Hanke Kehittämishanke - 185774 Hitpointti Jyvässeudun 4H-yhdistys ry 01.04.2022 - 26.02.2025 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tarkoitus on luoda 16-23 vuotiaiden nuorten ryhmä, jossa pelaamisesta kiinnostuneet nuoret Jyvässeudun maaseutualueelta pääsevät pelikehitysvalmennukseen. Hankkeessa nuoret saavat ympärilleen yhteisön, jossa ollaan kiinnostuneita samoista asioista. Samanhenkiseen ryhmään kuuluminen pienentää syrjäytymisen riskiä. Hanke toimii kansainvälisessä yhteistyössä itävaltalaisten ja japanilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Hankkeessa opetellaan pelikehitystä sekä itsenäisesti, että ryhmässä. Toiminta toteutetaan klubitoimintana, joka toteutetaan enimmäkseen etäyhteyksin. Näin kauemmaltakin maaseudulta voidaan osallistua toimintaan mukaan sekä varmistamme toiminnan onnistumisen myös Covid-19 aiheuttaman pandemian aikana. Ryhmälle luodaan Discord-serveri, johon luodaan yhdessä peleistä ja pelikehityksestä kiinnostuneiden verkosto. Hankkeessa opetetaan nuorille pelinkehitystä ja taidot opittuaan, luodaan nuorille kansainvälisiä pienryhmiä mobiilipelien tekoon. Hankkeessa järjestetään yhteistoimintaa kansainvälisten partnereiden kanssa niin nuorisovaihtojen, yhteisten peliprojektien kuin myös Game Jamien muodoissa. Hankkeessa tehdään oppilaitos- ja yritysyhteistyötä. Tavoitteenamme on, että hanke auttaa nuoria rakentamaan tulevaisuuden suunnitelmia myös opiskelun ja työn näkökulmasta. Yrittäjyyden vaihtoehtoa tulevaisuuden työllistäjänä tuodaan hankkeeseen mukaan myös 4H-yrittäjyyden kautta. Kansainvälisellä hanketoiminnalla tavoittelemme oppia muiden maiden hyväksi havaituista pelinkehitysmenetelmistä. Kansainvälinen toiminta parantaa nuorten kulttuurista ymmärrystä sekä sosiaalisia taitoja. Hanke tarjoaa turvallisen ympäristön harjoittaa sosiaalisia- ja kielitaitoja. Hanke opettaa nuorille, kuinka he pystyvät kansainvälistymään sekä luomaan uusia ystävyyssuhteita ilman matkustamista, luontoa säästäen. Kansainvälistymisen kautta nuorten itsevarmuus kasvaa. Hankkeen osallistujista kasvaa työelämään valmiimpia, vastuullisempia ja aktiivisempia Euroopan kansalaisia. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 185774 Aloituspäivämäärä 01.04.2022 Loppumispäivämäärä 26.02.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Digitalisaatio/digitalisointi nuoret tietotekniikka Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä JyväsRiihi ry Toteutuskunta JYVÄSKYLÄ Julkisen rahoituksen osuus: 85,00 % Jaa: