 23.12.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Harjavallan Jymy ry on perinteikäs 110v- ikäinen, monilajinen urheiluseura, jonka urheilutoiminta perustuu kaikkien jaostojen sekä Hiittenharjun hiihtokeskuksen aktiiviseen toimintaan. Tällä hetkellä lajeinamme on alppi- ja murtomaahiihto, mäkihyppy, lento- ja pesäpallo sekä yleisurheilu. Hankkeen ”Hiittenharju 3.0” päämääränä on olla Satakunnan monipuolisini talviurheilukeskus vielä vuonna 2035. Vuosina 2009-2012 rinnekeskusta modernisoitiin edellisen kerran, keskittyen vahvasti vanhojen rakennuksien uusimiseen sekä yhden uuden sompahissin hankintaan. Lisäksi hankimme uuden latukoneen rinne- ja latuajoja varten, yhteistyössä Harjavallan kaupungin kanssa. Nyt olemme tilanteessa, jossa rapistuneiden hyppyrimäkien purkamisen kautta avautui mahdollisuus laajentaa rinnealuetta edelleen niin, että nykyistä ”parkkia” muutetaan enemmän lapsiturvalliseksi rinteeksi ja nykyinen ison hyppyrimäen (puretun) alastulorinne muutetaan hybridikäyttöön, niin että se palvelee sekä alppihiihdon että freestylen vaativia harrastajia ja kilpailijoita. Pienemmän puretun hyppyrimäen paikalle asennetaan Ulvilan Massin vanha mutta hyväkuntoinen metallinen hyppyrimäki ja uusitaan muovinen alastulo. Hyppyrimäkien sekä rinnealueiden laajentuessa niiden lumetustarpeet kasvavat, ja tästä syystä pumppujärjestelmä pitää uusia. Nykyinen pumppukalusto on 40v. vanha, joten sen luotettavuus ja kustannustehokkuus eivät vastaa tämän päivän standardeja. Tämän kaiken työn tarkoituksena on, että Hiittenharju on energiatehokkaampi, ekologisempi, turvallinen ja vetovoimainen talviurheilukeskus myös seuraavat 15 vuotta. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 168663 Aloituspäivämäärä 01.08.2021 Loppumispäivämäärä 23.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Karhuseutu ry Toteutuskunta HARJAVALTA Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: