Hanke Paikallinen kehittäminen - 270257 HIKU – Hidaskasvuiset kuhakannat Helsingin Yliopisto 01.12.2023 - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kuha on kotiutettu Järvi-Suomeen laajoilla istutuksilla 1990-luvun alkupuolelta lähtien ja 2000-luvulla runsas kuhakanta on muodostunut lukuisiin vesistöihin Järvi-Suomessa. Kuhakannoista on monin paikoin tullut hyvin tiheitä ja kasvun hidastumisesta on selviä viitteitä. Etenkin Järvi-Suomelle tyypillisissä humuspitoisissa ja karuhkoissa järvissä kasvun hidastumisesta on runsaasti havaintoja. Hankkeessa tutkitaan kuhan kasvunopeutta ja istutettujen kuhien osuutta Lammin Pääjärvessä tekemällä tarvittavat määritystyöt olemassa olevasta suomu- ja otoliittiaineistosta. Kuhakannan kasvutiedot sekä muut saatavilla olevat aiheeseen liittyvät taustatiedot koostetaan määritystyön valmistuttua. Laajojen taustatietojen avulla analysoidaan nykytilaan johtaneita tekijöitä Pääjärvessä. Tutkimustulosten pohjalta pyritään analysoimaan erilaisia toimenpidevaihtoehtoja hidaskasvuisen kuhakannan hyödyntämiseksi sekä kannan tuottavuuden turvaamiseksi. Tulosten pohjalta voidaan arvioida kuhaistutusten ekologisia vaikutuksia järven ravintoverkkoon ja istutusten merkitystä kasvunopeuden hidastumiselle. Hankkeessa tehtävä tutkimustyö pohjustaa perusteellisempaa tutkimushanketta. Hankkeen aikana järjestetään työpajatilaisuus jatkotoimien ideointia ja alan toimijoiden verkostoitumista varten, jossa pyritään pohjustamaan käytännön kokeiluja ja jatkotutkimuksia. Verkostoa rakennetaan erityisesti Hämeen ja Kuha-Suomen Kalaleaderin toiminta-alueelle. Hankkeen tuloksista viestitään aktiivisesti ja monikanavaisesti. Hankkeen tulokset palvelevat laajasti ja pitkäaikaisesti Suomen sisävesien tutkimusta, koska kuhakantojen runsastuminen on valtakunnallinen ilmiö. Kuhan kasvun hidastuminen on merkittävä haaste Järvi-Suomen kalataloudelle ja hanke tuottaa perustietoa ja ratkaisuja tähän haasteeseen. Tulokset palvelevat Järvi-Suomen kalataloutta tarjoamalla tutkittua tietoa jatkuvasti yleistyvien tiheiden kuhakantojen käyttöön ja hoitoon, joka on edellytys kalavarojen kestävälle hyödyntämiselle. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston Suomen ohjelma 2021–2027 Hankenumero 270257 Aloituspäivämäärä 01.12.2023 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Paikallinen kehittäminen Alatoimenpide 3.1 Paikallinen kehittäminen Toimenpiteen tyyppi Paikallinen kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Paikalliset kehittämishankkeet Ajankohtaista hankkeesta Tapahtumat Koulutus 6.3. - 7.3.2025 Hidaskasvuiset kuhakannat –seminaari ja työpaja 6.-7.3.2025 Tapahtuman järjestää: Helsingin yliopisto Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Kuha-Suomen kalaleader Toteutuskunta HÄMEENLINNA Kokonaisrahoitus 60 033,75 € Julkinen rahoitus 48 033,00 € Tukiprosentti: 80,01 % Jaa: